Tekstit
Estetiikan suhde tähän eetokseen voidaan periaatteessa ymmärtää kahdella tavalla: joko se merkitsee toimivan ratkaisun hienovaraista kultivointia (kuitenkaan toimivuudesta tinkimättä), tai sitten esteettisesti korkeatasoisen ratkaisun ajatellaan seuraavan suoraan toimivasta ratkaisusta: form follows function.
Jo toisella vilkaisulla tämä vastaansanomattomalta vaikuttava yksinkertaistus joutuu kuitenkin vaikeuksiin ja loputtomiin selittelykierroksiin. Jos juominen on juomalasin funktio, niin miksi ’oikeaoppinen’ viinilasi ja vesilasi poikkeavat muodoltaan toisistaan? Onko esimerkiksi vesilasin muoto oikea ja viinilasin muoto turhaa koristelua? Lasin jalallahan ei ole toiminnallista merkitystä, kun juoma ei ole edes kuumaa? Vai onko juomisen funktio jäsenneltävä veden, maidon, viinin, cappuccinon jne. juomiseksi? Mutta miksi sitten piimä voidaan juoda samasta lasista kuin maito ja vesi, mutta viiniä ei?
Ilmiselvän houkutteleva vastaus on, että osallistuessamme
esimerkiksi juhlapäivällisille emme mene sinne vain juomaan ja syömään vaan saamaan kokonaisvaltainen esteettinen kokemus, jonka yhtenä osana ovat
tyylikkäästi muotoillut vesi-, valkoviini-, punaviini-, jälkiruokaviini- ja
avec-lasit. Kulttuuriseen koodistoon perustuvat nautinnot eivät kuitenkaan ole
missään määrin luonnollisia, eivätkä ne seuraa biologisesta juomisen tarpeesta.
Ne ovat myös poliittisia, sillä suuri osa väestöstä ei milloinkaan osallistu
juhlapäivällisille, samalla kun se toisille on lähes arkipäivää.
Vastaavanlainen päättely on helppo esittää asuntojen,
moottoriteiden ja kaupunkien kohdalla, jotka eivät nekään seuraa biologisia
tarpeita vaan implisiittisesti annetuiksi oletettuja kulttuurisia normistoja. Jos ajan moottoritietä kakkosasunnolle saaristoon, onko kyse
”asumistoimintojen” suorittamisesta kaupunkiasunnon, auton, moottoritien ja
saaristohuvilan muodostamalla ”työkalulla”? Tuskin, vaan kyse on pikemmin
kulttuurisen muodon, eliitin huvilaelämästä kesämökkeilyn kautta kolmannen iän
kakkosasumiseksi muuttuneen elämäntavan historiallisesta muotoutumisesta, jota
yksilöllisten kulutusratkaisujeni kautta noudatan. Tämä elämäntapa ei ole
valmiiksi ja objektiivisesti olemassa, niin että fyysinen ympäristö voisi "seurata" sitä. Pikemminkin päinvastoin: liikenneväylien aikaansaama
saavutettavuuden muutos avaa mahdollisuuden hakeutua yhä kaukaisempiin kohteisiin,
mikä puolestaan vaikuttaa markkinoihin ja poliittisiin päätöksiin, kuten
kaavoitukseen. Vaikka liikenneväyläinvestointien
yhteiskuntataloudellista kannattavuutta arvioidaan vielä nykyisinkin
laskennallisesti säästetyn ajan perusteella, todellisuus on toisenlainen:
matkaan käytetty aika pysyy keskimäärin samana, mutta kilometrimäärä kasvaa. Kulttuuri käyttää hyväkseen avautuvia
mahdollisuuksia. Function follows form.
Tältä pohjalta on kiinnostavaa, että funktionalismi on teoreettisista ongelmistaan huolimatta kyennyt säilyttämään hallitsevan asemansa niin arkkitehtuurissa kuin kaupunkisuunnittelussakin. Moderni arkkitehtuuri hakee yhä inspiraationsa funktionalismin avaamasta tyyliajattelusta, erityisesti geometrisista kappaleista, joita asetellaan vain hiukan eri tavoin päällekkäin ja rinnakkain. Kaupunkisuunnittelu taas perustuu pitkälti eri alueiden pääkäyttötarkoituksen määrittelyyn asumiseen (A), virkistykseen (V), julkisiin palveluihin (Y), kaupalliseen toimintaan (K), jne. Olisi kuitenkin absurdia väittää, että jollain alueella lähtökohtaisesti olisi jokin käyttötarkoitus - tämä tarkoitus tehdään suunnittelemalla ja poliittisilla päätöksillä, jotka mahdollistavat tietynlaisen rakentamisen ja sitä kautta käytön. Ajattelun tulisikin kulkea toisin päin: kun ympäristössä tehdään muutoksia esimerkiksi rakentamalla, ihmiset sovittautuvat näihin muutoksiin, ottavat niiden avaamia mahdollisuuksia (kuten asumista) käyttöönsä. Suunnitelmia ei siis voi perustella sillä, että ne ovat "tarkoituksenmukaisia" - kuten yhä usein tehdään. Mitään tällaista tarkoitusta ei ole. Kaupungilla, asukkailla, maanomistajilla ja rakennuttajilla voi toki olla erilaisia tarkoituksia.
