Tarinoita takapihalta 4: Kyllä kansa tietää

Kansalaiset verikarttaa tutkimassa (Kuva KL)

 Kun Helsingin edellistä yleiskaavaa 2002 ryhdyttiin valmistelemaan, suunnittelijat tekivät heti kättelyssä pahan taktisen virheen. Tonttimaan tarve oli käynyt ilmeiseksi muuttoliikkeen käynnistyttyä, joten yleiskaavatoimistossa käytiin tiheällä kammalla läpi koko Helsingin kartta, jotta löydettäisiin mahdollisia täydennysrakentamiskohteita. Nämä alueet merkittiin punaisella, jotta muutoksesta saataisiin havainnollinen kokonaiskuva. Tarinan mukaan silloinen virastopäällikkö Paavo Perkkiö olisi keksinyt kartalle leikkisän nimen "verikartta". Oli miten oli, tämä nimitys alkoi kiertää kaupunkilaisten keskuudessa - erityisesti niiden, jotka eivät olleet erityisen ihastuneita tiivistämisestä ja viheralueiden ottamisesta rakentamiseen. Kun vastustus alkoi kasvaa ja näkyä mediassa, poliitikot hermostuivat ja sanoutuivat irti suunnitelmasta, nimittäen sitä virkamiesten sormiharjoitukseksi. Mitä se tietysti olikin.

Nyt käynnissä olevan yleiskaavatyön yhteydessä suunnittelijat ovat oppineet läksynsä, ja toki heillä on myös käytössään kehittyneempää tekniikkaa. Sen sijaan että olisivat tehneet oman ehdotuksen he avasivat verkkoon vuorovaikutteisen karttakyselyn, jolla kaupunkilaiset saivat itse etsiä sopivia täydennysrakentamiskohteita ja merkitä ne kartalle. Toki he saivat myös osoittaa tärkeinä pitämiään virkistys- ja luontoalueita sekä esittää mm. kohennettavia kohteita ja tärkeitä yhteyksiä. Kyselyyn vastasi noin 4700 kansalaista, ja he tekivät noin 33 000 merkintää. Suhteessa kaupungin kokoon se on tietysti vähän, alle prosentti, mutta toisaalta paljon enemmän kuin mihinkään yleisötilaisuuteen saataisiin houkuteltua. Kaupunkisuunnitteluvirastolta tuskin stadionkeikan heittäminen onnistuisi.

Kansalaisten verikartta (Kuva Mapita Oy)

Ja kyllähän kaupunkilaiset paikkoja löysivät. Oheinen kuvakaappaus on yleiskaavasivustolta löytyvästä käyttöliittymästä, jonka on toteuttanut alkuperäisen kyselynkin vuonna 2013 tuottanut Mapita Oy. Käyttöliittymässä on mahdollista valita karttanäkymään erilaisia vastaajien valitsemia vaihtoehtoja, joista tässä on valittu "paikka tai alue asuntorakentamiselle". Kuten nähdään, KSV on tehnyt värivallankumouksen: kun rakentaminen on aikaisemmin tavattu merkitä joko ruskealla tai punaisella, nyt se onkin vihreää tai sinistä. Tärkeät luontokohteet ja virkistysalueet taas ovat punaisia tai vaaleanpunaisia. Kansalaisten verikartta on siis saanut viherpesun.

Kun merkintöjä tarkastelee lähempää ja avaa useampia vastausvaihtoehtoja, niissä on helppo huomata ristiriitaisuuksia. Osa vastaajista on valmis rakentamaan joka niemeen ja notkoon: Keskuspuistosta, Seurasaaresta, Kaivopuistosta ja Töölönlahdelta löytyy hyviä tonttipaikkoja, eikä huono ole Hietaniemen hautausmaakaan: hiljaisia ja hyvämaineisia naapureita. Yhtä monelle tai useammalle nämä paikat ovat tietysti tärkeitä luonto- tai virkistyskohteita.

