Tarinoita takapihalta 5 : Leikin loppu

Jokin aika sitten Munkkivuoren asuintaloihin ja autojen tuulilaseihin ilmestyi lappusia, jotka oli otsikoitu "Pelastetaan lähimetsät". Ne oli kuvitettu tässäkin blogissa useaan kertaan julkaistulla yleiskaavan havainnekuvalla, jossa Munkkivuorta nykyisin ympäröivät metsät on kokonaisuudessaan peitetty asuinkortteleilla.

Samalla kun puolueet ovat avanneet vaalikamppailuaan, myös helsinkiläiset ovat näin aktivoituneet vaikuttamaan oman alueensa kehitykseen. "Hetket suunnittelijana" ja "hetket kriitikkona" ovat nyt ohi, ja ollaan pääsemässä itse asiaan. Usein ajatellaan virheellisesti, että ristiriidat ja konfliktit kaupunkisuunnittelussa olisivat jotenkin lähtökohtaisesti ongelmallisia, ja että niistä voitaisiin päästä eroon riittävällä tiedottamisella. Aivan kuten politiikassa, ristiriidat ja niistä keskusteleminen ovat kuitenkin suunnittelun ydinaluetta. Tunnetun organisaatio- ja oppimistutkija Donald Schönin mukaan taitavat ammattilaiset osaavat suhtautua reflektiivisesti tilanteisiin, jotka ovat ongelmallisia, ainutlaatuisia ja ristiriitaisia. Hän käytti esimerkkinä yhdyskuntasuunnittelijoita, jotka näkevät suunnitelmansa tunnustelevina tutkimusohjelmina, valppaina huomaamaan niitä ennakoimattomia merkityksiä, joita ne osallisissa herättävät.

Luontojärjestöjen ehdotus viheralueluokitukseksi (Kuva Helsingin Sanomat)

Helsingin valmistelussa oleva Kaupunkikaava pyrkii nimensä mukaisesti luomaan lisää urbaania ympäristöä, mikä edellyttää yhdyskuntarakenteen tiivistämistä. Näin ollen on luonnollista, että viheralueiden kohtalo on herättänyt myös laajempaa keskustelua ja kannanottoja. Neljä luontojärjestöä on esimerkiksi vaatinut viher- ja suojelualueiden merkitsemistä lainvoimaiseksi tulevaan kaavakarttaan. Ne ehdottavat alueiden luokittelua laajoihin virkistysalueisiin, luontoalueisiin ja luonnonsuojelualueisiin. Nämä menevät luonnollisesti osin päällekkäin, sillä esimerkiksi kaupunkimetsiä käytetään virkistykseen. Järjestöjen laatimassa kartassa on myös huomioitu nykyisessä luonnoksessa asuinaluemerkinnällä varustetut luontoalueet, kuten juuri Munkkivuoren liito-oravapuisto. Järjestöjä huolettaa erityisesti se, että luontoalueet on merkitty vain liitekarttoihin, joiden ei ole tarkoituskaan tulla lainvoimaisiksi. "Teemakartoista tulee sähköistä jätepaperia heti sen jälkeen, kun itse yleiskaava ja sen kaavamääräykset ovat saaneet lainvoiman", sanoo Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Jarmo Nieminen (kok).

Nieminen on kyllä oikeassa. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan "Yleiskaava esitetään kartalla. Kaavaan kuuluvat myös kaavamerkinnät ja -määräykset." (40 §). Kaikki muu materiaali, kuten kaavaselostus, teemakartat, ympäristövaikutusten arvioinnit ja muu oheismateriaali eivät siis ole itse kaavaa, vaikka selostus ja vaikutusarvioinnit onkin laadittava. Kaupunkisuunnitteluvirasto on kuitenkin päätynyt esittämään luonto- ja suojelualueet kartan ulkopuolisella teemakartalla. Yleiskaavapäällikkö Rikhard Mannisen mukaan yleiskaavassa ei haluta määritellä yksityiskohtaisesti luonto- ja viheralueiden "sisäistä statusta", johon vaikuttavat muualla laadittavat suunnitelmat. "Esimerkiksi ympäristökeskus valmistelee luonnonsuojeluohjelmaa. Kaava määrää ottamaan suunnitelman huomioon."

Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Missään nimessä kyse ei ole vain sisäisestä statuksesta, sillä kaavaluonnoksen ja viheralueiden välillä on myös ristiriitoja, kuten juuri Munkkivuoren liito-oravapuiston kohdalla. Sen pääkäyttötarkoitukseksi on merkitty asuminen, ja alueesta vähintään 60 % on oltava korttelimaata, keskimäärin vähintään korttelitehokkuudella 1. Tästä ei enää taitavinkaan asemakaavoittaja selviä, sillä lain mukaan liito-orava-alueen hävittäminen tai jopa heikentäminen on kielletty. Tietyt maankäyttömuodot ovat siis keskenään ristiriitaisia, ja silloin on tehtävä valintoja - ei voi vain todeta, että "aluerajaukset muuttuvat usein suuntaan tai toiseen tarkemmassa suunnittelussa tai päätöksenteossa", kuten nimimerkki Helsinki suunnittelee vastasi asiaa koskevaan kysymykseen viime joulukuussa.

