Kyborgien kaupunki

Kukapa voisi vastustaa ihmistä? Pidämme jotenkin itsestään selvänä, että meidän on rakennettava ihmiskeskeistä yhteiskuntaa, ihmiskeskeistä politiikkaa ja ihmiskeskeistä tutkimusta. Myös kaupunkia on rakennettava ihmisille eikä esimerkiksi autoille. Ihminen on kaiken mitta, ja humanismi antaa vahvimman eetoksen kaikelle toiminnalle. Humanistina tällaisia ajatuksia myös mielellään kannattaisi.

Kun kaikki oli vielä hyvin.
Julkisen tilan käyttöä venetsialaisittain.

 Tanskalainen Jan Gehl on varmastikin tunnetuin ihmiskeskeisen kaupunkisuunnittelun puolestapuhuja. Hän on myös ollut työssään varsin menestyksekäs: hänen kirjoistaan on ilmestynyt lukuisia käännöksiä ympäri maailmaa, viime syksynä myös suomeksi. Hänen toimistonsa on osallistunut useiden kaupunkien keskustojen muuttamiseen jalankulkijoille ja pyöräilijöille ystävällisemmiksi. Niissä myös ihmiset viihtyvät terasseilla ja penkeillä seurustelemassa: "välttämättömästä" liikkumisesta siirrytään "valinnanvaraiseen" ja "sosiaaliseen", kuten hän kaupunkiuudistustaan kuvaa. 

Gehlin viesti on periaatteessa varsin yksinkertainen: kun Venetsian tai Sienan kaltaiset kaupungit rakennettiin, kaupunkisuunnittelijat vielä ymmärsivät ihmistä ja suunnittelivat hänen mittakaavaansa sopivaa kaupunkia. Mutta sitten tulivat modernistit, pääpirunaan Le Corbusier, jotka katselivat kaupunkeja vain lentokoneen korkeudelta. He eivät tienneet mitään ihmisestä eivätkä olleet hänestä edes kiinnostuneita. Gehl itse sai herätyksen toisaalta psykologivaimoltaan, toisaalta Jane Jacobsin kirjoituksista. Sen jälkeen hän on käynyt taistoa modernistista kaupunkisuunnittelua vastaan inhimillisemmän kaupungin puolesta, vieläpä varsin menestyksellisesti: kaupunginjohtajat New Yorkista Moskovaan ovat ottaneet hänen oppinsa käyttöön ja uudistaneet keskustojaan karkoittaen sieltä autot ja palauttaen tilan ihmisten käyttöön. Gehlin mukaan suunnittelijan "asiakas" on ihminen: pystyssä seisova, viisi kilometriä tunnissa kävelevä, eteenpäin suuntautunut nisäkäs, joka pitää toisista ihmisistä. Ihmisen ominaisuudet eivät ole juuri muuttuneet homo sapiensin aloitettua voittokulkunsa, ja näitä ominaisuuksia on myös nykysuunnittelun kunnioitettava.

Mutta mikä on Gehlin ajattelun suhde teknologiaan? Kysyin tätä häneltä suoraan tavatessamme pari viikkoa sitten. Hän tulkitsi kysymykseni tarkoittavan itsestään ajavia autoja ja drooneja, joihin hän suhtautui varauksellisesti – ymmärrettävää kyllä, koska ne eivät oikein sovi hänen tarinaansa. En kuitenkaan tarkoittanut niitä vaan teknologiaa yleisemmin, joka määrittelee myös sen, mitä tarkoitamme "ihmisellä". Ilman sen pohtimista tarina nimittäin hajoaa kuin korttitalo, kun sitä vähänkin tönäisee. Esimerkiksi näin: mitä ovat ne oliot, jotka ajavat autojaan tai matkustavat niissä? Epäilemättä he eivät voi olla ihmisiä, koska he eivät kävele viisi kilometriä tunnissa vaan liikkuvat jopa 120 kilometriä tunnissa. Onko meidän ymmärrettävä, että he muuttuvat epäihmisiksi heti autoon astuttuaan ja saavat takaisin ihmisoikeutensa vasta sen parkkeerattuaan?

