Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa

Muistan ihmetelleeni jo koululaisena tuota keisari Augustukselta käynyttä käskyä, että "kaikki maailma oli verolle pantava", ja että sen seurauksena "niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi oli Beetlehem". Miksi heitä ei voinut verottaa siellä missä olivat, jossa heillä epäilemättä olisi ollut niin asunto kuin työpaikkakin? Ja jos taas Beetlehem oli pariskunnan "oikea" kotikaupunki ja heidän esikoisensa synnyinpaikka, miksi häntä silti kutsuttiin "nasaretilaiseksi" eikä "beetlehemiläiseksi"?

Sittemmin olen oivaltanut, että tässä on jotain olennaista, joka ei rajoitu vain muinaisiin roomalaisiin vallanpitäjiin vaan jatkuu tähän päivään saakka. Hallinto ja ihmiset elävät aivan omissa todellisuuksissaan, jotka kohtaavat vain silloin kun hallinnolle niin sopii. Hallinnon ja ihmisten välinen suhde on tietysti asymmetrinen: keisari voi määrätä kansalaiset vaeltamaan takaisin kotiseuduilleen, ja suomalainen viranomainen voi määrätä kansalaisensa hoidattamaan vaivansa kotikunnassaan.

Mutta missä todellisuudessa sitten elää tiede? Onko se ennen kaikkea valtiovallan väline – "science d'Etat" kuten Deleuze ja Quattari sitä nimittivät – vai yrittääkö se saada otteen myös tätä todellisuutta 'pakenevasta' todellisuudesta? Ajatellaanpa tilastoja. Englannin kielen "statistics" ja ruotsin "statistik" ovat paljastavia: valtioonhan ne viittaavat. Suomen kielen tilasto taas viitannee maatiloihin, joita kruunu tai valtio on aina mielellään pannut verolle. Kiinteistörekisteri on edelleen olennainen osa tilastointia.

Mutta entä se verolle pantava väestö? Suomen väestörekisteriä pidetään yhtenä maailman kehittyneimmistä: niin tutkijat kuin verottaja voivat lähes reaaliaikaisesti seurata väestön liikkeitä paikasta toiseen ja siten kaupunkien ja alueiden kasvua tai kutistumista. Se perustuu lakiin väestötietojärjestelmästä, jonka mukaan jokaisen on viikon kuluessa muutosta ilmoitettava siitä maistraattiin, mikäli muutto on pysyvää tai se on väliaikaista mutta kestoltaan vähintään kolme kuukautta. Jokainen voi myös tarkistaa omat tietonsa Väestörekisterikeskuksen palvelussa, jonne voi kirjautua esimerkiksi pankkitunnuksillaan.

Tarkistetaanpa. Rekisterin mukaan syntymäkotikuntani on Padasjoki. Väärin: Syntymäpaikkani Padasjoki ei ole koskaan ollut sen enempää minun kuin vanhempienikaan kotikunta. Rekisterin mukaan olen myös muuttanut 15.4.2011 nykyiseen kotikuntaani Paraisille. No jaa, yhtään muuttolaatikkoa ei pakattu eikä yksikään muuttoauto lähtenyt matkaan. Sen sijaan muutin Pikku-Huopalahdesta Munkkivuoreen saman vuoden lopussa. Tai siis en, tilastojen mukaan. Ja kun vuokra-asuntoni myytiin tämän vuoden syyskuussa, muutin Munkkivuoresta Fleminginkadulle, edelleen Helsinkiin. Tai siis en, tilastojen mukaan. Syyskuussa myös poikani muutti luoksemme Paraisille (peräkammarin pojaksi?). No ei tosiaan, todellisuudessa hän kiersi Eurooppaa freelancer-toimittajana. Jouluksi hän tosin tuli "kotikuntaansa", verolle pantavaksi. Todellisten nomadien kanssa tilastointimme on vielä enemmän pihalla kuin meidän monipaikkaisten kanssa.

Muutto käynnissä – tai sitten ei.

