Kuplista, verkoista ja kaupungista

Vaikka eduskuntavaaleja ja Krista Kososen haastattelua seurannut keskustelu kulttuurisista kuplista on kuplinut jo riittävästi, tohdin vielä näin vapun jälkitunnelmissa palata siihen. Keskustelussa oli nimittäin kyse myös kaupungista, ja tässä suhteessa se oli sekä perin kummallinen että omalla tavallaan kiinnostava ja tärkeä. Liikkeelle lähdettiin siis siitä, että Kosonen totesi elävänsä kuplassa yllätyttyään siitä laajasta suosiosta, jonka hänelle vieraat arvot - suvaitsemattomuus, maahanmuuttovastaisuus, konservatiivisuus jne. - olivat vaaleissa saaneet. "Tämä ei ole minun Suomeni", hän totesi.

Havainto oli tärkeä, sillä se havainnollisti nykykulttuurin luonnetta, fragmentoitumista. Ei ole enää kansaa yhdistäviä teemoja tai rituaaleja, ja eri tavoin ajattelevat ja arvostavat ihmiset eivät kohtaa toisiaan - eivätkä välttämättä haluakaan kohdata. Tiedonvälityksen pirstoutuminen tukee tätä: enää emme kokoonnu yhdessä puoli yhdeksältä katsomaan uutisia tutun ankkurin johdolla, vaan seurustelemme kavereiden kanssa facebookissa ja avaamme heidän jakamiaan linkkejä tai seilaamme maailman uutisvirrassa. Liitymme vapaaehtoisesti ryhmiin, jotka jakavat arvomaailmamme ja tavoitteemme, ainakin jossain määrin.

Tämä fragmentoituminen on osa kaupungistumista ja siihen liittyvää kulttuurista urbanisoitumista. Kylillä ihmiset ja heidän autonsa tunnistetaan, kun heitä on niin vähän. Jos kylänraitille eksyy outo auto tai tyyppi, ihmetellään yhdessä kuka se on ja mitä se täällä tekee.  Kun Suomi alkoi urbanisoitua voimakkaasti 60-luvulta alkaen, tämä kulttuuri muuttui rajusti, ja se myös teki kipeää. "Asfalttiläävässään entinen mies valittaa" lauloi Hector vuonna 1975 tulkiten kaupungistuneen ja lähiöön sullotun suomalaisen tuntoja: isännästä oli tullut sika. Kaupunkia moralisoitiin juuri siitä, että se ei sisältänyt yhteisöllisyyttä, lähisuhteita. "Ihmiset ei tunne edes naapuriaan", moitti Danny Helsinkiä vuonna 1976 "Africa"-hitin kotimaisessa versiossa "Kuusamo".

Esimerkki toimijaverkosta (ARTS2090 Blog)

Eivät tunne, mutta pitäisikö edes? Paradoksaalisesti kaupunkikulttuuriin kuulu se, että vaikka ihmiset sijaitsevat tiiviisti rakennetussa kaupungissa fyysisesti lähempänä toisiaan kuin maaseudulla, läheisyys ei ole enää keskeinen heitä yhdistävä piirre. Toimijaverkkoteoriassaan Bruno Latour on yrittänyt kuvata tätä toisenlaista todellisuutta, jossa olennaista ovat toimijat (niin ihmiset kuin esineetkin) ja niiden väliset yhteydet, jotka muodostavat verkon - verkon ulkopuolella, sen "silmissä", ei ole mitään. Fyysinen läheisyys ja sen keskeinen representaatio, kartta, on hänen mukaansa maantieteilijöiden luoma illuusio. Se ei enää vastaa todellisuutta tilanteessa, jossa ihmiset voivat asua seinänaapureina ilman mitään muuta tekemistä keskenään - todellakin toisiaan tuntematta - mutta jossa he ovat tiiviisti yhteydessä omiin ystäviinsä ja kollegoihinsa tietotekniikan kautta. Latour vertaa tilannetta samassa kaivannossa kulkeviin kaasuputkeen ja valokuitukaapeliin: eivät nekään tiedä toisistaan tai seurustele keskenään, toisin kuin valokaapelin yhdistämät kaksi tietokonetta. Miksi meidän kaupunkilaisten tulisi siis tuntea naapurimme?

Tätä taustaa vasten Kososen haastattelusta ryöpsähtänyt keskustelu oli kummallinen. "Milloin mennään kahville?", kysyi perussuomalaisten ehdokas ja kunnanvaltuutettu Silvia Koski. "Ei, Krista Kosonen: tämä ei ole pelkästään Sinun Suomesi - eikä sen pidäkään olla. Tämä on Meidän Suomemme." kirjoitti puolestaan opettavainen Ulla Appelsin Ilta-Sanomien kolumnissaan. Suomalainen elämäntapa on "rehellisyyttä, kristillisiä arvoja ja perinteisiä perhearvoja", määritteli Omaa Suomeaan perussuomalaisten porilainen ääniharava Laura Huhtasaari Helsingin Sanomissa. Ei siis porilainen tai perussuomalainen elämäntapa vaan suomalainen elämäntapa. Love it or leave it.

Pyrkimys rakentaa uudelleen mennyttä yhtenäiskulttuuria voidaan tietysti nähdä muutoksen nopeuden mukanaan tuomana ahdistuksena - suomalainen kaupungistuminen on nimittäin ollut muuta Eurooppaa selvästi nopeampaa ja rajumpaa: vielä 50-luvulla valtaosa kansastamme sai elantonsa maaseudulta. Käsitteen 'kupla' liittäminen kaupunkiin ja jopa yhteen kaupunginosaan, Punavuoreen, on kuitenkin pohjimmiltaan absurdi. Vaikka kaupunki ehkä usein mielletään historiallisesti muurien ympäröimäksi tiiviiksi keskittymäksi, tämän keskiaikaisen kaupunginkin olennainen piirre oli kauppa: porttien läpi torille kulkevat maataloustuotteet ja ulos kulkevat käsityötuotteet. Kaupungit ovat pääosin sijoittuneet hyville kauppapaikoille kuten rannikolle ja jokien ja maanteiden risteyskohtiin. Jane Jacobsin mukaan kauppa on kaupunkiakin vanhempi ilmiö, lähtien liikkeelle karjamarkkinoista (ei maanviljelystä kuten valtavirtahistoria opettaa). Kaupunki on siis olemukseltaan verkostomainen, ulottaen rihmastonsa ympäri maailmaa. Kupla on juuri sellainen topologinen muoto, jonka Latour halusi verkostoajattelullaan puhkaista.

Ja jos nykyistä kehitystä verrataan historiaan, emme tosiaan ole kulkemassa kohti helsinkiläistä kuplaa, puna(viini)vuorelaisesta puhumattakaan. Ne viinitkin on nimittäin tuotu muualta, samoin kuin latte, pizza, hampurilainen ja kebab. Jokaiselle suomalaiselle löytyy oma kansainvälinen verkostonsa, jos ei muuten niin vatsan kautta.