Tanssi yli hautojen

Nyt kun elinkeinopolitiikka on muuttunut "elinvoimapolitiikaksi", myös Helsingin keskustan tulevaisuudesta näyttää tulleen elämän tai kuoleman kysymys, ainakin puheen tasolla. Kun yhä useampi ydinkeskustan tuttu liike on koronavuoden aikana lopettanut tai siirtynyt väljemmille väylille, aiemmin ylivoimaisen vahvana pidetty kivijalkakeskustakin tuntuu olevan henkitoreissaan. Toipuuko se ennalleen etätyön ja rajoitusten jälkeen, ja jos niin millaisena? Ja mikä on politiikan rooli tämän elinvoiman tukemisessa. Tästä olisi nyt syytä käydä keskustelua.

Valitettavasti keskustelu tuntuu olevan entistä vaikeampaa. Jotta keskustelussa olisi järkeä, sitä tulisi voida käydä erilaisten poteroiden yli. Sen olisi oltava luonteeltaan argumentaatiota (järkevää keskustelua), jolla on omat sääntönsä. Näiden sääntöjen rikkomista kutsutaan englanniksi nimellä fallace, joka tulee latinan fallaciasta eli petoksesta. Sana on usein käännetty virhepäätelmäksi, mitä en pidä kovin onnistuneena, sillä usein ei ole kyse mistään päättelystä vaan pikemminkin harhautuksesta. Olenkin itse kääntänyt sen harha-argumentiksi.

Harha-argumentteja on monenlaisia, kuten argumentum ad hominem (henkilön, ei asian kimppuun käyminen), argmentum ad populum (taidemuseon hinnalla saisi paljon vanhustenhoitoa), tu quoque (kun teidän puolueenne oli hallituksessa...). Tunnetuin ja yleisin niistä lienee kuitenkin straw man, joka on käännetty olkinukeksi tai -ukoksi. Se tarkoittaa sellaisen vastustajan argumentin alas ampumista, jota tämä (tai välttämättä kukaan muukaan) ei ole lainkaan esittänyt. Juhana Brotherus keksi (epäilemättä tarkoittamattaan) sille myös hauskan uuden käännöksen: "zombi". Nehän ovat olioita, joita ei ole olemassa, mutta jotka on ammuttava heti kohdattaessa; sillä saa niin tietokone- kuin poliittisessa pelissäkin pisteitä. Brotherus räiski Twitterissä (2.2.2021) sellaisia zombeja kuin "kaupungistuminen kääntyy" tai "pk-seudun yksiöt ei kiinnosta", luonnollisesti lähteitä mainitsematta.

Helsingin Sanomat nosti keskustan elinvoiman esille tämänpäiväisessä jutussaan (16.5.2021), jossa haastateltiin HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalaista, Helsingin seudun kauppakamarin maankäyttö- ja liikenneasioiden päällikköä Tiina Pasuria, Pohjoisesplanadilla luksuslaukkuja myyvän Luxbagin toimitusjohtaja Jarmo Pouttua ja Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäkeä. Näkökulma oli siis yrittäjien, ja poliitikko oli siinä altavastaajana, onhan Sinnemäki ja hänen puoluensa ajanut voimakkaasti kävelykeskustan laajentamista.

Keskustelua on toki käyty jo aiemmin, erityisesti pandemian aikana. Samainen Tiina Pasuri esitti jo 31.1.2021 huolensa keskustan saavutettavuuden vaarantumisesta kaupunginhallituksen niukan enemmistön päätettyä ottaa Esplanadit mukaan kävelykeskustan suunnitteluun (esimerkiksi poistamalla toinen kaista tai muuttamalla Pohjoisesplanadi kokonaan kävelykaduksi) samalla kun Kaivokadulta poistuisi yksi kaista ja Postikadulta poistuisi läpiajoliikenne: "Jos näiltä kolmelta väylältä poistetaan vähintään puolet nykyisistä kaistoista, keskustan läpiajoliikenne vaikeutuu selvästi ja autosaavutettavuus huononee." Näin siihen vastasi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otso Kivekäs: "Läpi ajava autoliikenne ei kuitenkaan tuo yhtäkään ihmistä tai euroa lisää keskustaan."