Kysymys on kiinnostava myös juridisesti: voiko kaavassa viitata kaavan ulkopuolisiin dokumentteihin? Epäilemättä lainsäätäjä ei ole sattumoisin määritellyt kaavan rajoja näin kapeiksi: jos itse kaavaan liitettäisiin vain ympäripyöreitä määräyksiä ja viittaus ulkopuolisiin teemakarttohin, olisiko näillä kartoilla silloin oikeusvaikutuksia? Voitaisiinko esimerkiksi rakentaminen estää viittaamalla teemakarttaan? Tuskin, sillä silloinhan yleiskaavan muuttaminen kävisi kätevästi vain muuttamalla teemakarttaa, käymättä yleisaavan laatimiseen säädettyä prosessia vuorovaikutuksineen läpi.

Itse asiassa Helsinki ei ole kuitenkaan aikeissa testata tällaista juridista innovaatiota. Virkistys- ja viheralueen kaavamerkinnän selitys on seuraava: "Aluetta kehitetään merkittävänä virkistys-, ulkoilu, liikunta-, luonto- ja kulttuurialueena, joka kytkeytyy seudulliseen viherverkostoon ja merelliseen virkistysvyöhykkeeseen." Siis varsin väljä merkintä, jossa ei ole tosiaankaan huomioitu eri alueiden luonnetta. Ongelmallista on myös se, että - toisin kuin MRL edellyttää - kaavaa ei ole varsinaisesti esitetty pohjakartalla, sillä vain olemassa olevien rakennusten ääriviivat ovat näkyvissä. Esimerkiksi ympäristön peitteisyys ja topografia on häivytetty, vaikka niillä on suuri merkitys ekosysteemipalvelujen kannalta.

Kaikkien viher- ja virkistysalueiden kannalta määrätään yleisellä tasolla, että "suunnittelussa tulee turvata kulttuurihistoriallisten ja maisemallisten arvojen säilyminen sekä ottaa huomioon luonnon monimuotoisuuden, ekosysteemipalvelujen kehittämisen, luonnonsuojelun ja ekologisen verkoston sekä metsäverkoston kannalta tärkeät alueet". Mutta miten ne turvataan, kun yleiskaava ei ota niihin lainkaan kantaa? Mainitut huomioon otettavat asiat eivät nimittäin ole missään nimessä vain yksityiskohtaisemman kaavoituksen vaan nimenomaan yleiskaavan kaltaisen rakenteellisen suunnittelun tehtäviä, eivätkä ne rajoitu vain viher- ja virkistysalueille.

Koko kaava-aluetta koskevassa määräyksessä puolestaan todetaan (yhdeksän hyvän ja kymmenen kauniin tavoitteen ohella), että "Virkistyspalveluja ja ekosysteemipalveluja kehitetään. Suunnittelussa otetaan huomioon Natura 2000 -verkoston alueet sekä muut luonnonsuojelun kannalta tärkeät alueet."
Toisin kuin Rikhard Manninen Helsingin Sanomien mukaan esittää, yleiskaavaluonnoksessa ei siis Naturan lisäksi viitata sen enempää ympäristökeskuksen kuin minkään muunkaan tahon laatimaan ohjelmaan. Kaavaselostus sanoo tämän suoraan: "Teemakartat eivät ole oikeusvaikutteisia" (s. 12). Hyväksyessään kaavaluonnoksen asettamisen nähtäville (itse luonnosta ei siis ole vielä hyväksytty), kaupunkisuunnittelulautakunta edellytti, että seuraavassa käsittelyvaiheessa yleiskaavaan "lisätään kaavamääräys tai -merkintä, jolla varmistetaan luonnonsuojeluun varatun alueen huomioiminen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa." Epäilemättä lautakunta ei ole katsonut nyt käytössä olevien ympäripyöreiden määräysten antavan riittävää turvaa.

Luonnonsuojelu on nykyisessä ympäristöajattelussa kuitenkin vain yksi ulottuvuus, ja se on ollut omiaan vahvistamaan yhä vielä näkyvää vastakkainasettelua rakentamisen ja luonnon välillä. Suojelu onkin ainoa maankäyttömuoto, joka ei viittaa johonkin ihmisten käyttötarkoitukseen. Harva alue saa kuitenkin varsinaisen suojelumerkinnän; viheralueetkin on useimmiten määritelty puistoiksi, lähivirkistysalueiksi, urheilualueiksi tai suojaviheralueiksi. Uusi ja monipuolisempi käsite on ekosysteemipalvelut, joka tarkoittaa kaikkia niitä hyötyjä (ja myös haittoja), joita luonto ihmisille tarjoaa. Esimerkiksi kaupunkimetsä puhdistaa ilmaa, tasaa lämpötilaeroja ja hidastaa hulevesien huuhtoutumista ja siten kaupunkitulvien muodostumista - luonnollisesti virkistysfunktion lisäksi. Kuten näkyy, tämä sana on myös löytänyt tiensä kaupunkisuunnitteluun - mutta vain sanana. Vielä on matkaa siihen, että kaupunki osattaisiin nähdä ja suunnitella kokonaisvaltaisesti yhtenä ekologisena kokonaisuutena, ei vain hyvinvointipalveluja ja taloudellista toimintaa tuottavana koneena.