tiistai 26. tammikuuta 2016

Tuhlaajapojan paluu

Mietiskelin yhdessä aikaisemmista blogikirjoituksistani sitä, kuinka taloustiede on muuttunut moraalifilosofian haarasta näennäisen neutraaliksi tieteenalaksi, joka kuitenkaan ei epäröi antaa ohjeita politiikalle. Ja kuten olemme nähneet, politiikka seuraa usein aika kiltisti taloustietäjiltä saamiaan madonlukuja. Toisin sanoen politiikka ei näytäkään kykenevän asettamaan tavoitteita ja arvoja yhteiskunnalle, joiden toteuttamisen keinoja tutkijat ja suunnittelijat sitten pohtisivat. Näinhän rationaalisen suunnitteluteorian edustajat kuvittelivat ennen öljykriisiä, jolloin maailma näytti paljon hallittavammalta. Nyt taas tunnumme elävän jatkuvien hätätilahallitusten aikaa, jossa ei ole vaihtoehtoja. Ei ole kiva leikata koulutuksesta, eikä se pitkällä tähtäimellä ole taloudellisesti järkevääkään, mutta valitettavasti meidän nyt täytyi kuitenkin leikata siitä, kun ei meillä ollut vaihtoehtoja. Koulutuslupaus, vitsi vitsi, sori siitä.

Tämä tilanne on saanut monet jo pohtimaan, onko käynytkin niin, että politiikka on piilotettu taloustieteen sisään. Tätä pohdiskeli muiden muassa Paavo Teittinen viime sunnuntain Helsingin Sanomissa 24.1. Miksi esimerkiksi Juhana Vartiainen ja Markus Jäntti ovat talouspoliittisissa suosituksissaan niin eri linjoilla, vaikka molemmat ovat erikoistuneet samoihin asioihin, opettaneet Åbo Akademissa samoja kursseja ja asuneet samaan aikaan Ruotsissa? Riittääkö sen ymmärtämiseen tieto siitä, että toinen oli perustamassa Vasemmistoliitoa ja toinen on nykyään Kokoomuksen kansanedustaja?

Rembrandt: Tuhlaajapojan paluu 1661-69
Tältä pohjalta oli riemukasta törmätä eilen Tuukka Saarimaan ja Heikki Pursiaisen Asiaton lehdistökatsaus -blogiin, jonka kirjoitus 25.1. alkaa seuraavasti: "Tässä kirjoituksessa aiomme puhua oikeudenmukaisuudesta." Mitä ihmettä? Aikaisemmin nimimerkeillä Katsastaja H ja Katsastaja T esiintyneet bloggarit ovat nimittäin Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkijoita, ja okeudenmukaisuus jos mikä on moraalinen kysymys. Onko taloustiede siis palaamassa kotiin? Filosofina toivottaisin tuhlaajapojan lämpimästi tervetulleeksi.

Mutta ehkei siitä ole sentään kysymys. Kuten kirjoittajat toteavat, blogi on perustettu omaksi huviksi eikä tieteelliseksi foorumiksi, joten sanomisen keveys sallittakoon. Niinpä blogisssa ei esitellä oikeudenmukaisuusteorioita, ja muutenkin siinä vedetään mutkat suoriksi. Kiinnostavaa kuitenkin on, että siinä kerrotaan fiktiivinen tarina Helsinkiä kovasti muistuttavasta Asiattomalan kunnasta, jossa asuntojen hintataso on karannut käsistä, ja jossa asukkaat vaativat kunnalta toimia asuntopulan helpottamiseksi. Kunta vastaa huutoon kaavoittamalla Likkaniemen alueen asuinkäyttöön ja edellyttää, että jokaista kovan rahan asuntoa kohti sinne on rakennettava tuettu vuokra-asunto, jonka hinta on kymmemen prosenttia markkinavuokraa alempi.

Ennen kuin jatketaan tarinaa, todettakoon, että tällaiset fiktiiviset tarinat eivät ole vain blogiainesta, vaan niitä käytetään aivan vakavan tieteellisen tutkimuksen menetelmänä, ja nimenomaan moraalifilosofiassa. Niitä voidaan kutsua myös ajatuskokeiksi. Kun pohdimme jotain todellisen elämän moraalidilemmaa kuten aborttia tai kuolemantuomiota, voimme testata mahdollisia periaatteitamme tutkimalla niiden hyväksyttävyyttä toisenlaisissa tilanteissa. Esimerkit ovat usein jopa täysin absurdeja, äärirajoille meneviä, mutta niiden todennäköisyydellä ei ole mitään merkitystä; tarkoitushan on tutkia ajatteluamme.

