torstai 29. tammikuuta 2015

Tieto ja valta kaupunkisuunnittelussa

Kävin eilen Turussa pitämässä alustuksen tiedon ja yhdyskuntasuunnittelun suhteesta sikäläisen kaupunkitutkimusohjelman avaustilaisuudessa. Turku on minulle muistorikas kaupunki ja Turun yliopisto ja Åbo Akademi alma materini; Turussa aloitin opintoni vuonna 1975. Olin kiinnostunut erityisesti tiedosta, sen määrittelystä ja roolista erilaisissa yhteiskunnallisissa konteksteissa. Viime vuosina olen entistä enemmän palannut tähän aiheeseen: haluan ymmärtää mikä asema tiedolla on yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelussa.

Myös tiedosta puhutaan usein tavalla, joka rakentaa
vastakkainasettelua maallikoiden ja asiantuntijoiden välille.
Tämän kaiken päälle nostettu "yhdessä tuotettu tieto"
on poliittisesti korrekti käsite, mutta onko sille katetta?
(Ympäristötiedon foorumi 1/2015)
Tai oikeastaan pikemminkin tiedoilla, sillä suunnittelussa on erotettavissa ainakin tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa, erilaisten selvitysten antamaa kohdennettua tietoa, käyttäjien kokemukseen perustuvaa paikallista tietoa ja asiantuntijoiden osaamiseen ja arviointikykyyn perustuvaa tietoa (jota usein nimitetään "hiljaiseksi", koska sitä ei voi purkaa puheeksi). Tällaiset tiedonlajien jaottelut voivat olla hyödyllisiä, mutta usein ne ovat myös vaarallisia, ellei käsitteiden kanssa olla tarkkoja. Esimerkiksi Ympäristötiedon foorumi julkaisi äskettäin lokakuussa 2014 järjestetyn seminaarin pohjalta laaditun puheenvuoron "Kaavoihin kangistunut? - Tutkimustiedon hyödyntäminen kaavoitusprosessissa". Tärkeä ja ajankohtainen aihe, josta myös Turussa keskustelimme. Harmi vain, että puheenvuorossa tieto oli jaoteltu "asiantuntijatietoon", "maallikkotietoon" ja "tieteelliseen tietoon", mikä vie vain ojasta allikkoon. Asiantuntija tarvitsee toki osaamisensa perustaksi tieteellistä tietoa, tutkijat toimivat asiantuntijoina, ja kuka meistä muka on maallikko? Kokemustietoa meillä kaikilla on kaupungista, eikä se vaaranna meidän asiantuntemustamme - vai vaarantaako?

Periaatteessa tiedon ja suunnittelun suhteen luulisi olevan aika selkeä. Yhdyskuntasuunnittelu on kaupungin keskeinen strateginen työväline, jolla vaikutetaan niin kilpailukykyyn, kuntatalouteen kuin asukkaiden hyvinvointiinkin. Näin ollen voisi odottaa, että paras käytettävissä oleva tieto otetaan aina käyttöön - ja jos tietoa ei ole, niin suunnistetaan edes tietoisesti sammutetuin lyhdyin eteenpäin. Meillä ei esimerkiksi ole minkäänlaista tietoa siitä, mitä miettivät nykyisen Y-sukupolven lapset Helsingin yleiskaavan tavoitevuonna 2050, kun Y:t ovat jo vetäytyneet tai vetäytymässä eläkkeelle. Mutta on myös paljon asioita, joista voimme tietää jotain: esimerkiksi luonnonlait ovat yhä voimassa vuonna 2050, joten ekosysteemipalveluihin ja ilmanlaatuun on syytä suhtautua vakavasti. Vaikka varsinaisia tutkimusprojekteja on turha käynnistää suunnittelun rinnalle (kunnon hankkeet kun kestävät yhtä kauan tai kauemminkin kuin suunnittelu), paljon on jo tietoa maailmalla, kun vain joku kaivaa sen esiin. Selvityksiä on myös mahdollista tehdä tai teettää prosessin aikana.

