Euroopan syrjäkylät

Tänään eri puolilla maata kansalaiset vaeltavat äänestyspaikoille antamaan äänensä ehdokkaalle, jonka uskovat parhaiten puolustavan heidän etuaan ja arvomaailmaansa. Tosiaankin eri puolilla maata: niin kaupungeissa kuin maaseudullakin, niin keskustoissa, lähiöissä kuin haja-asutusalueillakin.

Tämä tapahtuu kuitenkin tilanteessa, jossa kaupungistuminen, tuo globaali megatrendi, etenee vääjäämättä. Se kohtelee kuntia varsin epätasa-arvoisesti: nuoret muuttavat syrjäkyliltä kohti kaupungin valoja, koulutus- ja työpaikkoja, vanhukset jäävät. Uuden digitaalisen osaamistalouden yritykset suuntaavat nekin kaupunkeihin, joissa ovat yliopistot ja osaavaa, koulutettua työvoimaa. Myös tämä työvoima on entistä globaalimpaa ja liikkuvampaa: mikäli kaupungilla on tarjota hyviä kulttuuripalveluja, sujuvaa liikkumista ja kiinnostavia asuinalueita, yritysten rekrytointi on helpompaa. Kääntöpuolena on tietysti, että kaupunkikeskustojen asuntojen hinnat karkaavat pieni- ja keskituloisten ulottumattomiin. Globaalin eliitin ostovoima on yksinkertaisesti liikaa.

Näin vaalien alla toki moni poliitikko on luvannut saada hinnat alemmas rakentamalla vimmatusti lisää, jolloin kysynnän ja tarjonnan laki hoitaisi asian kuntoon. Poikkeuksen tekee Kokoomuksen suorasuu Juhana Vartiainen, joka - kansantaloustieteilijä kun on - heittää kylmää vettä näiden toiveiden niskaan: "Onnistuneinkin kaupunki- ja asuntopolitiikka synnyttää pulaa ja kilpailua asunnoista sekä nostaa neliöhintoja ja vuokria. Kun politiikka onnistuu, kaupunki on houkutteleva paikka ja sinne halutaan muuttaa. Silloin vuokrat ja neliöhinnat pyrkivät nousemaan. Ongelmat ovat siis menestyksen merkki aivan samoin kuin vetovoimaisen ravintolan jonot...Ainoa hintojen nousua ikävämpi vaihtoehto olisi se, että ne laskisivat." Toki on samaan hengenvetoon todettava, että hänkin esittää kotikaupungilleen Helsingille voimakasta lisärakentamista suorastaan olympiahengessä: "enemmän, tiiviimpää ja korkeampaa". Mutta vain hintojen nousun hillitsemiseksi.

Syrjäkylillä ja kutistuvissa kaupungeissa tilanne on luonnollisesti käänteinen: puhutaan asuntomarkkinoiden "isojaosta" tai jopa osan Suomesta joutumisesta asuntomarkkinoiden ulkopuolelle: asunnon myyminen ei enää onnistu eikä välttämättä enää korjaaminenkaan, sillä asunnon arvo ei enää riitä vakuudeksi peruskorjauslainaan. Asunnoista on tullut sijoituskohteiden sijasta kestokulutushyödykkeitä kuten autot. Samaan aikaan palvelut uhkaavat karata niitä tarvitsevien - entistä huonommin liikkuvien ja autostakin luopumaan joutuneiden - ulottumattomiin. Tähän liittyy luonnollisesti paljon puhuttu sote-uudistus, jossa puhutaan kauniisti itsemääräämisoikeudesta, valinnanvapaudesta ja katkeamattomista hoitoketjuista, mutta itse taustalla olevaan ilmiöön ei kenelläkään tunnu olevan minkäänlaista reseptiä. Eivät ne rahat lisäänny köyhiä kuntia yhteen niputtamalla.

Mutta vaikka molemmissa ongelmissa on kyse samasta ilmiöstä - kaupungistumisesta - ajatuksellisesti nämä maailmat tuntuvat olevan entistä kauempana toisistaan.  Kun aikaisemmin sanottiin, ettei helsinkiläinen tiedä mitään Kehä III:n ulkopuolisesta maailmasta, nyt uudeksi rajaksi on muodostunut Kehä I. Sen sisäpuolella halutaan laajentaa kantakaupunkia ja rakentaa bulevardeja, verkostokaupunkia ja pikkukeskustoja, mutta sen ulkopuolinen maailma - EVVK. Tyypillistä on myös syyttää tilanteesta hajauttavaa aluepolitiikkaa, josta olisi siirryttävä kaupungistumista tukevaan politiikkaan - ikään kuin tämä megatrendi jotain tukea tarvitsisi.