Kuinka siis käy Asiattomalan kunnan asukkaiden? Kovan rahan asuntoihin muuttavat asukkaat, jotka "arvostavat niitä eniten", kirjoittavat Saarimaa ja Pursiainen. Tuettuihin vuokra-asuntoihin olisi kuitenkin tulijoita enemmän kuin on asuntoja, joten ne päätetään arpoa. Onko Asiattomala nyt oikeudenmukaisempi paikka, kun joka toinen Likkaniemen asunto on kohtuuhintainen, kirjoittajat kysyvät. Ei, koska samanlaisia perheitä ei kohdella samalla tavalla, ja tämä on merkki epäoikeudenmukaisuudesta, sillä "melkein kaikki voivat olla yhtä mieltä siitä, että samanlaisia ihmisiä tulee kohdella samalla tavalla". Ilmeisesti kovan rahan asunnoissa ei ole kirjoittajien mukaan mitään ongelmaa.

Katsotaan ensin tuota "arvostamista". Epäilemättä taloustieteilijöillä voi olla ihan oma sisäinen merkityksensä tälle käsitteelle, mutta pohditaan nyt kuitenkin mitä se merkitsee sanana yhteisessä kielessämme. Ensinnäkin on todettava, että arvostaminen on aivan eri asia kuin tykkääminen. Voin arvostaa kollegani lukeneisuutta ja tykätä vaimoni uudesta kampauksesta, mutta kääntäen se kuulostaisi absurdilta. Ei ole myöskään millään lailla epäloogista sanoa, että arvostan kollegaani mutta en pidä hänestä. Arvostamiseen liitetään siis jotain objektiivisempaa, jotain perustellumpaa tai sivistyneempää kuin tykkäämiseen. Osatakseen arvostaa vaikkapa taidetta tai tiedettä on oltava sivistynyt. Cheekin fanittamiseen sitä ei tarvita.

Jos nyt Asiattomalassa on käynyt kuin Helsigissä, sen keskustan asunnot eivätkä ilmeisesti  myöskään Likkaniemen kovan rahan asunnot ole suinkaan kaikkien saavutettavissa, vaan vain niiden, joilla on riittävästi rahaa, omaisuutta tai kykyä ottaa lainaa. Muut voivat arvostaa kuinka paljon haluavat, mutta ulkona pysyvät. Kuvitellaanpa nyt, että kunnan keskustassa sijaitsee arkkitehtonisesti ja historiallisesti arvokas rakennus ja sieltä vapautuu asunto. Paikallisessa yliopistossa työskentelee pienellä palkalla taidehistorioitsija, joka tuntee tuon rakennuksen hyvin ja osaa arvostaa sen merkitystä. Yliopisto kuitenkin irtisanoo hänet hallituksen koulutusleikkausten vuoksi, sillä hänen tutkimusalansa ei odoteta tuottavan innovaatioita tai ulkopuolista rahoitusta yliopistolle. "Mitä sitä historiaa tutkimaan, ei se siitä enää muuksi muutu," toteaa yliopiston Erityisen Visionäärisyyden ja  Vaikuttavuuden Komitean (EVVK) johtaja.

Irtisanotulla taidehistorioitsijallamme ei ole luonnollisesti mitään mahdollisuutta ostaa tuota vapautuvaa asuntoa, vaikka hän arvostaa sitä suuresti. Sen sijaan asunnon ostaa liikemies, jolla on riittävästi rahaa, varallisuutta ja velanottokykyä, mutta jolla ei ole mitään käsitystä asunnon historiallisesta tai taiteellisesta arvosta, ja joka ei edes piittaa niistä. Ainoa joka häntä kiinnostaa on asunnon korkea hinta, joka sopii hänen yhteiskunnalliselle asemalleen. Niinpä hän teettää heti muutettuaan asuntoon remontin, joka tuhoaaa lopullisesti sen ainutlaatuiset sisätilat. Taidehistorioitsijamme ei onneksi ole sitä näkemässä, sillä hän voi katsella taloa vain ulkoapäin iltakävelyllään.

Voimmeko nyt sanoa, että asunto on mennyt sellaiselle, joka arvostaa sitä eniten? Olisi tietysti mahdollista esittää, että kulttuuriset arvostukset ja taloudelliset arvostukset ovat yhteismitattomia eikä niitä pitäisi näin verrata. Mutta silloin emme myöskään voisi sanoa, että asunto on mennyt sitä eniten arvostavalle. Tietysti asunnon arvostukseen vaikuttaa moni muukin asia kuin sen kulttuuriarvot tai statusarvo, mutta oletetaan nyt, että taidehistorioitsija ja liikemies arvostavat näitä muita ominaisuuksia yhtä paljon. Tuskin voimme sentään väittää, että kulttuuriarvojen arvostaminen on jotenkin vähempiarvoista kuin statusarvon arvostaminen? Tai että arvostuksen määrä on verrannollinen lompakon paksuuteen? Tai että vasta uusissa Likkaniemen asunnoissa tämä yhtälö toimii? Voivathan nekin olla kuuluisien arkkitehtien mestariteoksia, joiden muusta kuin taloudellisesta arvosta liikemiehemme ei tajua mitään.