Mutta näin yksinkertaista se ei ole. Kun yrittää saada kokonaiskuvaa minkä hyvänsä suunnitteluprojektin tietoperustasta, törmää aika outoihin ilmiöihin. Yksi niistä on aikataulu. Suunnitteluhankkeet aikataulutetaan tietysti hyvinkin tarkasti, sillä niiden vaiheet perustuvat lakiin: osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaavaluonnos, sen asettaminen nähtäville, viranomaisneuvottelut, kaavaehdotus jne. Vaiheet ovat osin rinnakkaisia ja osin peräkkäisiä, mutta ammattilaiselle hallittavia. Mutta miten tähän kuvioon sovitetaan tieto?

Usein kaavoituksen yhteydessä teetetään erilaisia selvityksiä. Olen aikaisemmin tässä blogissani käyttänyt esimerkkinä Helsingin kaupungin teettämää liito-oravaselvitystä, joka valmistui kesällä 2014. Ihmettelin, miksi tämän selvityksen tulokset eivät näy sen enempää yleiskaavaluonnoksessa kuin siihen liittyvissä havainnekuvissakaan, vaikka ne ovat selvästi ristiriidassa sen kanssa. Nimimerkki Helsinki suunnittelee vastasi siihen näin: "Eri aineistoista saattaa syntyä sellainen kuva, että mitoittavissa suunnitelmissa ei ole otettu huomioon liito-oravaesiintymää. Mitoittava kuva on syntynyt ensin ja liito-oravaselvitys on valmistunut kesällä 2014."

Siis mitä? Toisaalta annetaan ymmärtää, että mainittu ristiriita on vain "syntynyt kuva", mutta toisaalta myönnetään, että "mitoittava suunnitelma", johon yleiskaavaluonnos perustuu, on tehty ennen selvitystä. "Mitoittava suunnitelma" on siis tehty puutteellisilla lähtötiedoilla. Kerrankos näin tapahtuu, mutta ideana luonnoksissa (millä nimellä niitä nyt kutsutaankin) on että niitä voidaan tarvittaessa muuttaa. Nyt ei ole muutettu, joten ilmeisesti suunnittelijat ovat katsoneet, että tämä vaihe on jo ohitettu, ja tieto liito-oravista tuli liian myöhään. Minkä piirsin sen piirsin.

Tämä on kuitenkin vielä pieni ongelma, sillä Helsingissä on vain hajanaisia liito-oravaesiintymiä ja niistäkin suurin osa Keskuspuistossa. Isompi ongelma syntyy kaupunkibulevardien ilmanlaatuselvityksestä, joka valmistui vasta 5.11.2014, siis noin kuukautta ennen kuin kaavaluonnos hyväksyttiin asetettavaksi nähtäville. Koko kaavoitusprosessin ajan olemme kuulleet, että Kaupunkikaavan keskeinen elementti ovat kaupunkibulevardit, joihin sijoitetaan suuri osa uudesta rakentamisesta, ja jotka ovat olennainen osa kantakaupungin laajentamista ja uutta urbanismia. Ratkaisuun liittyy kuitenkin olennaisesti piirteitä, joilla on ympäristöterveydellisiä vaikutuksia, liittyen erityisesti meluun ja ilmanlaatuun.

Näiden suhteen ilmanlaatuselvitys antaa kylmää kyytiä. "Kaupunkibulevardit voivat olla leveitä, mutta niiden varrella olevat rakennukset ovat liikenteen päästöjen vapaan leviämisen esteenä...Nykyliikenteen päästöillä kaikilla suunnitelluilla kaupunkibulevardeilla on olemassa riski typpidioksidipitoisuuden vuosiraja-arvon ylittymiselle. Hengitettävien hiukkasten vuorokausipitoisuuden raja-arvo voi myös ylittyä, mikäli katupölyn torjuntaan ei kiinnitetä jatkuvasti huomiota. Tiivis kaupunkirakenne ja erityisesti katukuilumaiset korttelirakenteet heikentävät tuulettuvuutta ja liikennemäärän kasvaessa katupölypäästö kasvaa."(s. 3)