Pohtimatta urbaanin hehkutuksen keskellä sen sijaan jää, mitä kasvavien kaupunkien ulkopuoliselle maailmalle tulisi tehdä. Kärrätäänkö mummot kaupunkeihin? Ja mihin siellä, kun mökistä saatavilla rahoilla - jos se edes menee kaupaksi - ei saa edes yksiötä kaupungista? Eikö kasvukaupungeissa ole jo valmiiksi asuntopula ilman uutta massamuuttoa maalta? Entä mitä tehdään niille onnettomille, jotka asumispreferenssejään seuraten ovat muuttaneet väljemmille vesille tai yrittävät ylläpitää yritystoimintaa haja-asutusalueilla tai saaristossa? Pannaanko heidät maksamaan lautoista ja tienkäytöstä? Sillä saisi ainakin väärin sijoittuneen yritystoiminnan polvilleen.

Toisaalta on kyllä myönnettävä, että koko maan asuttuna pitämistä puolustavat puolueet ja poliitikot ovat hekin aika tyhjän päällä. Samalla kun Suomea laitetaan kuntoon leikkaamalla koulutuksesta ja sosiaaliturvasta, sitoudutaan myös "turvaamaan sosiaali- ja terveyspalvelut tasa-arvoisesti koko Suomessa kaikille suomalaisille". Lapsille luvataan "varhaiskasvatusta ja koulunkäyntiä mahdollisimman lähellä kotia", ja myös "toisen asteen koulutus on voitava käydä ensisijaisesti kotona asuen". Nuorille on "taattava mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta" ja "liikunta- ja kulttuuripalvelujen tasavertaista saatavuutta ja saavutettavutta on parannettava koko maassa." Näin ainakin Keskusta kuntavaaliohjelmassaan.

No, vaalilupaukset ovat vaalilupauksia, ja poliitikon puhuessa vastuu siirtyy kuulijalle. Toisaalta on kyllä ymmärrettävää, jos äänestäjä ennemmin kuuntelee paljon lupaavaa kuin sitä, jota ei voisi vähempää kiinnostaa.

Päätän nyt raporttini kuntapolitiikan ihmeellisestä maailmasta tähän ja lähden äänestämään.  

Bemarikuskin painajainen

Torstain Helsingin Sanomien Merkintöjä-palstalla Tuomas Niskakangas valitti sitä, että autoilijalta puuttuu puolue: kaikki vaaliohjelmat ovat täynnä pyöräilyä, busseja, kävelyä - ja lisää pyöräilyä. Edes Kokoomus, jota voisi kuvitella bemarikuskin puolustajaksi, ei aja kaupunkiin sujuvampaa autoilua. (HS 30.3.)

Tavallaan Niskakangas on kyllä oikeassa. Kun lukee puolueen vaaliohjelmaa, siinä mainitaan kyllä hyväkuntoiset autotiet, mutta muuten se on on kuin suoraan viherpiipertäjän tai fillarikommunistin käsikirjasta: "Puistot, metsät ja muut monimuotoiset viheralueet sitovat hiilidioksidia, pölyä ja melua sekä tarjoavat yhteyden luontoon ja mahdollisuuden virkistäytymiseen. Kuntien tekemillä ratkaisuilla on merkittävä osuutensa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Kokoomuslainen kunta pyrkii toiminnassaan hiilineutraaliuteen...Kaupunkialueilla kaavoituksessa periaatteena ovat tiiviit ja viihtyisät asuinalueet, joita tukee kustannustehokkaasti toteutettu joukkoliikenneverkko...raideliikenteen ratkaisuja edistetään pääkaupunkiseudun lisäksi myös muilla suurilla kaupunkiseuduilla...Kaupunkien ilmanlaatua parannetaan edistämällä bussiliikenteen sähköistymistä...Parannetaan määrätietoisesti kävely- ja pyöräteiden turvallisuutta, laatua sekä kunnossapitoa."

Kaikki nämä ovat hyviä tavoitteita, mutta miksi nämä tavoitteet jakava kansalainen äänestäisi Kokoomusta eikä Vihreitä, joilla on aivan samat teemat, ja jotka myös jakavat ajatuksen tiiviistä kaupungista huipputuottavuuden alueena? Onko tämä kaikki vain viherpesua, ja mikä on kokoomuslainen kaupunki? Jos tarkastellaan itse ehdokkaita, eroja ehkä sittenkin löytää, ja myös bemarikuski voi löytää puolustajansa.

Kokoomus kilpailee Helsingissä rinta rinnan Vihreiden kanssa, ja suurimmalle puolueelle on luvassa pormestarin paikka, jolle istuu joko Jan Vapaavuori tai Anni Sinnemäki. Molemmat puolueet ovat osa kasvukoalitiota, joka hyväksyi viime syksynä tiiviimpään rakentamiseen, viheralueiden supistamiseen ja sisääntuloväylien bulevardisointiin perustuvan yleiskaavan. Kuten tiedämme, vilkkaasti liikennöidyt katukuilut ovat kuitenkin ongelmallisia ympäristöterveyden kannalta: huonosti tuulettuvina ne keräävät hengitysilman epäpuhtauksia, voimistavat melua ja heikentävät liikenneturvallisuutta asumisen ja palvelujen sijoittuessa molemmin puolin vilkasta väylää. Nämä ongelmat ovat havaittavissa jo nykyisillä katukuiluilla, mistä Helsinki on myös saanut EU:lta pyyhkeitä.

Liikenteen määrän ja sujuvuuden vaikutus ennenaikaisiin kuolemiin
Ilmansaasteiden terveysriskit teiden ja katujen varsilla  (HSY)

Vasemmalla olevassa kuvassa on verrattu kahta bulevardityyppiä, joista A on leveydeltään 47 metriä ja kulkee idästä länteen, B taas 53 metriä suunnassa kaakko-luode. Kuolleisuus 40 000 asukasta kohti (vastaten suunniteltuja asukasmääriä) on kymmenessä vuodessa pahimmillaan yli 300, ja siirtyminen katukuiluun nostaa sitä jyrkästi. Kuvasta on myös helppo havaita, että nopeusrajoituksen laskeminen ei auta vaan pikemminkin päinvastoin: autoja mahtuu samaan tilaan enemmän, ne pysähtelevät ja kiihdyttävät liikennevaloissa ja ruuhkautuvat ajoittain. Ajoneuvomäärien laskeminen auttaa asiaa, mutta sen olisi oltava huomattava: vielä 30 000:n ajoneuvon kohdalla katukuilu on lähes kuusi kertaa tappavampi kuin avoin katutila - eikä tässä ole edes huomioitu moottoriteille tyypillisiä suojaetäisyyksiä.
Katumaksuilla bulevardien liikennemääriä voitaisiin pudottaa hyvinkin neljännes, minkä terveysvaikutukset voi lukea kuvasta. Sekään ei kuitenkaan riitä, sillä tuorein ja tarkin tutkimus (Helsingin yliopisto ja Ilmatieteen laitos) päätyy 24 000:een edes raja-arvojen saavuttamiseksi.

Hyväksyessään uuden yleiskaavan kaupunkisuunnittelulautakunta "totesi" - ilman minkäänlaisia perusteita - että "kaupunkibulevardit voidaan toteuttaa ilman katumaksuja". Mutta jos katumaksuja ei kerran tarvita niin...mitä keinoja poliitikoilla on käytettävänään? Anni Sinnemäki totesi ylen haastattelussa aivan oikein, etteivät bulevardit tapa vaan niillä kulkevat autot, niiden polttomoottorit ja renkaat. Odotetaanko siis liikenteen sähköistymistä? Sitä sopii odottaa, mutta siihen menee aikaa: tällä hetkellä Suomessa on noin tuhat täyssähköautoa, ja niitä myydään vuodessa noin 200. Autoja on yhteensä noin kolme miljoonaa. Kielletäänkö nastarenkaat? Sitä eivät kuntapäättäjät voi yksin tehdä, ja jos niitä ei kielletä koko maassa, ajatellaanko autoilijoiden vaihtavan auton tai renkaat Helsinkiä lähestyessään? Siinä jo bemarikuskikin hermostuisi.

Kun bulevardeja on tarkoitus ryhtyä toteuttamaan piankin eikä joskus kolmenkymmenen vuoden kuluttua, Sinnemäki on pikku hiljaa alkanut taipua hyväksymään katumaksut. Mutta ei Jan Vapaavuori. Hänen mukaansa kaupunkirakennetta pitäisi kehittää niin, että ihmiset "luonnostaan kävelisivät, pyöräilisivät ja käyttäisivät joukkoliikennettä mahdollisimman paljon. Tämä on mahdollista ilman, että autoilijoita rangaistaisiin tietullein ja ruuhkamaksuin."

Mutta jos tottumus on toinen luonto, espoolaista bemarikuskia ei ihan heti nähdä Helsingissä pyöräilemässä.