Mutta jätetään nämä kovan rahan asunnot ja siirrytään noihin tuettuihin vuokra-asuntoihin. Keskeinen moraalifilosofinen maksiimi, jonka Saarimaa ja Pursiainen esittävät, kuuluu näin: "samanlaisia ihmisiä tulee kohdella samalla tavalla". Tämä vaatii kyllä vähän tarkennusta, sillä ei ole olemassa kahta täysin samanlaista ihmistä. Ilmeisesti heidän tulisi olla samanlaisia jossain relevantissa mielessä, esimerkiksi yhtä köyhiä. Mutta keneen tämä moraalinen velvoite kohdistuu? Ilmeisesti ei ole mitään väärää siinä, että avustan opiskelevaa tytärtäni taloudellisesti mutta jätän avustamatta kaikkia muita yhtä köyhiä opiskelijoita tai ihmisiä. Ilmeisesti tässä viitataankin vain julkiseen valtaan tai ihmisiin julkisen vallan edustajina.

Mutta onko se pätevä myöskään silloin? Jokin aika sitten olin erittäin vaikeassa valintatilanteessa: haettavana oli yksi tohtorikoulutettavan paikka, ja kaksi kärkihakijaa olivat arvioni mukaan yhtä vahvoja. Koska tässä köyhyys ei ollut relevantti ulottuvuus (tohtorikoulutus kun ei ole sosiaalipolitiikkaa), olisiko heitä esitetyn maksiimin perusteella tullut kohdella samalla tavalla? Mutta näin ei käynyt: toinen sai kokopäiväisen työn, toinen ei mitään.  En tehnyt valintaa arvalla, mutta jos olisin, olisiko sekään ollut väärin? Hehän olivat molemmat päteviä.

Tähän dilemmaan vastataan usein sanomalla, että kaikkia ei tarvitse kohdella samalla tavalla, mutta kaikille tulee antaa samat mahdollisuudet. Kaikki eivät pääse yliopistoon, mutta kaikilla on mahdolisuus pyrkiä sinne. Kaikki eivät voita arpajaisissa, mutta kaikilla on mahdollisuus ostaa arpa. Ja kaikki eivät saa tuettua vuokra-asuntoa, mutta kaikilla on mahdollisuus hakea sitä. Niin absurdilta kuin se kuulostaakin, Asiattomalan arpajaiset eivät olleetkaan niin itsestään selvästi epäoikeudenmukaiset kuin Saarimaa ja Pursiainen antavat ymmärtää. Kaikillahan oli oikeus osallistua. Jugendlinnamme liikemies ei tosin varmaankaan osallistunut, hän kun sai statukselleen sopivan asunnon vain avoimilta markkinoilta.

Ei todellisuus tietenkään koskaan ole tarinan kaltainen, kuten blogin kirjoittajatkin toteavat. Ei vuokra-asuntoja sentään arvota, vaan ne jaetaan tarpeen mukaan. Tarpeeseen vaikuttavat tietysti monet asiat, kuten tulot (voitko ostaa), omaisuus (voitko realisoida), lapset (voitko turvata heille turvallisen lapsuuden ja pysyvät ihmissuhteet), luottokelpoisuus (oletko menettänyt luottotietosi vaikkapa hallituksen devalvaatioseikkailujen jälkeisessä konkurssissa). Tällaisten ratkaisujen oikeudenmukaisuutta on mahdollista ja syytäkin pohtia.  Mutta ei se niin helppoa ole. Ei kai siitä muuten olisi kokonaista tieteenalaa muodostunut - tai itse asiassa kaikkien tieteenalojen äitiä.


34 kommenttia:

  1. Siivuutit kokonaan sen askeleen, minkä Saarimaa & Pursiainen ajatusleikkinä ottivat tuetusta asumisesta muihin sosiaalitukiin.

    Jos sekä tuettu asuminen että vaikkapa työttömyyskorvaus ajatellaan sosiaalitukina, niin voisiko niitä jakaa samalla lailla? Jos mielestäsi on tasavertaista kohtelua että jokainen saa hakea Likkaniemen tuettuja asuntoja mutta vaikkapa vain 20% hakijoista voittaa arpajaisissa ja pääsee sellaiseen asumaan, niin olisiko mielestäsi myös tasavertaista kohtelua että jokainen työtön kyllä saisi hakea työttömyyskorvausta mutta pidettäisiin arpajaiset ja vain voittaneelle 20%:lle maksettaisiin korvausta sitten?