Keskuspuiston rakentajat ja rauhoittajat (Kuva Mapita Oy)

Tässä ei ole tietysti sinänsä mitään yllättävää: kun kysytään mielipiteitä, mielipiteet vaihtelevat. Toisaalta on mielenkiintoista havaita, kuinka veristä taistoa käydään esimerkiksi Keskuspuistossa, jossa moni näyttää vihreää valoa rakentamiselle, mutta yhtä moni haluaa panna sille stopin. Kaupunkisuunnittelu on aina tällaisten ristiriitojen edessä, eikä suunnittelija tai päätöksentekijä voi vain seurata kansan näin ilmaisemaa tahtoa. Toisaalta jos merkinnät selvästi keskittyvät johonkin tai puuttuvat jostain, se voi antaa tärkeän viestin. Esimerkiksi bulevardisointi ja väljien risteysten rakentaminen tuntuisi saavan kaupunkilaisten kannatuksen ainakin tämän kyselyn mukaan.

Ennen kuin mistään kyselystä kannattaa tehdä johtopäätöksiä, tulisi kuitenkin aina tarkistaa mitä oikein on kysytty ja ennen kaikkea mitä vaihtoehtoja on annettu. Jos tutkija haluaa saada neutraalin käsityksen siitä, miten ihmiset ajattelevat jostain aiheesta, hänen tulee pyrkiä olemaan ohjaamatta vastauksia mihinkään suuntaan. KSV:n kyselyssä tällaisesta ei ollut kyse, vaan ihmiset haluttiin pikemminkin saada mukaan etsimään lisärakentamisen paikkoja sillä lähtöoletuksella, että Helsinki kasvaa voimakkaasti ja nimenomaan sisäänpäin. Kuusi ensimmäistä vaihtoehtoa liittyvät tähän: asuntorakentamisen paikkojen lisäksi pyydettiin merkitsemään rakentamista kaipaavia kadunvarsia, liian isoja toreja tai aukioita, alueita, jotka eivät ole virkistykselle välttämättömiä, ja paikkoja toimistoille ja palveluille. Seuraavat kaksi vaihtoehtoa olivat laadultaan kehitettävät mutta tärkeät virkistysalueet ja sellaisenaan ainutlaatuiset luontoalueet, joilla on haettu ikään kuin"väistettäviä" alueita. Näin ollen ei ole kovin yllättävää, että täydennysrakentaminen on saanut näinkin vahvan roolin kyselyssä.

Milanon CityLife (Havainnekuva Rainer Schmidt Landschaftsarchitekten)

Yksi vaihtoehto kyselystä puuttuu kuitenkin kokonaan: uudet viheralueet. Se ei ole ehkä tullut kyselyn laatijoiden mieleenkään, tai sitten se on koettu niin räikeästi valitun tiivistämislinjan vastaisena, ettei sitä ole haluttu edes tarjota. Lähtökohtaisesti siinä ei ole kuitenkaan mitään kummallista, eikä se ole myöskään ristiriidassa yleiskaavan tavoitteiden kanssa. Maailmalla on varsin tavallista, että suuriin kaupunkikehityshankkeisiin liitetään myös uusia viheralueita. Esimerkiksi Milanon kaksi tuoreinta jättihanketta, Porta Nuova ja CityLife, sisältävät molemmat saman konseptin: tehokasta ja korkeata rakentamista sekä uusi suuri puisto. Tietysti niissä on kyse myös strategiasta, jolla hankkeet saadaan helpommin hyväksyttäviksi. Tärkeää on kuitenkin itse ajatus: kun rakentaminen on riittävän tiivistä (ja myös korkeaa), viheralueita voidaan jopa lisätä, vaikka kaupunki kasvaisi. Tiiviin kaupungin edut eivät nimittäin seuraa rakentamiseen varatusta maa-alasta vaan ihmisten ja palvelujen läheisyydestä ja hyvistä liikenneyhteyksistä. Viheralueet tulisi nähdä aktiivisena osana urbanismia, ei vain jonain säilytettävänä, uhrattavana tai kierrettävänä.

Mutta jos palataan kyselyn tuloksiin, mielenkiintoinen kysymys on, millä tavalla ne ovat vaikuttaneet nyt nähtävillä olevaan kaavaluonnokseen. Kun mielipiteet ovat usein ristiriidassa, se voi periaatteessa antaa suunnittelijalle vapauden ratkaista asiat omalla tavallaan vedoten samalla siihen, että kansalaiset ovat saaneet äänensä kuuluviin. Tuore apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki toteaakin, että kaupunki on nyt pyrkinyt kehittymään kuuntelemalla asukkaitaan, joskin parannukseen on vielä varaa. "On tärkeää, että kuuntelemme asukkaita ja kysymme asioita heidän näkökulmastaan jo varhaisessa vaiheessa kun uutta aluetta suunnitellaan tai kun jotain uutta rakennetaan vanhalle alueelle." (Svenska Yle nyheter 9.1.2015)

Mielipiteitä Turunväylän ympäristöstä 

Mutta onko näin todella tapahtunut? Katsotaanpa tarkemmin aiemmissa blogikirjoituksissani tutkimaani Munkkiniemen-Munkkivuoren-Talin aluetta. Tässä kuvakaappauksessa on auki uusi asuntorakentaminen, kadunvarsirakentaminen, tärkeät virkistysalueet ja ainutlaatuiset luontoalueet. Turunväylän varren rakentaminen saa selvästi kannatusta, ja etenkin sen ja Huopalahdentien risteys koetaan epämiellyttävänä. Sen sijaan kansalaiset eivät pidä Talin golfkentän säilyttämistä näin lähellä kaupunkia perusteltuna, sen kohdalla on varsinainen ryväs antaa mennä -merkintöjä. Toisaalta sen virkistyksellinen arvo saa myös jonkun verran kannatusta. Myös Munkinpuistossa moni näkee potentiaalia, vaikka sen ydinalue halutaan jättää rakentamatta. Jonkin verran haluja on myös Ritokalliontien eteläpuolisen metsän rakentamiseen, joskin täällä suojelijat ja virkistäytyjät ovat enemmistönä.

Kun tätä verrataan arkkitehti Tapani Rauramon Kaupunkisuunnitteluvirastolle tekemään luonnokseen, voidaan havaita, että Talin golfkenttä on jätetty käytännössä kokonaan rauhaan. Munkkiniemen molemmat puistoalueet on säilytetty, ja rakentamista on sijoitettu lähinnä Turunväylän paikalle suunnitellun bulevardin varrelle sekä muutama arka talo Munkinpuiston reunaan. Sen sijaan Munkkivuoren ympärillä sijatseva metsikkö on rakennettu käytännöllisesti katsoen kokonaan. Niinpä, kaupunkisuunnittelussa kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut kaupunkilaiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Lopuksi kohdistetaan katse Munkkivuoren pohjoispuolella sijaitsevaan lähiliikuntapuistoon. 10.10.2014 päivätyssä luonnoksessaan Tapani Rauramo on jatkanut Teljäntietä kehäväyläksi, jonka ympärille on ryhmitelty tiiviitä asuntokortteleita. Jo keväällä 2014 tehdyn liito-oravaselvityksen mukaan tämä on kuitenkin virkistysalueen lisäksi liito-oravan ydinalue, jollaisen hävittäminen tai heikentäminen on lain nojalla kielletty. Entä mitä siihen sanoivat kansalaiset jo 2013? Yksikään 33 000:sta merkinnästä ei ehdottanut tähän asuntorakentamista. Sen sijaan kolme vastaajaa näki tässä ainutlaatuisen luontokohteen, joka olisi säilytettävä sellaisenaan. Voivatko suunnittelijat ja päätöksentekijät enää selkeämpää viestiä saada? Kyllä kansa tietää.