Tarkoituksenmukaisuuteen perustuva ajattelu on ongelmallista myös toisella tapaa. Funktionalistisen kaupunkisuunnittelun keskeinen manifesti Ateenan julistus (La Charte d'Athens) vuodelta 1933 määritteli kaupungin keskeiset funktiot ja erotteli ne toisistaan. Nämä neljä funktioita olivat edellä mainittujen asumisen ja virkistyksen lisäksi työ ja liikenne, mutta myös historiallinen perinne pääsi listalle viidentenä. Vaikka tämä pitkälti Le Corbusierin kynästä kotoisin oleva julistus kiinnitti huomiota edelleen keskeisiin ongelmiin kuten virkistysalueiden saavutettavuuteen ja työmatkojen kestoon, sen reseptit olivat kaupunkikehitykselle tuhoisia: leveät eri tarkoituksiin varatut väylät eritasoliittymineen, rakennusten sijoittaminen irti toisistaan ja katulinjasta, ja jalankulun ja autoliikenteen erottaminen toisistaan. CIAMin tunnettuun laivakonferenssiin vuonna 1933
osallistunut Nils-Gustav Hahl kirjoitti Hufvudstadsbladissa Le Corbusierin
funktionalistisesta kaupunkisuunnitteluideologiasta seuraavasti:
”Yksinkertaisemmin päämääränä on: valoa ja ilmaa
kaikille kaupungin asukkaille ja myös suojaa suurkaupungin lisääntyvältä
melulta. Tästä seuraa johdonmukaisesti se ”avoin” asemakaava, joka irrottaa
talot toisistaan ja vetää kadut ja puistot niiden väliin erillisiksi
järjestelmiksi. Katukuilu ei ole mikään meidän aikamme keksintö, niin paljon
kuin litteräärit kaupunkiromantikot sitä hellivätkin. Se on jäänne joka on
vitkauden lain ansiosta seurannut meitä keskiajan tiiviistä ja ahtaista
linnoituskaupungeista alkaen.” (HBL 29.7.1933).
Johdonmukaisesti Le Corbusieria seuranneet kaupunkisuunnittelijat myös tuhosivat katukuilun suuresta osasta kaupunkeja, avaten asuinrakennusten pihat samalla myös lisääntyvälle melulle, ilmansaasteille ja ohikulkijoiden katseille. Leimallista on tosin, että ohikulkijoiden katseet eli kaupunkitilan sosiaalinen rakenne ei kuulunut Le Corbusierin määrittelemiin keskeisiin suunnittelun tavoitteisiin: ”air, son, lumière”. Kaupunkia suunniteltiin biologiselle ihmiselle, jolla ei ollut legitiimejä sosiaalisia tai kulttuurisia vaatimuksia.
Näin menetettiin samalla perinteiselle kaupungille tyypillinen monifunktionaalisuus. Esimerkiksi katu ei ollut aikaisemmin suinkaan vain liikkumiseen pyhitetty koneenosa vaan myös sosiaalinen näyttämö. Kun asunnot olivat pieniä eikä pihoja juuri ollut, lapset leikkivät ja aikuiset seurustelivat kaduilla. Niiden varsille sijoittuivat liikkeet ja työpajat, ja eri liikennevälineet kykenivät väistelemään toisiaan "jaetussa tilassa", jollaisia nyt yritetään uudelleen tuoda kaupunkeihimme.
Paradoksaalista onkin, että radikaaleimmat ideat nykyisessä kaupunkisuunnittelussa, kuten Helsingin uuden yleiskaavavision moottoriteiden bulevardisointi, edustavat pitkälti paluuta siihen perinteiseen kaupunkiin, jonka funktionalistinen kaupunkisuunnittelu onnistui kyseenalaistamaan. Mutta matka uuteen, post-funktionalistiseen ajatteluun on vielä pitkä. Samainen visio nimittäin jakaa kaupungin yhä funktioihin: asumiseen (Houkuttelevan asumisen Helsinki), virkistykseen (Virkistys, kaupunkiluonto ja kulttuuriympäristö), työhön (Taloudellisen kasvun ja työpaikkojen Helsinki) ja liikkumiseen (Kestävän liikkumisen kaupunki). Kaupungin neljä funktiota siis, kuin suoraan Le Corbusierin kynästä!