    Useimmat kai pitäisivät tällaista sosiaalituen arpajaisilla jakamista hyvin epätasapuolisena. Miksi sitten sama arpajaismeininki olisi tasapuolista tuetun asumisen kohdalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, en suinkaan ollut tuota mieltä, vaan pohdin tätä yhtä esitettyä (libertaristista) tulkintaa oikeudenmukaisuudesta. Filosofiassa ei esitetä mielipiteitä vaan pohditaan. Viimeisessä kappaleessa taas toin esille sen, missä mielessä tuettujen vuokra-asuntojen jakaminen on paralleelia työttömyyskorvauksen kanssa: edellisessä pohditaan asumistarvetta, toisessa toimeentulotarvetta uuden työn etsimisen ajaksi. Se mikä tässä keskustelussa yleensä sivuutetaan ovat lapset, jotka kuitenkin ovat tärkeä kriteeri asuntoja jaettaessa. Heidän kotoutumisensa lähiympäristöön on keskeinen peruste vuokra-asumisen turvallisuudelle, tuon kannustinloukkuargumentin lisäksi.

      Poista
    2. Se, että julkinen valta tarjoaa asuntoa alle markkinahinnan on hyvin samanlainen asia kuin suoraan rahana tuleva tuki (kuten työttömyyskorvaus). Tilanne olisi lähes sama, jos asunnoista alettaisiin periä markkinahintaista vuokraa, mutta maksettaisiin aiemman tuetun vuokran ja markkinavuokran erotus suorana rahallisena tukena (paitsi, että silloin tuetulla olisi enemmän vapautta valita itselleen sopivin asunto markkinoilta).

      En näe mitään syytä, miksi tuettu (alle markkinahintainen) asuminen olisi millään tavalla parempi kuin suora rahallinen tuki. Lisäksi väittäisin, että tuettujen asuntojen jakaminen ei ole kovin läpinäkyvää, eivätkä asunnot kohdistu kovin hyvin tarpeen mukaan.

      Poista
    3. Nämä ovat täsmälleen ne argumentit, joita Saarimaa ja Eerola käyttivät tutkimuksessaan, ja joista on nyt paljon keskusteltu. Aivan samasta asiasta ei kuitenkaan ole kyse. Suora asumistuki olisi luonnollisesti perhekohtaista, eikä sen taso voisi olla sama kuin nyt keskeisillä paikoilla. Näin ollen vuokralainen ei voisi vapaasti valita, vaan hänen olisi siirryttävä syrjään varakkaampien tieltä. Kaupunki voi kuitenkin haluta, että myös opettajilla, poliiseilla jne. on mahdollisuus asua kaupungissa iman kohtuuttoman pitkiä työmatkoja. Asukasvalinta ei tietenkään voi olla täysin läpinäkyvää, koska siinä käsitellään henkilötietolain alaisia tietoja, jotka eivät ole julkisia, kuten sairauksia, luottotietoja jne. Asumisen turvallisuus on toisaalta kaikille asukkaille tärkeä ominaisuus, joka ei toteudu yksityisissä vuokra-asunnoissa. Erityisen tärkeää se on lapsille, joiden sosiaaliset verkostot ovat lähiympäristössä. Asumisen turvallisuus liittyy myös kannustinloukkuun, joka syntyisi tulojen säännöllisen tarkistamisen seurauksena.

      Poista
    4. Uusin blogi keskittyy juuri tähän poliisiargumenttiin. Kaikki poliisit eivät pääse kaupungin vuokra-asuntoihin. Joku poliisi saa kaupungin asunnon, toinen ei. Miksi ihmeessä kunta haluaisi antaa enemmän resursseja joillekin poliiseille kuin toisille? Kunta voisi ottaa asunnoistaan markkinavuokran ja jakaa kasvaneet vuokratulot palkankorotuksina kaikille kunnan työntekijöille. Näin epäreilua kohtelua ei hyväksyttäisi millään muulla politiikan alueella, mutta jostain syystä tämä nähdään jotenkin kaupungin vuokra-asuntopolitiikan hyvänä puolella. Kerrassaan kummallista.

      Ja sitä paitsi juurihan näytimme tutkimuksessamme (Eerola & Saarimaa 2015), että nimenomaan vapaarahoitteisissa asunnoissa asuvat pienituloiset asuvat "paremmilla" alueilla (korkeammat tulot, korkeampi koulutusaste jne.) ja paremmissa rakennuksissa kuin pienituloiset kaupungin vuokralaiset. Asumistuella voi ostaa lisää tilaa tai lyhyemmän keskustaetäisyyden.

