Tarinoita takapihalta, osa 2

NIMBY (not in my backyard) on kaupunkisuunnittelun kuuluisin kirosana. Sillä viitataan asukkaisiin, jotka vastustavat kehitysvammaisten asuntolan tai sosiaalisen asuntorakentamisen tuloa naapuriinsa. Se on pääsääntöisesti kielteinen ilmaisu niin mediassa kuin kaupunkisuunnittelussakin, tarkoittaen itsekkäitä ihmisiä, jotka kyllä hyväksyvät kaupungin yleisen kehittämisen, mutta joiden mielestä sen tulisi tapahtua jossain muualla.

Vaikka käsite ei olekaan syntynyt Suomessa, se on täällä uponnut otolliseen maaperään. Suomalaisen poliittisen keskustelun erityispiirteenä on se, että kaikki vaatimukset on esitettävä laajemman yhteisön nimissä, jotta niillä olisi menestymisen mahdollisuus. Niinpä esimerkiksi Kokoomus ei voi kertoa ajavansa yrittäjien, Suomen Keskusta maanviljelijöiden tai sosiaalidemokraatit ammattiyhdistysten etua. Kaikkien on ajettava Suomen työllisyyden tai kilpailukyvyn tai kestävyyden, sanalla sanoen "isänmaan" etua, kuten pääministeri sen äskettäin ilmaisi. Kaupunkisuunnittelussa kulttuuriperinne on samanlainen. Suomalaista kaavoittajaprofessiota väitöskirjassaan tutkinut Sari Puustinen havaitsi, että kaavoittajilla on toisaalta näkemys itsestään asiantuntijoina ja rationaalisina toimijoina, toisaalta he kokevat olevansa yleisen edun puolustajia. Muut kaupunkisuunnitteluun osallistuvat määrittyvät näin toisaalta suunnittelua ymmärtämättömiksi maallikoiksi, toisaalta yksityisiä erityisintressejä ajaviksi nimbyiksi. Kaavoittajalle asukas on siis ennen kaikkea kaupungin käyttäjä, ei suunnittelun osapuoli.

Tämä pitkälti jaettu käsitys on kuitenkin ongelmallinen, jos sitä tarkastellaan kaupunkisuunnittelua säätelevän lainsäädännön kannalta. Maankäyttö- ja rakennuslaki määrittelee "osallisen" käsitteen, jolla tarkoitetaan erityisesti maanomistajia ja niitä, joiden "asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa" (62§). Ennen kaikkea heidän tulisi voida osallistua kaavoitukseen, arvioida sen vaikutuksia ja lausua siitä mielipiteensä. Näin ollen laki epäsuorasti antaa asukkaille roolin toimia omien erityisintressiensä puolustajina. Toisaalta osalliselle ei sinänsä ole annettu päätösvaltaa, eli erityisintressit eivät voi sanella poliittisia päätöksiä. Tämän ajattelun mukaan yleinen etu ei ole kaavoittajan suoraan tiedettävissä, vaan se määräytyy vasta poliittisen keskustelun tuloksena, kun kaikki erityisintressit on ensin pantu pöydälle. Siis keskustelun.

Näin ollen vuorovaikutuksen olennaisena kipupisteenä ei ehkä olekaan itse vuorovaikutustilanteiden järjestäminen tai erilaisten medioiden hyväksikäyttö vaan dialogin synnyttäminen. Sitähän juuri tarkoitetaan osallistumisella ja vuorovaikutuksella. Kaavoituksesta tiedottaminen eri välineitä käyttäen ja osallisten mielipiteiden kerääminen on vasta aivan ensimmäinen askel, mutta valitettavasti se jää usein myös viimeiseksi.