Tässä onkin pureksimista. Katukuilut ja umpikorttelit, joiden avulla oli tarkoitus tuoda lisää kaupunkia Helsinkiin, ovatkin nyt vakavan ongelman edessä: "Ilmanlaadun kannalta kaupunkisuunnittelun tärkeimmät reunaehdot on määritelty lainsäädännöllä. Ulkoilmalle asetetut terveysperusteiset raja- ja ohjearvot eivät saa ylittyä alueilla, joissa asuu tai oleskelee ihmisiä." (mt.) Ongelma ei ratkea sillä, että oletamme kaikkien autojen olevan pian sähköautoja tai hiekoituksen olevan pian ilmastomuutoksen vuoksi historiaa. Vaikeusasteita lisää vielä se, että melunsuojauksen kannalta toimiva korttelirakenne on taas ilmanlaadun kannalta ongelmallinen.

Mitä tämä merkitsee bulevardeille ja sen myötä kaupunkikaavalle? Ehkä sitä, että bulevardit saavat jäädä odottamaan parempia ilmoja, ja yhdyskuntarakenteen tiivistäminen aloitetaan jostain muualta? Watch your step!  Tähän asiaan kannattaa vielä palata, mutta kiinnostavaa tässä on nyt tiedon kummallinen rooli osana suunnittelua. Tanskalainen suunnitteluteoreetikko Bent Flyvbjerg tuli aikanaan tunnetuksi kirjallaan Rationaalisuus ja valta (1991). Hänen mukaansa tutkijat kutsutaan mukaan vasta siinä vaiheessa kun poliittinen päätös on jo tehty, jolloin heidän tehtäväkseen jää rationalisoida se. Esimerkkinä hän käytti mm. Aalborgin bussiasemaa, josta laadittu selvitys päätyi esittämään juuri sitä paikkaa, johon kaupunginjohtaja oli alunperin päättänytkin sen tulevan. Viisaita nuo kaupunginjohtajat!

Aivan näin raadollista Helsingin suunnittelu ei sentään näytä olevan. Niin liito-oravaselvityksen tehneet Esa Lammi ja Pekka Routasuo kuin Ilmatieteen laitoksen tutkijat ovat varmasti tehneet rehellistä työtä, eikä heidän ole tarvinnut vääntää tuloksiaan yleiskaavastrategian mukaisiksi. Tieto tuntuu kuitenkin olevan koko ajan liian myöhässä, ikään kuin sen roolina ei olisikaan muodostaa reunaehtoja tai perustaa suunnittelulle vaan ainoastaan osoittaa, että tätäkin asiaa on kyllä tutkittu. Vaikuttavuus onkin sitten kokonaan toinen juttu.

1 kommentti:

  1. Ainakin luonnonsuojelun näkökulmasta selvitykset ovat jo kauan olleet "obligatory point of passage" eli pakollinen läpikulkupiste, mutta vain siinä mielessä että on osoitettava että ne on tehty. Vaikuttavuus on ihan eri kysymys. Tämä johtuu paljolti myös siitä, että selvitykset tehdään kroonisesti liian myöhään, siinä vaiheessa kun viranomainen keksii niitä vaatia, eikä tietoa integroida suunnitteluun. Integroimisessa on myös ongelmansa, kuten erilaiset asiantuntijuudet joiden on vaikea kohdata (nykyisyyden suojelu vs. tulevaisuuden suunnittelu). Joitain valonpilkahduksia on kuitenkin nähtävissä.

    Toinen ongelma luonnonsuojelupuolella on myös se että tutkittava luonto muuttuu koko ajan, ja jos selvitykset tehdään oikeaan aikaan aivan suunnitteluprosessin alussa, ne ovatkin suunnitelman valmistumisen aikaan auttamattoman vanhentuneita. Ei ole helppoa!

    VastaaPoista