Tarinoita takapihalta 3: "Liito-orava on peto"

Edellisessä blogikirjoituksessani totesin, että Helsingin uusi yleiskaavaluonnos ja erityisesti sitä varten laadittu luonnos ovat ristiriidassa yleiskaava-aineistosta löytyvän liito-oravaselvityksen kanssa. Muistin virkistämiseksi tässä ote yleiskaavaa varten laaditusta luonnoksesta Munkkivuoren ja sen ympäristön osalta. Huomattakoon, että käytän sanaa "luonnos" sen yleiskielen mukaisessa merkityksessä. Sanalla on myös kaavoitusbyrokratiaan liittyvä merkitys: jokainen kaava esitetään päätöksentekijöille ja osallisille kahdessa vaiheessa, kaavaluonnoksena ja kaavaehdotuksena. Kaavaluonnoksesta voi esittää mielipiteensä, kaavaehdotuksesta  voi tehdä muistutuksen, ja kaupunginvaltuuston tekemästä kaavan hyväksymispäätöksestä voi valittaa, ensin hallinto-oikeuteen ja sitten Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tavoitteena kaavoitusprosessissa on yleensä aikaansaada mahdollisimman laadukas ja eri osapuolia tyydyttävä kaavaehdotus, jotta valituskierroksiin ei jouduttaisi. Se on tärkeää siitäkin syystä, että oikeusistuimissa pohditaan lähinnä prosessin lainmukaisuutta; siellä ei ole enää kaavoituksen asiantuntemusta, puhumattakaan mahdollisuutta arvioida sellaisia asioita kuin rakennetun ympäristön tai maiseman kulttuuriarvot tai ympäristön kokemukselliset arvot.

Kun siis jatkossa puhun luonnoksesta, tarkoitan kuvaa, jolla on pyritty hahmottamaan tulevaa rakennettua ympäristöä, mm. rakennettavia kortteleita, puistoalueita ja liikenneyhteyksiä. Tässä merkityksessä sanaa käytetään myös kaupunkisuunnittelun (ja muidenkin visuaalisten ammattien) opetuksessa. Alueen suunnittelu ei käytännössä lähde (tai ei ainakaan saisi lähteä) kaavamerkinnöistä vaan juuri edellä olevan kuvan kaltaisesta hahmottamisesta. Luonnos on siis yhden mahdollisuuden visuaalinen kuvaus, jonka avulla tästä mahdollisuudesta voidaan keskustella. Suurin osa luonnoksista ei tietenkään toteudu, vaan "luonnostelu" tarkoittaa juuri erilaisten mahdollisuuksien pohtimista.

Kaupunkisuunnitteluvirasto käyttää yllä olevan kaltaisista kuvista sen sijaan nimitystä "mitoittava suunnitelma" tai "mitoittava kuva". Nämä käsitteet ovat kuitenkin paitsi merkitykseltään hämäriä (mitä ja millä perusteella siinä mitoitetaan?) myös tarpeetonta ammattijargonia. Kun siis jatkossa puhun luonnoksesta, tarkoitan ylimpänä olevan kaltaista kuvaa, kun taas kaavaluonnos on vasemmalla olevan kuvan kaltainen virallinen, pohjakartalla esitetty kuva, johon liittyvät myös merkintöjen selitykset sekä mahdolliset kaavamääräykset. Helsingin yleiskaavaluonnoksessa on sovellettu normaalista poikkeavaa käytäntöä, jossa yleiskaavamerkinnät on esitetty pääkäyttötarkoituksen sijaan väreillä, jotka sisältävät useita käyttötarkoituksia. Toisena innovaationa on "pikselimäinen" esitystapa, jonka tarkoituksena on alleviivata rajauksen suurpiirteisyyttä. Kokonaan rajaamisesta ei kuitenkaan voi luopua: lain mukaan yleiskaava on esitettävä pohjakartalla, kuten tässä tapauksessa onkin tehty, eikä yleiskaava voi siten olla yksinomaan mitoittava. Tosin merkille pantavaa on, että pohjakartta jää vain osin näkyviin, osin se peittyy kaavamerkintöjän alle, kuten juuri Munkkivuoren ympärillä. Toisaalta jos verrataan kaavaluonnosta ylinnä olevaan tarkempaan luonnokseen, ne eivät näytä olevan toistensa kanssa ristiriidassa. Mikäli siis tämä yleiskaavaluonnos päätyisi valtuuston hyväksymäksi yleiskaavaksi ja se saisi lainvoiman, luonnoksen mukainen asemakaavoitus olisi yleiskaavan mukainen.

