Ahdistava akateemisuus

Akateeminen lukuvuosi on käynnistynyt, ja ensi viikolla uudet opiskelijat aloittavat myös yhdyskuntasuunnittelun opiskelun. Luvassa on yksityisiä ja julkisia tiloja, asemakaavoitusta, mahdollisia kaupunkeja, kaupunkilaboratoriota ja tietysti metodologiaa. Kommentoin syksyn mittaan myös tässä blogissani yhteisen opiskelumme esille nostamia kysymyksiä. Nyt on kuitenkin hyvä hetki pohtia yleisemminkin akateemisuuden luonnetta. Akateemisuushan yhdistää - tai ainakin sen tulisi yhdistää - kaikkea yliopistoissa tehtävää työtä. Olisi myös hyvä, jos opiskelijat kantaisivat sen mukanaan työelämään. Tai no, niin uskon ainakin minä, vanhan koulun mies.

Näin kaatuvat vanhat jumalankuvat:
keskustoissa asuvat ovatkin lisänneet, eivät vähentäneet
hiilijalanjälkeään (kuva Ottelin & Heinonen & Junnila 2015)

Viime viikkoina julkisuudessa on näytelty mielenkiintoista episodia, joka havainnollistaa hyvin akateemisuuden, politiikan, median ja suunnittelun välistä jännitteistä suhdetta. Helsingin Sanomat kertoi 7.8. Juudit Ottelinin, Jukka Heinosen ja Seppo Junnilan Aalto-yliopistossa tekemästä tutkimuksesta, jonka mukaan laajalle levinnyt käsitys tiiviin kaupunkirakenteen ekologisuudesta on syytä asettaa kysymyksenalaiseksi: kun tarkasteltiin kotitalouksien koko kulutusta, uusilla tiiviisti rakennetuilla alueilla asuvien hiilijalanjälki olikin suurempi ja vieläpä kasvussa. Se selittyi mm. suuremmilla tuloilla, kulutuspainotteisella elämäntavalla ja harvempaan asuttujen alueiden ketteryydellä: kun kaupungeissa ollaan sidottuja yhteiseen kaukolämpöön, muualla on voitu siirtyä nopeammin esimerkiksi lämpöpumppuihin ja aurinkoenergiaan.

Poliitikoille, suunnittelijoille ja kaupunkiaktivisteille tulokset olivat hämmentäviä siksi, että oppi kompaktin kaupungin ympäristömyönteisyydestä on lyönyt varsin hyvin läpi niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Myös Helsinki suunnittelee uudessa yleiskaavassaan kaupunkirakenteen tiivistämistä paitsi taloudellisten kasautumisetujen myös ilmastopoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Ilmastotavoitteiden kannalta olennaista on kuitenkin kokonaiskulutus, ei vain liikkumiseen käytetty energia, mitä tiiviillä rakentamisella on pyritty vähentämään.

Monelle tulikin kiire todeta tutkimus syystä tai toisesta virheelliseksi, kun se kerran antoi väärän tuloksen. Osmo Soininvaara nimitti tutkimusta jopa "moraalittomaksi teoksi", koska se "antoi vaikutelman", että kaupunkirakenne vaikuttaisi suoraan päästöihin. Tällaista tutkimuksessa ei kuitenkaan väitetty, vaan siinä pohdittiin juuri välittäviä tekijöitä, kuten uusia energiateknologioita sekä kulutuskäyttäytymistä.

Tämä kuva on syöpynyt monen mieleen: mitä tiiviimpää,
sen vähemmän polttoainetta kuluu.
 (kuva Newman & Kenworthy 1989)

Tiedetoimittaja Pasi Toiviainen innostui tämän debatin pohjalta kirjoittamaan mainion historian 90-luvun ekokyläintoilusta nykyiseen kompaktikaupunki-ideologiaan. Hän nosti erityisesti esille lähes ikoniseen asemaan nostetun Peter Newmanin ja Jeffrey Kenworthyn tutkimuksen Cities and Automobile Dependance vuodelta 1989, erityisesti sen kuuluisan hyperbelin, jolla pyrittiin havainnollistamaan kaupunkirakenteen tiiviyden ja polttoaineen kulutuksen keskinäisriippuvuutta. Sen ääripisteinä olivat Houston ja Hong Kong, eurooppalaisten kaupunkien sijoittuessa kuvion keskivaiheille. Toiviainen ihmetteli sitä, että vaikka Newmanin ja Kenworthyn tutkimus sai kriitikoita jo pian valmistumisensa jälkeen, nämä kriittiset äänet eivät ole juuri kuuluneet politiikan ja suunnittelun areenoilla. Esimerkiksi kun Orit Mindali, Adi Raveh ja Ilan Salomon analysoivat Newmanin ja Kenworthin aineistoja kehittyneemmillä monimuuttujamenetelmillä vuonna 2004, suoraa riippuvuutta kaupunkirakenteen tiiviyden ja polttoaineenkulutuksen välillä sinänsä ei enää löytynytkään. Todellisuus olikin vähän monimutkaisempi: positiivisia vaikutuksia saadaan aikaan lisäämällä työpaikkoja keskustassa ja keskittämällä niitä keskustan ulkopuolella, jolloin saadaan toteutettua toimiva julkinen liikenne.