Asukkaiden roolina ei kuitenkaan ole vain omien intressiensä puolustaminen. Kirjallisuudessa mainitaan tämän lisäksi usein myös niin sanottu paikallinen tieto. Termi on hiukan harhaanjohtava, sillä sinänsä tietäminen ei kiinnity paikkaan: lähtiessäni töihin tietoni asuinalueesta ei suinkaan jää sinne. Se ei myöskään tarkoita vain kokemuksellista tai subjektiivista tietoa ("tämä on minulle tärkeää", "inhoan tätä"), vaikka se onkin usein syntynyt pitkällisen kokemuksen ja alueen käytön seurauksena. Paikalliset tietävät usein miten aluetta käytetään, mitkä ovat sen ongelmakohdat ja mitkä taas puolustettavissa olevia arvoja. Kolmas mutta harvemmin mainittu merkitys on asukkaiden tosiasiallinen asiantuntemus. Kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, "asiantuntijan" ja "asukkaan" kategoriat ovat suunnittelussa rakenteellisia, sosiaalisia kategorioita. Se ei kuitenkaan tarkoita, että asukkailla ei voisi olla aivan oikeaa asiantuntemusta koulutuksensa ja kokemuksensa ansiosta. Sitä vain ei useinkaan oteta käyttöön, vaikka se olisi ilmaiseksi saatavissa, toisin kuin konsulttien tekemät selvitykset.

Mutta palataanpa konkretiaan ja tutkimustapaukseemme. Kuten edellisessä osassa kerroin, tulen tutkimaan suunnittelun vuorovaikutusta yhden esimerkkikohteen kautta osana Helsingin käynnissä olevaa yleiskaavoitusta. Muutin vaimoni kanssa Munkkivuoreen Pikku-Huopalahdesta vuonna 2011 lasten kasvettua ja lennettyä pesästä, jolloin neljän huoneen ja keittiön asuntomme kävi turhan suureksi. Aikaa alueella ei siis ole kulunut vielä runsaasti, mutta toki itse alue palveluineen sekä ympäröivät viheralueet ovat tulleet tutuiksi. Kyseessä on jo kahdeskymmenes asuinpaikkani. Se, että lähes miljoona suomalaista muuttaa asuinpaikkaansa joka vuosi, onkin syytä muistaa puhuttaessa "alueen asukkaista"; he eivät ole samana pysyvä joukko.

Munkkivuori (oheisen havainnekuvan alalaidassa, jossa harmaa on nykyistä ja ruskea suunniteltua rakennuskantaa) on 50-luvulla rakennettu asuinalue, jonka kaava on varsin selkeä: ajoneuvoliikenne on johdettu ulkosyöttöisesti aluetta kiertävältä Ulvilantieltä, kun taas kevyen liikenteen yhteydet kulkevat alueen halki puistomaisten väylien ja pienen Ulvilanpuiston kautta. Pohjoispulella sijaitsee alueen keskeinen lähiliikunta-alue, pieni kaupunkimetsä, joka rajoittuu Talin golfkenttään ja urheilupuistoon. Eteläpuolella taas kulkee Turunväylä, yksi niistä moottoriteistä, joiden muuttamista bulevardeiksi uudessa yleiskaavassa tutkitaan.

Yleiskaavaluonnos ei kuitenkaan rajoitu vain bulevardisointiin, vaan Munkkivuori on suunniteltu kehystettäväksi uusilla asuinkortteleilla, jotka yhdistäisivät Munkkivuoren ja Talinrannan lännessä, ja jotka ulottuisivat pohjoisessa Talinrannasta urheilupuistoon saakka. Kortteleiden alle jäisi yllä mainittu lähiliikuntapuisto. Kun nyt puhutaan yleiskaavasta ja sen havainnollistamisesta, on tietysti syytä muistaa, että vielä ei suunnitella kortteleita, rakennuksista puhumattakaan. Yleiskaavan tarkoitus on osoittaa, minne rakentamista suunnataan ja kuinka paljon, ja mikä eri alueiden käyttötarkoitus on. Olennaista on esimerkiksi asumisen ja viher- ja virkistysalueiden suhde, jossa pyritään varmistamaan sekä viheryhteyksien katkeamattomuus että riittävät virkistysalueet eri käyttäjäryhmille. Virkistysalueiden riittävyys on jopa mainittu laissa yhtenä yleiskaavan sisältövaatimuksena. Luonnollisesti myös liikenneyhteydet eri alueiden välillä ovat keskeinen osa yleiskaavaa.

Helsingin uudessa yleiskaavassa on päädytty niin sanottuun mitoittavaan yleiskaavoitukseen, jossa pääkartan aluerajauksia ei ole tehty tarkasti vaan eräänlaisina "pikseleinä". Luonnollisesti tällainen ratkaisu kuitenkin vaatii sitä, että eri osa-alueet tutkitaan tarkemmin, jotta ajatellun ratkaisun soveltuminen paikalle saadaan varmistettua ja havainnollistettua. Mitoituskin tarkoittaa nimittäin rakentamista, ja se on sijoitettava johonkin. Helsingin Kaupunkisuunnitteluvirasto onkin työstänyt runsaasti materiaalia, jossa alueille ajateltuja muutoksia on soviteltu kartalle ja havainnollistettu.

Ilmaperspektiivikuvasta näkyy karttaa havainnollisemmin, minkälaiset muutokset Munkkivuorta odottavat. Turunväylä on muutettu kaduksi, ja sen linjausta on vastaavasti muutettu. Sen varteen on sijoitettu keskustamaisia kerrostalokortteleita, ja kuten todettu, asuntorakentamisella on täytetty Munkkivuoren ja Talinrannan väliset alueet sekä alueen pohjoispuolella oleva virkistysalue.

Kaupunkisuunnitteluviraston innovaationa oli tänä vuonna Facebook-sivuilla avattu "joulukalenteri", jossa jokaisena päivänä ennen joulua valotetaan yhtä tai muutamaa suunniteltavaa aluetta tarkemmin. Ensimmäisen luukun alta paljastui juuri Munkkivuori, Munkkiniemen, Haagan ja Pitäjänmäen lisäksi. Sosiaalisen median käyttö osana suunnittelun vuorovaikutusta on kiinnostava esimerkki siitä, kuinka Helsingin suunnittelu on ajassa kiinni. Facebookin kaltaisen sosiaalisen median vahvuus on siinä, että se mahdollistaa lähes reaaliaikaisen keskustelun, jossa eri näkemykset ja myös tiedot voivat tulla esille. Suurin osa keskustelijoista esiintyy myös omalla nimellään ja kasvoillaan, joskin myös organisaatioiden profiileja löytyy, kuten juuri Helsinki suunnittelee, jonka päivityksestä yllä olevat kuvat ovat kotoisin. Tämä jo sinällään vähentää "ampumista puskista", joskin usein myös moderointia tarvitaan. Esimerkiksi Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmässä nämä ominaisuudet ovat toteutuneet esimerkillisesti.

Mutta entä osana kaupungin virallista vuorovaikutusta? Yllä olevan kuvan lisäksi Helsinki suunnittelee kertoo alueemme tulevaisuudesta seuraavasti: "Munkkiniemi, Munkkivuori, Niemenmäki ja Pitäjänmäki nivoutuvat yhtenäisemmäksi kaupunginosakokonaisuudeksi. Alue on tiivistä urbaania kaupunkia, jota ympäröivät korkeatasoiset ja monipuoliset viher- ja virkistysalueet." Sekä lisäksi: "Uudet kaupunkikorttelit reunustavat myös Ulvilantien ulkoreunaa ulottuen Talin urheilupuistoon saakka."

Ryhdytään siis keskustelemaan. Luonnollisesti suunnitelmasta ollaan montaa mieltä: Antti Ruonalan mielestä se on "upeaa visiointia", kun taas Mikko Kukkasen mielestä "painajainen". Eija Pimiä esittää kuitenkin kolme argumenttia: (1)  Rakentamisen alle jäävä liikuntapuisto on alueen keskeinen virkistysalue, jota harvojen herkuksi jäävä golfkenttä ei mitenkään korvaa, (2) Kyseinen metsikkö on tuoreen, kaupungin itsensä teettämän selvityksen mukaan liito-oravan ydinaluetta, ja (3) on vaarana, että yleiskaavan toteuttaminen aloitetaan helpoimmasta päästä eli näiltä välialueilta, jonka jälkeen ehkä huomataan, ettei bulevardisointia tarvitakaan. Bulevardisointi olisi siis kuin Troijan hevonen, jolla salakuljetetaan kaupunkiin perinteistä täydennysrakentamista.

Myös minä kiinnitän huomiota tuohon virkistysalueeseen ja tuon mukaan keskusteluun myös mahdollisen korvattavuuden ja etäisyydet: "Rakentaminen sijoittuu juuri niille alueille, jotka nyt ovat Munkkivuoren asukkaiden lähivirkistysaluetta, ja jota myös alueen koulut ja seurat käyttävät. Golfkenttä ei ole käytettävissä kuin talvella, ja etäisyys Munkanpuistoon (joka on avointa maisemaa, ei metsää) tai sitä kautta merenrantaan on liian pitkä ikääntyneille ja lapsiperheille."

Kahden (teiden nimiä pyytävän) puheenvuoron sekä Haagan liikenneympyrää kehuvan kommentin jälkeen Helsinki suunnittelee vastaa:

Kiitos kommenteista, hienoa huomata että upean kaupunkimme tulevaisuus kiinnostaa laajoja joukkoja!

Yleiskaavan keskeisin tavoite on mahdollistaa esiin nostettujen alueiden asemakaavoitus ja rakentaminen, mutta tie yleiskaavasta muuttovalmiisiin asuntoihin on pitkä. Aluerajaukset muuttuvat usein suuntaan tai toiseen tarkemmassa suunnittelussa tai päätöksenteossa, nämä havainnekuvat on tehty yleiskaavan pohjaksi mitoitustarkasteluun. Joulukalenterissa esitetyt maankäyttöratkaisut pohjautuvat kaupunkisuunnittelulautakunnan syksyllä 2013 hyväksymän VISIO 2050 -raportin suuntaan, yleiskaavan luonnosta käsitellään lautakunnassa tänään toista kertaa.

Ensimmäinen vaikutelmani on, että Helsinki suunnittelee ei ole ihminen vaan jonkinlainen robotti, ja että Turingin testi (jolla kone onnistuu huijaamaan olevansa ihminen) ei ole nyt onnistunut. Muistan elävästi kuinka kerran jouduin selvittämään laajakaistaongelmaani Soneran puheautomaatille, jonka tarkoitus oli ilmeisesti nopeuttaa asiakaspalvelua. Yritettyäni selittää, että en saa laajakaistaani kytkettyä, robotti vastasi: "En ymmärtänyt. Tarkoititko sanoa: Haluaisin lisää maksuaikaa?". Onko Kaupunkisuunnitteluvirastoon mahdollisesti hankittu tällainen vastausautomaatti?

Ensinnäkin: miksi vastauksessa puhutaan "laajoista joukoista"? Itselleni ei näkynyt tässä vaiheessa kuin seitsemän kommenttia. Mutta mikä vielä olennaisempaa, suunnitteluargumentaatiossa ei ole lainkaan kyse joukkojen määrästä, toisin kuin esimerkiksi puolueiden kannatusmittauksissa. Yhdenkin ihmisen esittämä pätevä argumentti on pätevä, ja sen tulisi voittaa, ainakin jos Jürgen Habermasia on uskominen. Kommenteissa esitettiin kolme argumenttia, joista viimeistä voidaan tosin pitää salaliittoteoriana tai ns. slippery slope -harhautuksena. Kaksi ensimmäistä ovat kuitenkin varsin vahvoja: alueelle ei ole esitetty soveltuvaa virkistysaluetta mahdollisesti poistuvan tilalle, ja rakennettavaksi aiottu kaupunkimetsä on liito-oravan ydinaluetta, joita ei EU:n luontodirektiivin ja Suomen Luonnonsuojelulain mukaan saa hävittää tai vaarantaa. Oheinen kuva on kaupungin itse laatimasta selvityksestä, joka löytyy yleiskaavaluonnoksen oheismateriaalista. Rajattu alue on ns. ydinalue, jolta on löytynyt kaikkiaan 40 liito-oravan käyttämää puuta. Punaisilla ympyröillä on merkitty erilliset papanalöydöt, jotka ilmeisesti kuuluvat samaan liito-orava-alueeseen.

Seuraava lause vastauksessa antaa ymmärtää, että keskustelijat eivät tunne kaupunkisuunnittelun alkeitakaan: "Yleiskaavan keskeisin tavoite on mahdollistaa esiin nostettujen alueiden asemakaavoitus ja rakentaminen, mutta tie yleiskaavasta muuttovalmiisiin asuntoihin on pitkä." Tämä pitää toki paikkansa, mutta kukaan keskustelijoista ei ole esittänytkään pelkoa, että heti kohta ryhdyttäisiin rakentamaan tai että pian pääsisi muuttamaan. Keskustelu koski sitä, ovatko nyt esiin nostetut alueet soveltuvia rakentamiseen, mikä on juuri yleiskaavoitukseen liittyvä kysymys. Asemakaavoitusvaiheessa on jo turha nurista, jos yleiskaava on saanut lainvoiman, puhumattakaan siitä vaiheesta kun metsurit tai muuttoautot saapuvat paikalle.

Entä seuraava lause: "Aluerajaukset muuttuvat usein suuntaan tai toiseen tarkemmassa suunnittelussa tai päätöksenteossa, nämä havainnekuvat on tehty yleiskaavan pohjaksi mitoitustarkasteluun." Että siis muuttuvat, passiivissa, ja suuntaan tai toiseen? Eikö yleiskaavoituksessa olekaan kyse sen pohtimisesta, mihin nuo rajaukset on perusteltua vetää, jotta luodaan hyvää kaupunkiympäristöä eikä heikennetä kenenkään elinympäristöä tarpeettomasti? Yleensä pidetään ongelmallisena sitä, että ihmiset heräävät vaikuttamaan oman alueensa suunnitteluun liian myöhään, mutta tässä siihen suorastaan kehoitetaan.

Mutta ehkä Helsinki suunnittelee on sittenkin ihminen, joka on vain ollut hätäinen ja copy-peistannut vastauksensa sosiaaliseen mediaan. Yritetään vielä:

"Odotan yhä, että Helsinki suunnittelee perustelee ratkaisunsa, mikä on olennainen osa VUOROvaikutusta. Esimerkiksi tämän ristiriidan: Kaupunki ei lainkaan mainitse oman liito-oravaselvityksensä tulosta. "Uudet kaupunkikorttelit reunustavat myös Ulvilantien ulkoreunaa ulottuen Talin urheilupuistoon saakka." kirjoitetaan kuvatekstissä. Selvityksessä puolestaan näin: "Munkkivuoren Ulvilantien pohjoispuolella on kuusivaltainen, ulkoilukäytössä oleva metsäalue, josta maaliskuun 2014 alussa löytyi liito-oravan jätöksiä (E. Lammi). Myöhemmässä inventoinnissa paikalta varmistui kaikkiaan lähes 40 liito-oravan käyttämää puuta, jotka ovat kahta lukuun ottamatta vanhoja tai varttuneita kuusia." Laji kuuluu EU:n luontodirektiivin tiukasti suojeltujen lajien IV(a)-listalle, jonne luetteloitujen lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Eikö tämä tarkoita, että mitoitustarkastelu on tehty väärin? Vai eivätkö selvitykset keskustele keskenään?"

Odotan yhä. Vaikuttaa toistaiseksi vielä siltä, että kaupunki on ottanut käyttöön sosiaalisen median uutena väylänä vuorovaikutuksen järjestämiseksi, mutta sen mahdollisuuksia ei ole vielä riittävästi analysoitu. Sosiaalinen media perustuu nimenomaan vuorovaikutukseen, ei tiedottamiseen. Sitä ei voi kuvitella rajoittavansa tai kontrolloivansa, mutta siihen voi mennä asiallisesti mukaan. Jos siis käytettävissä on ihminen.

Viitteet:

Puustinen, Sari (2006) Suomalainen kaavoittajaprofessio ja suunnittelun kommunikatiivinen käänne. Vuorovikutukseen liittyvät ongelmat ja mahdollisuudet suurten kaupunkien kaavoittajien näkökulmasta. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja A 34.

Lammi, Esa & Pekka Routasuo (2014) Helsingin luoteisosan liito-oravakartoitus. Helsingin kaupunkin ympäristökeskuksen julkaisuja 13/2014.

Kuvat:

Kyläkokous Korppoossa (Kimmo Lapintie)
Turunväylä-Vihdintie (Helsinki suunnittelee 1.12.2014)
Munkkivuoren mitoitustarkastelun havainnekuva (Helsinki suunnittelee 1.12.2014)
Liito-oravan esiintyminen Munkkivuoressa (Lammi & Routasuo 2014, s. 13)