Kun näitä kuvia verrataan yleiskaavatyöhön liittyvien "oheismateriaalien" joukosta löytyvään liito-oravaselvitykseen, ristiriita on kuitenkin helppo huomata. Munkkivuoren pohjoispuolella oleva liikuntapuisto ei ole ainoastaan merkittävä virkistysalue, se on myös liito-oravan niin sanottu ydinalue (eli alue, jolla liito-oravanaaras voi pesiä, ruokailla ja tuottaa poikasia). Yksittäiset papanalöydöt tämän alueen ulkopuolella kertovat, että olemassa olevia viheryhteyksiä käytetään ilmeisesti alueelta toiselle siirtymiseen. Toisin kuin ihmisillä, liito-oravilla perinteiset perhearvot ovat vielä kunniassa: naaraan jäädessä ydinalueelle koiras huitelee huomattavasti laajemmalla alueella - tavaten myös muita naaraita - joten se tarvitsee puustoa sisältäviä kulkuyhteyksiä. Metsämaastossa liito-oravakoiraiden  elinpiiri on keskimäärin 60 hehtaaria ja naaraiden 8 hehtaaria, mutta kaupungeissa elinpiirit voivat olla hyvinkin pieniä, jopa alle hehtaarin (Liito-oravakartoitus ss. 5-6). Siitä huolimatta liito-orava muodostaa kaupunkisuunnittelussa varsin mielenkiitoisen ja osin hankalan haasteen. Se on nimittäin varsin voimakkaasti suojeltu ylikansallisin toimenpitein: laji löytyy yhtenä Euroopan Unionin luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainituista lajeista, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen tai heikentäminen on Luonnonsuojelulain 49§:n mukaan kielletty.

Suojelu on sikäli hankala maankäyttömuoto, että se on tavallaan maankäytön negaatio: maa jätetään käyttämättä. Aivan siitä ei kuitenkaan ole kyse, sillä liito-oravat kykenevät hyvinkin elämään yhdessä esimerkiksi virkistyskäytön kanssa, kunhan niille elintärkeät kaupunkimetsät jätetään rauhaan rakentamiselta tai liian voimallisilta metsänhoitotoimenpiteiltä. Lenkkeilijälläkään ei ole mitään sitä vastaan, että pääsee liikkumaan metsäisiä tai puiden reunustamia polkuja pitkin.

Ristiriita selittyy suunnittelijoiden mukaan sillä, että liito-oravakartoitus on tehty vasta luonnoksen laatimisen jälkeen. Se ei ole ainutlaatuista: usein suojelutarpeet käyvät ilmi vasta kun suunnitelmat ovat jo hahmottuneet pitkälle. Esimerkiksi kun Vaasan kaupunki sai järjestettäväkseen vuoden 2008 asuntomessut, niille löytyi sopiva paikka Suvilahden asuinalueen jatkeena rannan tuntumassa. Omakotitontit oli tarkoitus sijoittaa metsäiselle alueelle, jossa perustaminen olisi ollut helpompaa kuin aivan rannassa, jonne taas kaavailtiin sekä puistoa että tehokkaampaa rakentamista. Liito-oravaselvitys toi kuitenkin kylmää kyytiä: koko metsäinen alue oli liito-oravan ydinaluetta, minkä lisäksi siirtyminen puustoa pitkin rannan suuntaisesti oli järjestettävä.

Tällaisessa tilanteessa herää yleensä aina kova vastustus ja ihmettely, kuinka tuollainen pieni otus voi estää "järkevän rakentamisen". Esimerkiksi Tapio Parkkari otsikoi 4.6.2005 bloginsa "Liito-orava on peto. Peruuntuvatko Vaasan asuntomessut?" Kommentoijat (eivät toki kaikki) komppasivat: "Vain pieni merkki niin huolehdin siitä, että liito-orava ei enää estä Vaasan kehittymistä." "Kysymys:
Mikä on se luonnontuote, jonka arvo on kokoon ja laatuun nähden moni-miljardikertainen?"

No, laki on laki, ja sen muuttamiseksi voi äänestää eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa. Suunnittelijoiden ja päätöksentekijöiden on kuitenkin toimittava voimassa olevan lain mukaisesti. Vaasassakin otettiin lusikka kauniiseen käteen ja suunniteltiin alue uudelleen siirtämällä omakotitontit rantaan. Kalliiksihan se tuli: loppuraportin mukaan pohjavahvistukset ja täytöt tulivat maksamaan yli kaksi ja puoli miljoonaa. Mutta toisaalta saatiin Suomen olosuhteissa ainutlaatuisia rantatontteja - ei tosin aivan omarantaisia. Asiaan vaikutti luonnollisesti se, että asuntomessuja ei haluttu vaarantaa, ja aikataulu oli kireä - ei siis kannattunut lähteä kokeilemaan onnea hallinto-oikeuksissa. 

Vaasan esimerkki oli kuitenkin sikäli opettavainen, että liito-orava-alueiden ilmaantuminen suunnittelijan tietoisuuteen kesken asemakaavoituksen voi aiheuttaa hankalia ja hätäisiä ratkaisuja. Tässä tapauksessa alueen yleiskaava oli vuodelta 1993 ja pahasti vanhentunut, eikä siinä luonnollisestikaan ollut mainintaa liito-oravista. Uutta yleiskaavaa tehtiin asemakaavan rinnalla, ja näin siitä tuli muutetun suunnitelman mukainen. Asemakaavassa liito-oravan ydinalue sekä yhteys alueen poikki on varustettu merkinnällä VL/s, joka tarkoittaa lähivirkistysaluetta, jota mm. "tulee kehittää sen luontotyypin mukaisella tavalla siten, ettei sillä sijaitsevia liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkoja vaaranneta". Alueen keskellä sijaitseva puisto on saanut nimekseen "Liito-oravapuisto". 

Loppu oli siis liito-oravien kannalta onnellinen, mutta se antaa aihetta pohtia myös yleiskaavan roolia suojelutarpeiden välittymisessä. Jos riittävät ja päivitetyt tiedot liito-orava-alueista ja muista suojelutarpeista ovat olemassa, eikö ne ole syytä merkitä jo yleiskaavaan? Onhan yleiskaavan yhtenä sisältövaatimuksena "luonnoarvojen vaaliminen". Se tarkoittaa mielellään myös sitä, ettei näiden arvojen vastaisia luonnoksia enää käytetä julkisuudessa havainnollistamaan yleiskaavan tarkoitusta. Ne on syytä suunnitella uudelleen, mikä ei ole ylivoimainen tehtävä.

Tänään 16.12.2014 Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta näyttää tulleen samankaltaiseen johtopäätökseen. Hyväksyessään yleiskaavaluonnoksen nähtävillepanon se samalla hyväksyi yksimielisesti seuraavan muutoesityksen: 

"Yleiskaavan seuraavassa käsittelyvaiheessa näytteillä olon jälkeen lisätään kaavamääräys tai -merkintä, jolla varmistetaan luonnonsuojeluun varatun alueen huomioiminen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa. Kaavamääräys tai merkintä valmistellaan yhteistyössä luonnonsuojeluohjhelmaa laativien hallintokuntien kanssa."