      Poista
    5. Kaikki poliisit eivät tietenkään ole samassa tilanteessa, tarve voi olla kiireellinen tai ei, voi olla lapsia tai ei, voi olla mahdollisuus vapailla markkinoilla tai ei, jne. Kuten todettu, asunnontarpeen arviointi ei voi olla julkista, mutta sen tulee olla virkavastuullista, ei mielivaltaista tai korruptoitunutta. Ja lasten kohdalla asumisturvallisuus on kehityksen kannalta keskeistä, mikä taas liittyy tuohon tulotarkistukseen eikä alkuperäiseen valintaan. Outoa muuten että lapset sivuutetaan keskustelusta, vaikka he ovat keskeisiä arvioinnissa. Lapsia kun ei voi jättää kadulle.

      Poista
    6. Kimmo Lapintie: "Suora asumistuki olisi luonnollisesti perhekohtaista, eikä sen taso voisi olla sama kuin nyt keskeisillä paikoilla."

      Suoran asumistuen taso ei voisi olla sama kuin nyt, jos sitä jaettaisiin kaikille ehdot täyttäville (mutta jos se jaettaisiin kuten asunnot nyt, eli harvoille ja valituille/onnekkaille, se voisi toki olla). Tämän ei silti pitäisi olla syy jakaa tuki joillekin nykyisen tasoisena ja jättää muut nuolemaan näppejään. Se, että kaikki ehdot täyttävät saisivat tuen, vaikkakin pienempänä, olisi reilumpaa. Tohtorikoulutettavan paikkaa ei voi jakaa puoliksi kahden yhtä hyvän hakijan välillä, mutta yhteiskunnan tuen voi kyllä jakaa useamman ihmisen kesken, kunhan se annetaan suoraan rahana, eikä mitenkään kömpelösti asuntona tai muuna hyödykkeenä.

      Lisäksi on yleensäkin ottaen parempi maksaa tukena X euroa, kuin antaa jokin palvelu tai hyödyke, jonka hinta/arvo on X euroa. Rahan tapauksessa tuen saaja voi itse päättää, onko hänelle parempi ostaa kyseinen hyödyke vai jokin muu.

      Poista
    7. Et Kimmo anna kovin paljon arvoa ihmisten omilla päätöksille. Julkisen vallan pitää estää muuttaminen, koska vanhemmat ei itse tajua, että muuttaminen voi olla lapsille vaikeaa. Aikamoista.

      Minun ja Essin mielestä kunnan vuokra-asunnoilla on tehtävänsä, eli tarjota asuntoja niille, jotka kertakaikkiaan eivät niitä saa vapailta markkinoilta asumistuesta huolimatta. Tällä ei mitenkään voi puolustaa nykyistä valtavaa kaupungin vuokra-asuntokantaa.

      Poista
    8. Ei julkinen valta voi mitenkään estää muuttamista, se voi vain tarjota kohtuuhintaisen asunnon ja olla ajamatta lapsiperhettä asunnostaan. Vuokra-asuntokantaa voidaan tietysti haluta minimoida siinä kuin muitakin tulonsiirtoja, mutta se on poliittinen valinta, jolla on tietyt seuraukset, kuten vuokra-asumisen leimautuminen vielä nykyisestä. Kaupungin vuokra-asunto on toistaiseksi ainoa asumisturvan tarjoava asumismuoto omistusasumisen lisäksi. Yksityisen vuokra-asunnon voi menettää milloin vain ja ilman perusteita. Se voi siten pikemminkin nähdä väliaikaisratkaisuna kuin jonain, johon tulisi pyrkiä.

      Poista
    9. KL:"Asumisen turvallisuus on toisaalta kaikille asukkaille tärkeä ominaisuus, joka ei toteudu yksityisissä vuokra-asunnoissa. Erityisen tärkeää se on lapsille, joiden sosiaaliset verkostot ovat lähiympäristössä."
      Onko tämä mielipide vai 'filosofisen pohdinnan' tuotos vai empiirinen tutkimustulos? Roberts, Roberts...
      Saksassa yli puolet asuu vuokra-asunnoissa. Miten turvattomuus siellä ilmenee? Kelpaa mielipide, pohdinta tai tutkimustulos...

      Poista
    10. Siitä, että turvallisuus on keskeistä ihmisen tarvehierarkiassa, ja että lasten kehityksen kannalta keskeisiä ovat turvalliset ja pysyvät ihmissuhteet, on luonnollisesti runsaasti empiiristä näyttöä. Se taas, että yksityiset vuokrasuhteet eivät ole turvallisia, toisin kuin institutionaaliset kuten kaupungin vuokra-asunnot, on taas osa asuntopoliittista järjestelmäämme. Toisenlaisessa järjestelmässä asiat ovat toki toisin, erityisesti jos vuokra-asuminen on laajaa ja se nähdään normaalina hallintasuhteena.