Entä ne oliot, jotka lentävät 800 kilometriä tunnissa eri mannerten väliä? Jos hyperloop toteutuu, tämäkin nopeus kasvaa yli tuhanteen kilometriin. Mutta itse asiassa jo polkupyörä kulkee 15-50 kilometriä tunnissa eli selvästi kävelyä nopeammin. Kerrotaan, että Gehl olisi aikaisemmin suhtautunut varauksellisesti myös polkupyöriin, nimittäen niitä "puoli-ihmisiksi". Mene ja tiedä, tätä tarinaa en ole kyennyt vahvistamaan. Mutta jos polkupyörät eivät vielä vie ihmisyyttämme, mikä ne erottaa autoista? Teknologiaahan ne ovat molemmat. Onko ero siinä, että ihmisen tulee käyttää liikkumiseen lihasvoimaansa? Mutta silloin veisimme ihmisoikeudet myös vaunuissa matkaavilta vauvoilta ja sähköistä pyörätuolia käyttäviltä vanhuksilta ja vammaisilta. On kyllä totta, että biologiset ominaisuutemme ovat muuttuneet varsin vähän homo sapiensin ajoista. Nämä samat ominaisuudet, jotka mahdollistavat kävelyn, mahdollistavat kuitenkin myös teknisten liikennevälineiden hallinnan. Muutenhan emme olisi ottaneet niitä käyttöön.

Ehkä meidän on mentävä vielä homo sapiensia kauemmas omaan historiamme ymmärtääksemme keitä olemme. Pystyssä kävelevä ihminen – homo erectus – ilmaantui joskus 1,9 miljoonaa vuotta sitten, ja samaan aikaan ilmaantuivat myös kehittyneemmät työkalut. Sekin on ymmärrettävää: kun ei enää juuri kiipeilty puissa, kädet vapautuivat työkalujen valmistamiseen ja niiden mukana kuljettamiseen. Teknologia on siis ollut mukana koko ihmislajin kehittymisen ajan, se on osa ihmisyyttämme. Tässä mielessä olemme kaikki kyborgeja.

Jos taas teknologia pidetään mukana matkassa, on helppo myös ymmärtää, että ihmisen erottaminen kulttuurista, vallasta ja politiikasta universaalin ihmisyyden nimissä ei ole mahdollista. Teknologia ja kyky käyttää sitä ei ole koskaan jakautunut tasaisesti. Tykeillä ja laivoilla on valloitettu ja pidetty yllä imperiumeja, ja tehtailla ja tietokoneilla on luotu varallisuuseroja. Paradoksaalista kyllä biologisen ihmisen erottaminen yhteiskunnastaan ja kulttuuristaan ei suinkaan synnytä neutraalia ihmisyyttä vaan politiikkaa. Sillä on jo nimikin: biopolitiikka. Se tarkoittaa väestön hallintaa sen biologisten ominaisuuksien kautta. 

Näyttää siis siltä, että Gehlin humanismi ei perustu sen enempää teoriaan ihmisestä kuin kaupungistakaan – molempiin tarvitaan myös ymmärrys teknologiasta. Mutta tarkoittaako tämä sitä, että hänen pyrkimyksensä ja saavutuksensa kaupunkitilan "inhimillistämisestä" olisivat kyseenalaisia? Ei toki. Kuten todettu, kyborgien kaupunki ei ole tasa-arvoinen kaupunki. Jalankulkijat ovat heikoilla autoilla ajavien keskellä. Palvelujen siirtyessä verkkoon ne, joilla ei ole digiloikkaan kykyä tai halua, jäävät ilman. Vähittäiskaupan keskittyessä lähikaupat katoavat niiltä, joiden liikkuminen on rajoitettua. Perinteisellä kaupunkirakenteella on siis myös sosiaalipoliittinen ulottuvuutensa. Sen uhkana on kuitenkin kaupunkikeskustojen hintojen nousu ja mahdollisesti myös poliittiset päätökset, jotka siirtävät köyhiä kauemmaksi palveluista.

Kaupunkisuunnittelu on siis pitkälti erilaisten tekno-ihmisten välisten suhteiden säätelyä, jota ilman ne joutuvat helposti törmäyskurssille. Siinä työssä Gehlin ja hänen tiimiensä työ on varmasti strategisesti järkevää. Maailmaa ei ehkä muuteta niinkään tiedolla kuin tarinoilla, ja Gehlin tarinassa ovat kaikki klassisen tarinan elementit kohdallaan. Sankarin (Gehl) lähettää matkaan hänen vaimonsa, hänen mentorinaan toimii Jacobs ja antagonistinaan Le Corbusier. Mutta vaikka sormus viimein saataisiinkin Mordorin vuorelle, paluuta Kontuun ei ehkä enää ole. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina.