sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Euroopan syrjäkylät

Tänään eri puolilla maata kansalaiset vaeltavat äänestyspaikoille antamaan äänensä ehdokkaalle, jonka uskovat parhaiten puolustavan heidän etuaan ja arvomaailmaansa. Tosiaankin eri puolilla maata: niin kaupungeissa kuin maaseudullakin, niin keskustoissa, lähiöissä kuin haja-asutusalueillakin.

Tämä tapahtuu kuitenkin tilanteessa, jossa kaupungistuminen, tuo globaali megatrendi, etenee vääjäämättä. Se kohtelee kuntia varsin epätasa-arvoisesti: nuoret muuttavat syrjäkyliltä kohti kaupungin valoja, koulutus- ja työpaikkoja, vanhukset jäävät. Uuden digitaalisen osaamistalouden yritykset suuntaavat nekin kaupunkeihin, joissa ovat yliopistot ja osaavaa, koulutettua työvoimaa. Myös tämä työvoima on entistä globaalimpaa ja liikkuvampaa: mikäli kaupungilla on tarjota hyviä kulttuuripalveluja, sujuvaa liikkumista ja kiinnostavia asuinalueita, yritysten rekrytointi on helpompaa. Kääntöpuolena on tietysti, että kaupunkikeskustojen asuntojen hinnat karkaavat pieni- ja keskituloisten ulottumattomiin. Globaalin eliitin ostovoima on yksinkertaisesti liikaa.

Näin vaalien alla toki moni poliitikko on luvannut saada hinnat alemmas rakentamalla vimmatusti lisää, jolloin kysynnän ja tarjonnan laki hoitaisi asian kuntoon. Poikkeuksen tekee Kokoomuksen suorasuu Juhana Vartiainen, joka - kansantaloustieteilijä kun on - heittää kylmää vettä näiden toiveiden niskaan: "Onnistuneinkin kaupunki- ja asuntopolitiikka synnyttää pulaa ja kilpailua asunnoista sekä nostaa neliöhintoja ja vuokria. Kun politiikka onnistuu, kaupunki on houkutteleva paikka ja sinne halutaan muuttaa. Silloin vuokrat ja neliöhinnat pyrkivät nousemaan. Ongelmat ovat siis menestyksen merkki aivan samoin kuin vetovoimaisen ravintolan jonot...Ainoa hintojen nousua ikävämpi vaihtoehto olisi se, että ne laskisivat." Toki on samaan hengenvetoon todettava, että hänkin esittää kotikaupungilleen Helsingille voimakasta lisärakentamista suorastaan olympiahengessä: "enemmän, tiiviimpää ja korkeampaa". Mutta vain hintojen nousun hillitsemiseksi.

Syrjäkylillä ja kutistuvissa kaupungeissa tilanne on luonnollisesti käänteinen: puhutaan asuntomarkkinoiden "isojaosta" tai jopa osan Suomesta joutumisesta asuntomarkkinoiden ulkopuolelle: asunnon myyminen ei enää onnistu eikä välttämättä enää korjaaminenkaan, sillä asunnon arvo ei enää riitä vakuudeksi peruskorjauslainaan. Asunnoista on tullut sijoituskohteiden sijasta kestokulutushyödykkeitä kuten autot. Samaan aikaan palvelut uhkaavat karata niitä tarvitsevien - entistä huonommin liikkuvien ja autostakin luopumaan joutuneiden - ulottumattomiin. Tähän liittyy luonnollisesti paljon puhuttu sote-uudistus, jossa puhutaan kauniisti itsemääräämisoikeudesta, valinnanvapaudesta ja katkeamattomista hoitoketjuista, mutta itse taustalla olevaan ilmiöön ei kenelläkään tunnu olevan minkäänlaista reseptiä. Eivät ne rahat lisäänny köyhiä kuntia yhteen niputtamalla.

Mutta vaikka molemmissa ongelmissa on kyse samasta ilmiöstä - kaupungistumisesta - ajatuksellisesti nämä maailmat tuntuvat olevan entistä kauempana toisistaan.  Kun aikaisemmin sanottiin, ettei helsinkiläinen tiedä mitään Kehä III:n ulkopuolisesta maailmasta, nyt uudeksi rajaksi on muodostunut Kehä I. Sen sisäpuolella halutaan laajentaa kantakaupunkia ja rakentaa bulevardeja, verkostokaupunkia ja pikkukeskustoja, mutta sen ulkopuolinen maailma - EVVK. Tyypillistä on myös syyttää tilanteesta hajauttavaa aluepolitiikkaa, josta olisi siirryttävä kaupungistumista tukevaan politiikkaan - ikään kuin tämä megatrendi jotain tukea tarvitsisi.


Pohtimatta urbaanin hehkutuksen keskellä sen sijaan jää, mitä kasvavien kaupunkien ulkopuoliselle maailmalle tulisi tehdä. Kärrätäänkö mummot kaupunkeihin? Ja mihin siellä, kun mökistä saatavilla rahoilla - jos se edes menee kaupaksi - ei saa edes yksiötä kaupungista? Eikö kasvukaupungeissa ole jo valmiiksi asuntopula ilman uutta massamuuttoa maalta? Entä mitä tehdään niille onnettomille, jotka asumispreferenssejään seuraten ovat muuttaneet väljemmille vesille tai yrittävät ylläpitää yritystoimintaa haja-asutusalueilla tai saaristossa? Pannaanko heidät maksamaan lautoista ja tienkäytöstä? Sillä saisi ainakin väärin sijoittuneen yritystoiminnan polvilleen.

Toisaalta on kyllä myönnettävä, että koko maan asuttuna pitämistä puolustavat puolueet ja poliitikot ovat hekin aika tyhjän päällä. Samalla kun Suomea laitetaan kuntoon leikkaamalla koulutuksesta ja sosiaaliturvasta, sitoudutaan myös "turvaamaan sosiaali- ja terveyspalvelut tasa-arvoisesti koko Suomessa kaikille suomalaisille". Lapsille luvataan "varhaiskasvatusta ja koulunkäyntiä mahdollisimman lähellä kotia", ja myös "toisen asteen koulutus on voitava käydä ensisijaisesti kotona asuen". Nuorille on "taattava mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta" ja "liikunta- ja kulttuuripalvelujen tasavertaista saatavuutta ja saavutettavutta on parannettava koko maassa." Näin ainakin Keskusta kuntavaaliohjelmassaan.

No, vaalilupaukset ovat vaalilupauksia, ja poliitikon puhuessa vastuu siirtyy kuulijalle. Toisaalta on kyllä ymmärrettävää, jos äänestäjä ennemmin kuuntelee paljon lupaavaa kuin sitä, jota ei voisi vähempää kiinnostaa.

Päätän nyt raporttini kuntapolitiikan ihmeellisestä maailmasta tähän ja lähden äänestämään.