Tätä kautta Toiviainen nostaa esille tärkeän ongelman, johon olen itsekin kiinnittänyt huomiota aikaisemmassa blogikirjoituksessani: suunnittelussa, joka vaikuttaa satojen tuhansien ihmisten elämään, perustellaan usein ratkaisuja...niin, siis niitä ei perustella. Esimerkiksi liputtaessaan Visio 2050:ssä tiiviimmän Helsingin puolesta yleiskaavoittajat toteavat, että "yhdyskuntarakenteen tiiviydellä on todettu olevan suora ja merkittävä vaikutus yhdyskunnnan kuluttamaan energiaan".  Mutta mistä tällainen tieto, kun tiiviys sinänsä ei näytä välttämättä korreloivan edes polttoaineen kulutuksen kanssa, koko muusta "yhdyskunnan kuluttamasta energiasta" puhumattakaan? Ei ihme että päätöksentekijöiden hiki nousee pintaan, kun tällaiseen "tietoon" perustuva yleiskaava pitäisi pian hyväksyä.

Ja tästä pääsemmekin takaisin akateemisuuteen. Kirjoitin marraskuussa 2014 näin:

"Kun yleiskaavadokumentteja lukee tutkijan näkökulmasta, joutuu kuitenkin pian hämmennyksen valtaan. Akateemisessa tekstissä on nimittäin yksi keskeinen ja tärkeä piirre: juuri mitään ei saisi väittää esittämättä sille perustelua. Perustelu voidaan esittää joko itse tekstissä - jolloin puhutaan argumentaatiosta - tai sitten viittaamalla tekstin ulkopuolisiin lähteisiin, jotka yleensä ovat aikaisempia tutkimuksia. Lähteet tulee esittää siten, että lukija voi halutessaan etsiä käytetyn lähteen käsiinsä ja tarkistaa, voiko sen pohjalta todella perustella esitetyn väitteen. Omanaan ei saisi koskaan esittää sellaista, minkä on löytänyt toisen tekstistä, ja siteerausten tulee aina erottua omasta tekstistä. Vaikka akateemisessakin tekstissä voi pohdiskella vapaammin, pohdinnan tulee yleensä erottua väitteistä ja niiden perusteluista.

Suunnittelu ei tietenkään ole tutkimusta, eikä siltä voida edellyttää samanlaisten eettisten periaatteiden noudattamista. Kuitenkin tuntuisi luontevalta, että kun Helsingin kokoinen organisaatio pohtii oman kaupunkinsa strategista kehittämistä, tämä työ perustuisi parhaaseen saatavilla olevaan tietoon. Strategia kun ei ole vain tahdon asia, vaan sen onnistumisen edellytyksenä on toimintaympäristön riittävän hyvä tuntemus. Helsingillä on tähän normaalia paremmat edellytykset, sillä kaupungissa sijaitsee kaksi valtakunnallisesti tärkeää yliopistoa, joissa molemmissa tutkitaan ja opetetaan kaupunkikehitykseen liittyviä tekijöitä sekä suunnittelun ja politiikan mahdollisuuksia. Lisäksi tulevat tietysti useat tutkimuslaitokset, ammattikorkeakoulut ja yksittäiset tutkijat. Eräässä varhaisessa seminarissa esitinkin, että kaupungin kannattaisi laatia eräänlainen tietostrategia yleiskaavatyön yhteydessä: mitä tietoa tarvitaan, mitä tietoa on löydettävissä ja mitä ei, ja mistä se saataisiin suunnittelun käyttöön. Kaupunkitutkimuksesta suurin osa tehdään tietysti maamme rajojen ulkopuolella, ja sen soveltuvuutta Helsingin tilanteeseen on syytä kriittisesti pohtia. Kasvaessaan ja kansainvälistyessään kaupunki kohtaa varmasti kuitenkin monia ongelmia, joista muilla kaupungeilla on jo kokemusta."

Akateemisuus on tietysti muutakin kuin vain oikeaoppista lähteisiin viittaamista. Se on parhaimmillaan asenne: kaikkeen tulee suhtautua kriittisesti, mutta mitään ei tule tuomita tutkimatta. Kun akateemisesti koulutettu suunnittelija, virkamies tai poliitikko kohtaa tutkimustuloksia, jotka eivät vastaa hänen ennakkokäsityksiään, hänen tulisi suorastaan riemastua: voiko todella olla noin, tutkitaanpa tarkemmin! Mihinkään oppiin ei saa rakastua, kaikki on kyettävä siivoamaan pöydältä uusien tutkimustulosten niin vaatiessa. Maailmaa ei tule kuvata yksinkertaisempana kuin se on. Ja mitä ei tiedä, sitä ei tiedä. Sen oivaltaminen on jo iso askel. Tervetuloa akateemisten opintojen pariin!


Lähteet:

Mindali, Orit & Adi Raveh & Ilan Salomon (2004) Urban density and energy consumption: a new look at old statistics. Transportation Research Part A 38, ss. 143-162.
Newman, Peter & Jim Kenworthy (1989) Cities and Automobile Dependence: An International Sourcebook. Avebury Technical, Great Britain.
Ottelin, Juulia & Jukka Heinonen & Seppo Junnila (2015) New Energy Efficient Housing Has Reduced Carbon Footprints in Outer but not in Inner Urban Areas. Environmental Science and Technology 49 (16) ss. 9574-9583.