Valhe, emävalhe...

Mark Twain määritteli elämäkerrassaan kolme valheen lajia: lies, damn lies ja statistics. Hänen mukaansa sanonta on tosin kotoisin Benjamin Disraelilta, mutta tämän arkistoista sitä ei löydy. Onko vitsi kohtuuton tilastotieteilijöitä kohtaan? Totta on kyllä, että niin tutkijat, journalistit kuin kaupunkisuunnittelijat käyttävät tilastoja melko suruttomasti kuvaamaan esimerkiksi kaupunkien kokoa, kasvua ja kaupungistumista. Ne perustuvat väestörekisteriin, jonka takana Suomessa on velvollisuus ilmoittaa vakituinen asuinpaikkansa maistraattiin. Toisaalta tiedämme kuitenkin, että ihmisillä on tapana liikkua ja viettää aikaansa erilaisissa paikoissa. "Yksipaikkaisuutta" löytää lähinnä vankiloista ja pitkäaikaissairaiden hoitopaikoista, ja lopulta tietysti hautausmaalta. Tosin on epävarmaa, viihtyvätkö kuolleetkaan pitkään tomumajoissaan. Elävä ihminen on lihallinen, korporeaalinen olento, ei osoite.

Miksi sitten luotamme tilastoihin ja niillä rakennettuihin "paikkatietoihin", vaikka tiedämme, etteivät ne kuvasta todellisia paikkojamme? Ilmeisesti ajatuksena on, että tilasto on eräänlainen 'proxy': kun ihmiset nyt suureksi osaksi tekevät töitään lähellä asuinpaikkaansa ja palaavat kotiin illaksi, matkustavat ehkä kerran pari vuodessa lomalle palatakseen taas kotiin, eivätkä turistitkaan viivy kauaa yhdessä paikassa, voimme ajatella, että tilastot kertovat sentään suurin piirtein totta. Ja ennen kaikkea: niitä on niin helppo käyttää.

Mikä olisi vaihtoehto? Turun saaristossa on paraikaa käynnissä EU:n Leader-ohjelman rahoittama tutkimus, jossa tätä tilastollista "totuutta" yritetään palastella lähemmäs sitä, missä ihmiset oikeasti ovat. Strategiana on jakaa kuvitelma kokonaisista ja paikallaan pysyvistä ihmisistä kullakin paikalla vietetyiksi päiviksi. Tähän tapaan: selvitetään ensin, kuinka monta päivää "vakinaiset" eli tilastoidut asukkaat viettävät keskimäärin kullakin paikkakunnalla. Sen jälkeen arvioidaan, kuinka monta päivää kausiasukkaat viettävät kakkosasunnollaan. Kolmanneksi arvioidaan matkailijoiden paikkakunnalla viettämät vuorokaudet. Lopuksi nämä vuorokaudet muutetaan vuosiksi, jotta saadaan selville kunkin paikkakunnan vuotuinen asukasluku. Työtä on paljon enemmän: on käytettävä väestörekisterin lisäksi esimerkiksi kyselyjä, kiinteistötietoja, asiakastietoja, liikennetietoja ja "kansalaistiedettä" eli paikallisen tiedon hyödyntämistä.

Kun tällainen harjoitus on tehty esimerkiksi Paraisten saaristokaupunkiin kuuluvalla Korppoon pääsaarella, tulokset ovat hyvin valaisevia: väestömääräksi saadaankin 2450 eikä 761, kuten väestörekisteri väittää — siis yli kolminkertainen määrä. Kumpi näistä luvuista on totta, tai edes enemmän totta? Ei näinkään laskettu väkimäärä ole lihallinen ihmismassa — eikä voikaan olla, kun ihmiset eivät pysy koko vuotta paikoillaan. Kuitenkin koko tätä suurempaa ihmismäärää varten on löydyttävä majoitusta, ruokaa, pelastustointa, rakennusvalvontaa, rakennustoimintaa, jätehuoltoa, pelastustointa, teitä, vesi- ja viemäriverkostoa, akuuttia terveydenhoitoa...Tästä näkökulmasta näyttää tosiaan siltä, että tuo 761 on lähempänä emävalhetta kuin totuutta. Kuitenkin näiden virallisten tilastojen perusteella suunnitellaan kaupunkien palveluja, teknistä infrastruktuuria, ylläpitoa — ja kaavoitusta. Paitsi että niistä tulee näin väistämättä alimitoitettuja, ne eivät kykene huomioimaan todellisia ympäristövaikutuksia. Puhumattakaan rahasta: vaikka yksityiset palvelut tuottavat paikallisille yrityksille myös tuloja, kuntaveroilla olisi tuotettava julkiset palvelut kolminkertaiselle väestölle.  Verot kun menevät sinne, missä nämä "ylimääräiset" ihmiset eivät ole.