      Poista
    11. Kimmo Lapintie: "Ei julkinen valta voi mitenkään estää muuttamista, se voi vain tarjota kohtuuhintaisen asunnon ja olla ajamatta lapsiperhettä asunnostaan."

      Mutta nyt, jos saa yhteiskunnan tukea halvan vuokran muodossa, tuen menettää (todennäköisesti), jos muuttaa muualle.

      "Vuokra-asuntokantaa voidaan tietysti haluta minimoida siinä kuin muitakin tulonsiirtoja, mutta se on poliittinen valinta"

      Mutta pointti tässä ei ole minimoida tulonsiirtoja yleensä. Pointti on se, että tulonsiirto rahan muodossa on halpaa asuntoa parempi.

      "Yksityisen vuokra-asunnon voi menettää milloin vain ja ilman perusteita."

      Kuinka monelle tämä on käytännössä ongelma? Tämän muuttaminen olisi kyllä yhteiskunnalle liian kallista (paitsi jos tuki kohdistetaan vain harvoille ja valituille). Ovatko maat, joissa vuokra-asuminen on yleistä, kuten Sveitsi tai anonin tuossa mainitsema Saksa, jotenki huonoja paikkoja asua?

      Poista
    12. Kimmo Lapintie: "Se taas, että yksityiset vuokrasuhteet eivät ole turvallisia, toisin kuin institutionaaliset kuten kaupungin vuokra-asunnot, on taas osa asuntopoliittista järjestelmäämme."

      Jos kuitenkin haluamme kaupungin vuokra-asuntona, ei se silti sulje pois sitä, etteikö vuokra voisi silti olla markkinahintainen. Tuen voisi silti antaa suoraan rahana.

      Poista
    13. Tietysti menettää laskennallisen tuen muuttaessaan muualle, ellei muuta vastaavaan vuokra-asuntoon. Miksi se olisi saatava mukaansa? Silti mikään ei estä muuttamasta esimerkiksi omistusasuntoon, joka kaikkien tutkimusten mukaan on edullisin hallintasuhde, sillä se kerryttää myös varallisuutta. Näin useimmat tekevätkin vaurastuttuaan. En myöskään puhunut tulonsiirtojen vaan vuokra-asuntokannan minimoimisesta, jota Katsastajat esittivät. Markkinavetoisuus on luonnollisesti poliittinen ideologia, samoin kuin vahva hyvinvointivaltio, kummankin puolesta löytyy argumentteja. Onko tulonsiirto asunnon muodossa rahaa parempi, siitä juuri keskustellaan. Se näyttää yksinkertaiselta vain jos jättää ison osan kysymyksiä pohtimatta. Niihin kuuluu myös tuo asumisturvallisuus. Kyllä, mahdollisuus menettää asunto minä päivänä hyvänsä on ongelma, jokaiselle yksityisessä vuokra-asunnossa asuvalle -eri asia on miten sen kukakin ottaa. Institutionaalisen markkinahintaisen vuokra-asumisen ja tulotuen yhdistelmää kannattaa toki pohtia, mielellään vielä yhdistettynä eri laatutason asuntoihin. Jos haluaa asua (turvallisesti), mutta sijoittaminen ei kiinnosta, siihen tulisi olla mahdollisuus. Itse kannattaisin siis pikemminkin vuokra-asuntokannan reilua kasvattamista.

      Poista
    14. "Tietysti menettää laskennallisen tuen muuttaessaan muualle, ellei muuta vastaavaan vuokra-asuntoon. Miksi se olisi saatava mukaansa?"

      No esimerkiksi, jos tukeen oikeuttanut tilanne (esim rahallinen) on edelleen voimassa, mutta jokin toinen asunto sopisi paremmin. En näe, miksi tuen saamisen ehtona tulisi olla se, että asuu jossain tietyssä asunnossa.

      Poista
    15. Jos tukeen oikeutettu tilanne on edelleen voimassa, voi hyvin muuttaa toiseen, vapautuvaan vuokra-asuntoon, esimerkiksi saadakseen vielä pienemmän vuokran tai suuremman tai pienemmän asunnon. Laskennallinen tuki ehkä pienenee, mutta ei se kukkarossa näy. Toki insentiivi muuttaa hyvältä alueelta pois on pienempi, ja tästä syystä hyville alueille keskittyy hyvätuloisimpia vuokralaisia.

      Poista
    16. On varmasti todella helppoa muuttaa säännellyn kannan sisällä sopivaan asuntoon.

      Poista
    17. Oman kokemukseni mukaan Helsingin asunnonvaihtopörssi toimii kohtalaisen hyvin. En tiedä onko asiasta tutkimusnäyttöä suuntaan tai toiseen. Joka tapauksessa on ilmeistä, että asunnon vaihtaminen on sitä helpompaa mitä isompi sääntelyn piirissä oleva asuntokanta on. Säännellyn asuntokannan pienentäminen kaventaisi sen piirissä olevien asujien vapautta valita asuinpaikkansa, asunnon koko, jne.

      Poista
  2. Raha voidaan jakaa tasasuuruisena kaikille hakijoille ja sitä on rajattomasti. Asuntoja on rajallinen määrä. Saattaa toki käydä niin, että rahaa ei olekaan rajallisesti - tällöin sattuma koskeekin sukupolvia. Edeltävät sukupolvethan eivät saaneet kunnon ekäkkeitä, nyt niitä saadaan, tulevien sukupolvien eläkkeet ovat kysymysmerkki..

    VastaaPoista
  3. Raha voidaan jakaa tasasuuruisena kaikille hakijoille ja sitä on rajattomasti. Asuntoja on rajallinen määrä. Saattaa toki käydä niin, että rahaa ei olekaan rajallisesti - tällöin sattuma koskeekin sukupolvia. Edeltävät sukupolvethan eivät saaneet kunnon ekäkkeitä, nyt niitä saadaan, tulevien sukupolvien eläkkeet ovat kysymysmerkki..

    VastaaPoista
  4. Taloustieteilijät kait 'arvostuksella' pohtivat valintaa: mihin varani käytän?. Kyllähän arpamenettelyllä on 'oikeudenmukaisuuden' lisäksi perinteisempi (ja niin usein halveksittu) 'tehokkuus' -vaikutus. Kun yhteiskunnan tukea jaetaan arvalla ja asumisen muodossa, 'tehokkuus' voi pahastikin kärsiä. Henkilö saa edullisen asunnon. Mutta hän mieluummin asuisi pienemmin kustannuksin kommuunissa ja käyttäisi asuntoon liittyvän tuen johonkin 'arvostamaansa', vaikka filosofian tutkimiseen. Ei käy, näin on muualla päätetty.

    Ja kyllähän ylläolevan kirjoituksen sivuheitot niin hienosti näyttävät Robertsin löydöksen että tiedeihmisen yhdestä ilmaisusta voi ennustaa kannat muissakin asioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että asuntoihin sitoutunut tuki voisi muuttua vastaavaksi suoraksi tueksi on tietysti täysin fiktiivistä. Jos se olisi Jätkäsaaren suuruinen, se tulisi yhteiskunnalle liian kalliiksi. Jos ja kun se olisi paljon pienempi, keskustassa voisivat asua vain lähes markkinahintaan kykenevät. Riippuu tietysti täysin siitä millä perusteella tukea jaettaisiin, mutta ei sitä tukea varmasti mukanaan saisi. Roberts on kyllä siinä mielessä oikeassa, että toki tutkijatkin puolustavat arvomaailmansa mukaista yhteiskuntaa. Mutta eivät sentään millä tahansa argumenteilla.

      Poista
    2. Kerrotko vielä miksi tämä on fiktiivistä?

      Poista
    3. Fiktiivinen siksi, että jos kaupunki antaisi tällaisen laskennallisen tuen rahana, se olisi annettava kaikille, mikä olisi huomattavasti nykyistä kalliimpaa.

      Poista
    4. Ei kai kukaan tuollaista sentään ole ehdottanut. Sen sijaan voisi miettiä tuon nykyisen kokoisen vuokrasäästösumman suuntaamista köyhille, kouluihin tai sairaaloihin. Ainakin tästä sopisi puhuttavan enemmän.

      Poista
    5. Kootaanpa ajattelun ammattilaisen, filosofin pohdinnat asiattoman amatöörien 'ajatuskokeesta': a) Yhteiskunnan tuki jaetaan satunnaisesti (arpomalla tms.) b) tuen muoto on etukäteen päätetty - asuminen c) muut olkoot ilman. Perusteluina leijuvat juuri tämän idean tuoma asumisturva sen onnekkaasti saaneille. Toisaalta nyt syntyy tärkeä iloa tuova mahdollisuus: kenties juuri vanhaa taloa arvostava taidehistorioitsija onkin juuri henkilö jota jakoprosessissa onnistaa.

      Poista
    6. Katsastajalle: ei toki kukaan ole tällaista politiikkamuutosta ehdottanut. Kyseessä oli ymmärtääkseni ajatuskoe: miten hyvällä alueella vuokra-asunnossa asuva toimisi, jos saisi laskennallisen edun sijasta saman rahan asumistukena. Ajatuskokeet ovat yleensä fiktiivisiä, mutta silti ihan toimivia; eivät tosin suoraan politiikan ohjenuorana.

      Poista
    7. Nimimerkille anon: kun tuolla koosteellasi ei ollut lainkaan yhteyttä blogikirjoitukseen tai kommenteissa käytävään keskusteluun (se oli siis niin sanottu olkinukke), tehtäköön lyhyt kooste. Oikeudenmukaisuus on keskeinen kysymys yhteiskuntapolitiikkaa kritisoitaessa ja uudistuksia esitettäessä, ja se on myös keskeinen teema moraali- ja yhteiskuntafilosofiassa. Ilman normatiivisia sitoumuksia ei voi puhua esimerkiksi yhteiskuntapolitiikan tehokkuudesta. Omassa blogissani jatkoin Katsastajien aloittamaa kiinnostavaa pohdintaa asuntopolitiikan oikeudenmukaisuudesta. Argumentoin, että asuntomarkkinat eivät johda asuntojen päätymiseen niitä eniten arvostaville, vaan ne jakaantuvat niiden kesken, joilla on niihin taloudelliset mahdollisuudet (ja heidänkin joukossaan arvostusten yhteismitallisuus on kaikkea muuta kuin itsestään selvä kysymys). Toiseksi argumentoin, että kaikkien jakamaksi oletettu oikeudenmukaisuusperiaate (samanlaisia ihmisiä on kohdeltava samalla tavalla) ei kestä, vaan asia on monimutkaisempi - missä ei tietysti ole mitään yllättävää, onhan oikeudenmukaisuus ollut pari tuhatta vuotta tutkimuksen kohteena. Vuokra-asuntojen arpominen oli Katsastajien ajatuskokeessaan esittämä periaate, jota pohdin, mutta en luonnollisestikaan esittänyt. Sen sijaan esitin, että mikäli nykyiseen asuntopolitiikkaan esitetään muutoksia (tuettujen vuokra-asuntojen minimointi ja markkinaehtoisuus, muutokset valintaperusteisiin esimerkiksi tekemällä ne "läpinäkyviksi" nykyisen tarveharkinnan sijaan, eri hallintamuotojen sekoittamisesta luopuminen, vuokrien nostaminen markkinahintaiseksi yhdistettynä tulotukeen, tai vuokra-asuntokannan kasvattaminen, jotta useampi vain asumisesta eikä sijoitustoiminnasta kiinnostunut pääsisi niihin), on otettava tarkasteluun kaikki siihen liittyvät kysymykset, mukaan lukien asumisturva erityisesti lasten suhteen, vuokra-asumisen marginalisoituminen, segregaatiovaikutukset, kannustinloukut, muut sosiaaliset vaikutukset, kulttuurivaikutukset jne. Sen yhteydessä joudutaan myös pohtimaan keskeisiä moraaliperiaatteita, esimerkiksi määräytyykö oikeudenmukainen teko tai päätös itse teon vai sen seurausten perusteella.

      Poista
    8. Kehotan kaikkia blogin lukijoita vertaamaan Kimmo L kommenttia 31.1 6.12 ja alkuperäistä kirjoitusta. Jos sinusta lukijana tuntuu että niissä kirjoittaja ei ole itsensä kanssa samaa mieltä, voit miettiä onko niistä jompikumpi myös olkinukke?

      Poista
    9. Kimmo Lapintie: "jos kaupunki antaisi tällaisen laskennallisen tuen rahana, se olisi annettava kaikille, mikä olisi huomattavasti nykyistä kalliimpaa"

      Tuen voisi varmaan rajata köyhille tms. Jos saajia olisi silti enemmän, olisi reilumpaa antaa osittainen tuki kaikille ehdot täyttäville kuin antaa täysi tuki osalle ja jättää muut nuolemaan näppejään.

      Poista
    10. anon: Argumentaatiota ja mielipiteitä ei tulisi sekoittaa toisiinsa. Argumentaatiossa testataan erilaisia tulkintoja ja teesejä mm. vastaesimerkkien avulla. Olkinukke tarkoittaa vastustajan argumenttien vääristelyä ja näin luodun olkinuken kumoamista, jolla yritetään (virheellisesti) tukea omaa teesiä. Sitä ei oikein voi tehdä itselleen, siis vääristellä omia argumenttejaan kumotakseen ne ja sitä kautta tukea omia argumenttejaan.

      Poista
    11. .:) mukavia juttuja. vanhemmat ei itse tajua, että muuttaminen voi olla lapsille vaikeaa ...

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista