Tekstit
 |
| Näin kaatuvat vanhat jumalankuvat: keskustoissa asuvat ovatkin lisänneet, eivät vähentäneet hiilijalanjälkeään (kuva Ottelin & Heinonen & Junnila 2015) |
Viime viikkoina julkisuudessa on näytelty mielenkiintoista episodia, joka havainnollistaa hyvin akateemisuuden, politiikan, median ja suunnittelun välistä jännitteistä suhdetta. Helsingin Sanomat kertoi 7.8. Juudit Ottelinin, Jukka Heinosen ja Seppo Junnilan Aalto-yliopistossa tekemästä tutkimuksesta, jonka mukaan laajalle levinnyt käsitys tiiviin kaupunkirakenteen ekologisuudesta on syytä asettaa kysymyksenalaiseksi: kun tarkasteltiin kotitalouksien koko kulutusta, uusilla tiiviisti rakennetuilla alueilla asuvien hiilijalanjälki olikin suurempi ja vieläpä kasvussa. Se selittyi mm. suuremmilla tuloilla, kulutuspainotteisella elämäntavalla ja harvempaan asuttujen alueiden ketteryydellä: kun kaupungeissa ollaan sidottuja yhteiseen kaukolämpöön, muualla on voitu siirtyä nopeammin esimerkiksi lämpöpumppuihin ja aurinkoenergiaan.
Poliitikoille, suunnittelijoille ja kaupunkiaktivisteille tulokset olivat hämmentäviä siksi, että oppi kompaktin kaupungin ympäristömyönteisyydestä on lyönyt varsin hyvin läpi niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Myös Helsinki suunnittelee uudessa yleiskaavassaan kaupunkirakenteen tiivistämistä paitsi taloudellisten kasautumisetujen myös ilmastopoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Ilmastotavoitteiden kannalta olennaista on kuitenkin kokonaiskulutus, ei vain liikkumiseen käytetty energia, mitä tiiviillä rakentamisella on pyritty vähentämään.
Monelle tulikin kiire todeta tutkimus syystä tai toisesta virheelliseksi, kun se kerran antoi väärän tuloksen. Osmo Soininvaara nimitti tutkimusta jopa "moraalittomaksi teoksi", koska se "antoi vaikutelman", että kaupunkirakenne vaikuttaisi suoraan päästöihin. Tällaista tutkimuksessa ei kuitenkaan väitetty, vaan siinä pohdittiin juuri välittäviä tekijöitä, kuten uusia energiateknologioita sekä kulutuskäyttäytymistä.
 |
| Tämä kuva on syöpynyt monen mieleen: mitä tiiviimpää, sen vähemmän polttoainetta kuluu. (kuva Newman & Kenworthy 1989) |
Tätä kautta Toiviainen nostaa esille tärkeän ongelman, johon olen itsekin kiinnittänyt huomiota aikaisemmassa blogikirjoituksessani: suunnittelussa, joka vaikuttaa satojen tuhansien ihmisten elämään, perustellaan usein ratkaisuja...niin, siis niitä ei perustella. Esimerkiksi liputtaessaan Visio 2050:ssä tiiviimmän Helsingin puolesta yleiskaavoittajat toteavat, että "yhdyskuntarakenteen tiiviydellä on todettu olevan suora ja merkittävä vaikutus yhdyskunnnan kuluttamaan energiaan". Mutta mistä tällainen tieto, kun tiiviys sinänsä ei näytä välttämättä korreloivan edes polttoaineen kulutuksen kanssa, koko muusta "yhdyskunnan kuluttamasta energiasta" puhumattakaan? Ei ihme että päätöksentekijöiden hiki nousee pintaan, kun tällaiseen "tietoon" perustuva yleiskaava pitäisi pian hyväksyä.
Ja tästä pääsemmekin takaisin akateemisuuteen. Kirjoitin marraskuussa 2014 näin:
"Kun yleiskaavadokumentteja lukee tutkijan näkökulmasta, joutuu kuitenkin pian hämmennyksen valtaan. Akateemisessa tekstissä on nimittäin yksi keskeinen ja tärkeä piirre: juuri mitään ei saisi väittää esittämättä sille perustelua. Perustelu voidaan esittää joko itse tekstissä - jolloin puhutaan argumentaatiosta - tai sitten viittaamalla tekstin ulkopuolisiin lähteisiin, jotka yleensä ovat aikaisempia tutkimuksia. Lähteet tulee esittää siten, että lukija voi halutessaan etsiä käytetyn lähteen käsiinsä ja tarkistaa, voiko sen pohjalta todella perustella esitetyn väitteen. Omanaan ei saisi koskaan esittää sellaista, minkä on löytänyt toisen tekstistä, ja siteerausten tulee aina erottua omasta tekstistä. Vaikka akateemisessakin tekstissä voi pohdiskella vapaammin, pohdinnan tulee yleensä erottua väitteistä ja niiden perusteluista.
Suunnittelu ei tietenkään ole tutkimusta, eikä siltä voida edellyttää samanlaisten eettisten periaatteiden noudattamista. Kuitenkin tuntuisi luontevalta, että kun Helsingin kokoinen organisaatio pohtii oman kaupunkinsa strategista kehittämistä, tämä työ perustuisi parhaaseen saatavilla olevaan tietoon. Strategia kun ei ole vain tahdon asia, vaan sen onnistumisen edellytyksenä on toimintaympäristön riittävän hyvä tuntemus. Helsingillä on tähän normaalia paremmat edellytykset, sillä kaupungissa sijaitsee kaksi valtakunnallisesti tärkeää yliopistoa, joissa molemmissa tutkitaan ja opetetaan kaupunkikehitykseen liittyviä tekijöitä sekä suunnittelun ja politiikan mahdollisuuksia. Lisäksi tulevat tietysti useat tutkimuslaitokset, ammattikorkeakoulut ja yksittäiset tutkijat. Eräässä varhaisessa seminarissa esitinkin, että kaupungin kannattaisi laatia eräänlainen tietostrategia yleiskaavatyön yhteydessä: mitä tietoa tarvitaan, mitä tietoa on löydettävissä ja mitä ei, ja mistä se saataisiin suunnittelun käyttöön. Kaupunkitutkimuksesta suurin osa tehdään tietysti maamme rajojen ulkopuolella, ja sen soveltuvuutta Helsingin tilanteeseen on syytä kriittisesti pohtia. Kasvaessaan ja kansainvälistyessään kaupunki kohtaa varmasti kuitenkin monia ongelmia, joista muilla kaupungeilla on jo kokemusta."
Akateemisuus on tietysti muutakin kuin vain oikeaoppista lähteisiin viittaamista. Se on parhaimmillaan asenne: kaikkeen tulee suhtautua kriittisesti, mutta mitään ei tule tuomita tutkimatta. Kun akateemisesti koulutettu suunnittelija, virkamies tai poliitikko kohtaa tutkimustuloksia, jotka eivät vastaa hänen ennakkokäsityksiään, hänen tulisi suorastaan riemastua: voiko todella olla noin, tutkitaanpa tarkemmin! Mihinkään oppiin ei saa rakastua, kaikki on kyettävä siivoamaan pöydältä uusien tutkimustulosten niin vaatiessa. Maailmaa ei tule kuvata yksinkertaisempana kuin se on. Ja mitä ei tiedä, sitä ei tiedä. Sen oivaltaminen on jo iso askel. Tervetuloa akateemisten opintojen pariin!
Lähteet:
Mindali, Orit & Adi Raveh & Ilan Salomon (2004) Urban density and energy consumption: a new look at old statistics. Transportation Research Part A 38, ss. 143-162.
Newman, Peter & Jim Kenworthy (1989) Cities and Automobile Dependence: An International Sourcebook. Avebury Technical, Great Britain.
Ottelin, Juulia & Jukka Heinonen & Seppo Junnila (2015) New Energy Efficient Housing Has Reduced Carbon Footprints in Outer but not in Inner Urban Areas. Environmental Science and Technology 49 (16) ss. 9574-9583.