Yksi keino olkinukkien tai zombien välttämiseksi – mikäli niin haluaa tehdä eikä etsi irtopisteitä – on niin sanottu "suopeuden periaate". Kun monilla meistä on luontainen taipumus ajatella, että vastustajamme ovat idiootteja, suopeuden periaate kääntää sen nurin: "Oleta – edes hetken – että vastustajasi ei olekaan idiootti. Jos vaikuttaa siltä, voi olla että olet vain ymmärtänyt hänet väärin." Jos Kivekäs olisi noudattanut tätä periaatetta, hän olisi kysynyt itseltään: "Voiko todella olla niin, että Helsingin seudun kauppakamarin maankäyttö- ja liikenneasioiden päällikkö kuvittelee, että pysähtymättä keskustan läpi ajava autoilija viskelee seteleitä autonsa ikkunasta, ja että tämä pitää keskustan elinvoimaisena? Vai voisiko olla, että hän tarkoittaa "läpiajoliikenteellä" jotakin muuta – esimerkiksi sitä, että saapuessasi keskustaan idästä, lännestä tai pohjoisesta on epätodennäköistä, että kohteesi sijaitsee juuri sillä laidalla, ja että saavuttaaksesi sen sinun on ajettava keskustan läpi. Jos tämä on hitaampaa tai vaikeampaa, saavutettavuus heikkenee" Tästä olisi voinut alkaa keskustelu, jota keskeisten poliitikkojemme soisi käyvän.

HS:n tuoreessa jutussa Jyrki Karjalainen toi juuri tämän esille: "Hänen pelkonaan on, etteivät idästä autolla saapuvat pääsisi enää Mannerheimintien alla sijaitseviin suuriin pysäköintihalleihin, joita ovat Eliel, Kamppi, Forum ja Stockmann." Lisäksi jutussa kiinnitetään huomiota keskustan liepeillä sijaitseviin kauppakeskuksiin, jotka yhdessä keskustan heikentyneen saavutettavuuden kanssa heikentävät erityisesti niiden liikkeiden elinvoimaa, jotka ovat riippuvaisia autoilijoista. Tällaisia ovat esimerkiksi suuret ruokakaupat ja arvotuotteita myyvät liikkeet.  Vaikka keskustan liikevaihdosta vain 20% tulee autoilijoilta, osalla liikkeistä se voi olla lähes sata, kuten kauppias Jarmo Pouttu toteaa.

Mitä tällä kertaa vastaa poliitikko, kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki? "Kansainväliset esimerkit Buenos Airesista, Pariisista, Kööpenhaminasta, Milanosta ja Wienistä kertovat, ettei keskustojen onnistunut elävöittäminen ole todellakaan tapahtunut lisäämällä autoilua ja maanpäällistä parkkitilaa."

Esittikö joku, että autoilua tulisi lisätä? Ei. Esitettiin huoli keskustan saavutettavuuden heikentymisestä. Esittikö joku, että maanpäällistä parkkitilaa tulisi lisätä? Ei. Kannettiin huolta maanalaisen pysäköintitilojen saavutettavuudesta. Olkinuket ovat juuri tällaisia: ne ovat totta (eli faktantarkastajat eivät pääse niihin kiinni), mutta ne vastaavat argumentteihin, joita kukaan ei ole esittänyt.

"Mitään sellaista emme silti ole päättämässä, mikä heikentäisi keskustan saavutettavuutta autolla," Sinnemäki myös vakuuttaa. Tämä ei ole olkinukke, sillä juuri saavutettavuudesta (joka ei ole sama kuin se, että keskustaan ylipäätään pääsee ajamaan) ollaan oltu huolissaan. Väite kuitenkin jää perustelematta, ja juuri perustelujen esittäminen on järkevän keskustelun edellytys, ei vain harha-argumenttien välttäminen.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole ottaa kantaa esitettyihin suunnitelmiin tai niiden kritiikkiin. Itse kannan huolta lähinnä poliittisen ja suunnittelukeskustelun laadusta. Kaupungit voivat toki heikentää keskustojensa saavutettavuutta henkilöautoilla viemällä niiltä tilaa tai hintaohjauksella, mutta se on silloin tehtävä tietoisesti, odotettavissa olevia seurauksia arvioiden ja niistä keskustellen. Kävelykeskusta on toki kaikkien käytössä, mutta osa saapuu sinne autolla. Helsingin keskustan kohdalla on mietittävä ratkaisujen seurauksia myös koko kaupungin, kaupunkiseudun ja Suomen kannalta. Jos liikematkaajan taksi jää jurnuttamaan bulevardikaupungin tai keskustan ruuhkiin, hän ei välttämättä valitse pikaratikkaa. Hän valitsee toisen kaupungin.