Mikään noista tilastollisista 'virheistä' ei perustu väärään ilmoitukseen. Tilastoija on vain muuttanut fyysisen synnyinpaikkani hallinnolliseksi syntymäkotikunnaksi, eikä muuttoa kakkosasunnosta toiseen tarvitse eikä voi ilmoittaa. Tästä pääsemmekin olennaisen äärelle. Valtiovallalle ei ole olemassa sellaista asiaa kuin monipaikkaisuus, joka on kuitenkin arkista todellisuutta meille lihaa ja verta oleville ihmisille. Valtio tunnistaa vain pysyvyyden ja (yli kolme kuukautta jatkuvan) väliaikaisuuden, joiden perusteella ihminen voidaan sijoittaa paikasta toiseen kulkevalle aikajanalle, jonka perusteella häntä verotetaan, ja joka antaa hänelle myös poliittiset oikeudet äänestää kotikuntansa ja äänestysalueensa ehdokkaita. Tämän perusteella hänelle tarjotaan myös julkiset palvelut: päivähoito, peruskoulutus ja sosiaali- ja terveyspalvelut. Valtiovallan todellisuus on kaksiarvologiikan mukainen: ihminen joko asuu tai ei asu jossain.

Verottaja ei ole suinkaan ainoa, joka elää omassa maailmassaan. Myös kaupunkisuunnittelu kuvittelee, että ihmiset asuvat yhdessä paikassa, jonka ympäristöstä heille tulee tarjota heidän tarvitsemansa palvelut ja liikenneyhteydet niihin. Se on tietysti kätevää kaupungin kannalta, koska tämän kuvitellun ainoan osoitteen perusteella on helppo suunnitella niitä palveluja, joita kunta on velvoitettu tarjoamaan. Kaupunkia ei siis suunnitella ihmisille vaan hallinnolle itselleen.

Vaikka valtio ei tunnistakaan monipaikkaisuutta, se tunnistaa toki sen hankalan tosiseikan, että ihmisellä voi olla käytössään useita asuntoja. Kotikuntalain mukaan silloin hänen "kotikuntansa on se kunta, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta itse pitää kotikuntanaan ja johon hänellä on edellä mainittujen seikkojen perusteella kiintein yhteys". Kotikunta on siis viime kädessä subjektiivinen arvio, ja niinpä "muuttoni" Paraisille oli vain ilmoitusasia. Kaikki nuo muut kriteerit "kiinteydestä" ovat mennyttä maailmaa. Ei meillä tarvitse olla mitään "kiinteää" suhdetta paikkoihin, voimme tehdä työtä missä vain, ja perheemmekin voi asua missä vain ja useassa paikassa yhtä aikaa. Jos hallinto ja todellisuus törmäävät, sen pahempi todellisuudelle.

Palataanpa siihen tieteeseen. Tietotekniikan tutkijat käyttävät sanontaa "garbage in, garbage out" varoittamaan siitä, että jos käyttää puutteellista tai järjetöntä dataa, ei voi myöskään odottaa kovin kummoisia tuloksia. Jostain syystä VALTIO-tieteilijät eivät koe tätä mitenkään ongelmalliseksi. Saamme jatkuvasti kuulla tutkijoilta, kuinka paljon mikäkin kaupunki "kasvaa" ja kuinka toiset kunnat taas "kutistuvat". Mutta kuten yllä nähtiin, väestötilastot eivät tunnista niinkään tavallisia ilmiöitä kuin mökkeilyä, etätyöskentelyä tai työasuntoja. Roskaa sisälle, roskaa ulos.

Edit. 25.12. Lisätty kaksi lausetta, koska tekstistä saattoi saada käsityksen, että esimerkkinä käytettyjen muuttojen puuttuminen tilastoista olisi johtunut virheellisistä ilmoituksista tai ilmoitusten laiminlyönnistä. Ne johtuivat kuitenkin siitä, että maistraattiin ei voi tehdä ilmoitusta muuttamisesta kakkosasuntoon tai yhdestä kakkosasunnosta toiseen, puhumattakaan siitä, että ilmoittaisi useiden asuntojen olevan 'samanarvoisia'. Verottajalle ilmoituksen kakkosasunnon käytöstä voi ja kannattaa tehdä (työasuntovähennyksen ja viikonloppumatkavähennyksen vuoksi), mutta verottajan tietoja ei käytetä väestökirjanpidossa. Verottajakin tosin ymmärtää vain yhden vakinaisen osoitteen kerrallaan, vaikka tosiasiassa monipaikkaisella on useita vakinaisia osoitteita kerrallaan. Esimerkiksi asumiseni sekä Paraisten Korppoossa että Helsingin Munkkivuoressa jatkui kahdeksan vuotta.