Kiitoksia, hieno syysavaus!
VastaaPoistaKiitokset osuvasta kirjoituksesta! Opiskeltuani Aallossa teekkarina nyt reilun vuoden olen törmännyt innovaatioilotulitukseen, eri alojen tutkimuskenttien "juuri nyt"-muotiaiheisiin ja jonkinlaiseen nopean kasvun ja äänekkään itsevarmuuden hegemoniaan. Kaupunkiakatemiasta ja sitä kautta arkkitehtienkin keskuudesta olen sentään löytänyt kaipaamiani näkökulmia ihmisenä toimimiseen ja kriittisyyteen. Asiantuntijuus, kritiikki ja perustutkimus ovat nykyään harmittavan aliarvostettuja verrattuna nopeisiin ratkaisuihin, yksilön uskomuksiin ja suuriin visioihin.
VastaaPoistaHyvin kirjoitettu! Kaupungissa asuvan ihmisen kulutusta pohtiessa olisi todella syytä kiinnittää huomiota siihen, mistä kulutus johtuu ja mikä ihmisen siihen ajaa. Kun ihmisen käyttäytymistavat kaupungissa tunnistetaan, on helpompaa kehittää rakennettua ympäristöä ekologisempaan suuntaan!
VastaaPoistaKiitos kiinnostavasta kirjoituksesta. Ehkä hieman ohi aiheen – tai josko niinkään – nousi mieleeni aina ajankohtaiset tekijänoikeuskeskustelut. Muotoilun maailmassa ’’lähteisiin viittaaminen’’, tässä tapauksessa inspiraation lähtökohta, on hiljaisesti sallittua jättää mainitsematta: suoranaista kopiointia tapahtuu harva se hetki. Akateemisuuden ja taideteollisuuden – niin suunnittelun, muotoilun kuin luovuuden – suhde on yhtä kiinnostava ja epäselvä kuin vaikkapa taiteen ja taideteollisuuden. Akateemisuuden eettisyyttä olisi suositeltavaa omaksua myös suunnittelun piiriin. Epäjohdonmukaisuus saattaa tukahduttaa. Yhdyskuntasuunnittelukin on yhteistyötä, jossa tekijät ihmisinä saattavat jäädä muiden varjoon; muiden kunnioittaminen ja itsensä kunnioittaminen takaavat paremman työnlaadun, paremman tulevaisuuden.
VastaaPoistaHelsinki tarvitsee vihersmoothieita ja soijalatteja juovien poliittisten kaupunkilaisten klaanin rinnalle uudenlaisen urbaanin ihmistyypin; modernin kriitikon, joka ei ainoastaan tiedosta, vaan myös toteuttaa. Jos tämän hetken kaupunkilainen käyttää energia-, asumis- ja liikkumiskuluissa säästämänsä rahat hiilijalanjälkeä kasvattaviin palveluihin, kuten matkusteluun, on se ilman muuta epäekologisempi tapa elää. Mutta voiko nykyhetken keskusta-asukkaita syyttää siitä, ottaen huomioon yleisen oletuksen tiheän kaupunkiasumisen ekologisuudesta? Tulos tuskin tuli yllätyksenä ainoastaan alan tutkijoille, vaan myös pienissä keskusta-asunnoissa asuville tiedostaville kaupunkilaisille, jotka ovat kuvitelleet elävänsä lähtökohtaisesti ekologisemmin kuin väljemmin asuvat, ja joiden täytyisi nyt laajalti kulutuksensa kannalta orientoitua uudenlaiseen, ekologisempaan elämäntapaan.
VastaaPoistaKiinnostava kirjoitus hämmästyttävän paljon keskustelua herättäneesta tutkimuksesta ja liian vähän huomiota saaneesta paradigmakeskustelusta. Suunnittelun teoriataustaa - ja sen kriittistä arviointia - tulisikin mielestäni korostaa opinnoissa nykyistä enemmän. Liian vähän pohditaan mitä, millä perusteella ja kenen mandaatilla sitä kaupunkisuunnittelua sitten tullaan tekemään. Kaiken visioinnin ja innovoinnin keskellä tulisi muistaa välillä pysähtyä näiden kysymysten äärelle. Näkemyksiä saa ja pitää olla, mutta tulee tiedostaa, millaisille ajatusmalleille ne rakentuvat.
VastaaPoistaTämä kirjoitus helpotti omaa akateemista ahdistustani ja sai minut ymmärtämään, että akateemisuuden sisäistäminen oikeastaan vaatii hiukan ahdistusta. On suorastaan huolestuttavaa, jos suunnittelu ei seuraa viimeisimpiä tutkimuksia ja ota huomioon niiden myötä tarjoutuvia uusia mahdollisuuksia. Tilanne näyttää muuttuvan entistä hunommaksi, kun tutkijat jättävät Suomen - onko meillä kohta enää käytettävissämme suomalaisen kaupunkitutkimuksen aineistoja ja unohtuuko akateemisuus?
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta! Tämän luettuani minut valtasi suuri ilo akateemisuudesta. Se että saamme kyseenalaistaa, saamme tutkia, saamme itse saattaa itsemme niihin päätelmiin joihin eri tutkimukset meidät johdattavat on suuri riemu. Suomen ollessa niin vapaa maa tiedon etsimisen ja julkaisemisen suhteen otetaan tämä usein itsestäänselvyytenä. Itse suunnittelualan opiskelijana en koe akateemisuuden tuomista suunnittelun piiriin ahdistavana tai rajoittavana, enemmänkin mahdollisuutena.
VastaaPoistaKiitokset osuvasta kirjoituksesta! Arkkitehtiopiskelijana teksti nosti esiin mielestäni kiinnostavia kysymyksiä suunnittelijan vastuusta. Tärkeä käsite, joka jää tällä hetkellä ainakin alkuvaiheen opinnoissa harmillisen vähälle huomiolle. Vastuullisen suunnittelijan on suhtauduttava tehtäväänsä akateemisesti ja pyrkiä selvittämään eri suunnitteluratkaisujen laajemmat yhteiskunnalliset ja ympäristölliset vaikutukset.
VastaaPoistaKirjoituksessa oli hyviä pointteja akateemisuuden, politiikan, median ja suunnittelun välisistä ongelmallisista suhteista. Mitä minua kuitenkin jäi henkilökohtaisesti mietityttämään on akateemiseen kehno vastuun ottaminen kyseisestä suhteesta. Kuka loppujen lopuksi on informaation välityksestä vastuussa? Onko se pelkästään polittiikkojen ja suunnittelijoiden välinpitämättömyyttä vai onko akateeminen maailma edelleen liian eristäytynyt muilta sektoreilta?
VastaaPoista-Jennifer Lipkin-
Blogiteksti herätti paljon ajatuksia. Kiitos myös positiivisesta asenteesta tulevaisuuden suhteen, vaikka esilleottamasi teemat aiheuttivatkin huolta.
VastaaPoistaHelsinki on niin nuori kaupunki että sen toivoisi ottavan opiksi muissa kaupungeissa tapahtuneista vanhoista virheistä. Nämä virheiden ja ratkaisujen haitat ja objektiiviset lopputulemat välittyvät muille tietysti tutkimustulosten, ei huhupuheiden perusteella.
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Tekstistä heräsi kysymys siitä, mihin suuntaan olemme menossa tässä ilmiössä, eli siis suunnitteluratkaisujen toteuttamisessa ilman kunnollista akateemista perustelua. Toki ensimmäinen ajatus on, että varmasti mitä useampi akateemisen koulutuksen saanut suunnittelija projektiin osallistuu sitä todennäköisemmin ratkaisuja perustellaan jotenkin akateemisesti, eli sankarisuunnitteluajoista on kuitekin menty eteenpäin. Mielenkiintoista olisi kuitenkin tietää, onko lähiaikoina suunnittelukentällä tapahtunut jotakin olennaista, joka olisi heikentänyt argumentaation arvostusta vai onko kyseessä "ikuinen ongelma", johon kirjoittaja toivoisi ratkaisua.
VastaaPoista