Pelottelu funktionalistisen kaupunkisuunnittelun paluulla on todella hyvä keskustelunavaus sekä kaupunkisuunnittelun tämänhetkisiin suuntauksiin että itse funktionalismin pelkoon liittyen.
VastaaPoistaFunktionalismin perinteen jatkuminen nykyarkkitehtuurissa on hyvin ymmärrettävää, enkä näe sitä ongelmana. Kustannustehokkuus ohjaa usein uudisrakentamista ja funktionalistiset ratkaisut rakentamisessa ovat fiksuja. Geometriset kappaleet ovat helppoja rakentaa (ja suunnitella.) Tämäkään ei tosin tarkoita sitä, että nykyarkkitehtuuri olisi funktionalistisen perinteen mukaista, vaan nykyrakennukset ovat esteettisesti hyvin viihtyisiä jopa asuinkerrostalojen osalta.
Mainitsit, että Helsingin yleiskaava jakaa tulevaisuuden pääkaupungin corbusierilaisesti neljään funktioon; asumiseen, työhön, virkistykseen ja liikenteeseen. Jako on kuitenkin lähinnä käsitteellinen. Yleiskaava esittää kullekin funktiolle tarkoitetut alueet omalla kartallaan, ja näitä karttoja vertaillessa huomaa kaikkien alueiden olevan toisilleen päällekkäisiä. Työpaikkoja ja elinkeinokeskuksia on siellä, missä on myös asumista. Vilkkaat liikennereitit ovat toiminnallinen osa tiheää asuin- ja työpaikkarakentamista. Funktionalistisessa suunnittelussa nämä pyrittäisiin erottamaan toisistaan sen sijasta että osasista luotaisiin kokonaisuuksia. On eri asia puhua työpaikkojen, asumisen ja liikenteen vyöhykkeistä kuin pyhittää niille omia alueita. Lisäksi työpaikka- ja asuinaluekäsitteet ovat niin juurtuneita, että niiden käyttö vain tekee vision tekstistä ymmärrettävämpää. Lukija tajuaa, että asumista ja työpaikkoja on sekoitettuina toisiinsa.
Visiossa kaikki rakentaminen yritetään tiivistää liikenteen solmukohtina toimivien raideliikenteen asemien ympäristöön ja rakentaa kehämäisesti näistä ulospäin. Näin muodostuvia keskuksia olisi useita, ja ne ympäröisivät kantakaupunkia sekä olisivat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Verkostokaupunkia korostettaessa näyttääkin siltä, verkoston solmukohtien ulkopuoliset alueet unohtuvat. Mieleen tulee puutarhakaupunkiliikkeen mukainen suunnittelu pienoiskoossa ennemmin kuin funktionalistinen toimintoja erotteleva suunnittelu. Asemakeskukset ovat puutarhakaupunkeja ja niitä ympäröivä pientalorakentaminen maaseutua.
Kerroit myös, kuinka funktionalistit seuratessaan Ateenan julistuksen ohjeita tuhosivat historiallisia katukuiluja. Sama jatkuu tulevaisuuden Helsingissä, kohteena tällä kertaa ovat vain modernismin historiaan vahvasti kuuluvat muusta kaupunkirakenteesta erotetut moottoritiet. Seurataan funktionalistien raamattua sanasta sanaan: ”If their present location obstructs development, radical measures may be called for, such as altering major circulation routes --.”
Funktionalismin käsitteitä ja ohjeita voi siis mielestäni edelleen käyttää nykyisessä kaupunkisuunnittelussa. Konteksti on vain täysin erilainen.
Tuot esille useita kiinnostavia kysymyksiä, jtoka menevät kuitenkin hiukan ohi tästä postauksesta. Itse asiassa en lainkaan esittänyt, että funktionalismi olisi tulossa uudestaan, saati että olisin pelotellut sen tulemisella. Esitin päinvastoin, että se on ajattelutapana niin voimakas, että se hallitsee yhä kaupunkisuunnitteluajattelua, usein jopa sen uusimpia avauksia. Tästä käytin esimerkkinä Helsingin uutta yleiskaavavisiota, muuten en sitä tarkemmin analysoinut (olen tosin kirjoittanut lyhyesti siitä myös Arkkitehti-lehdessä http://www.ark.fi/kaikki-numerot/204-ark-6-2013-urbanismi-keskukset). Kyllä, funktiot ovat käsitteitä, ja käsitteet ovat aina abstrakteja, mutta toisaalta ilman käsitteitä emme voi ajatella, ja ajattelumme muovaa tekemistämme. Vakiintuneet käsitteet tekevät asiat ymmärrettäviksi, mutta toisaalta ne estävät ajattelemisen toisin. Itsekin toteat, että "työpaikka- ja asuinaluekäsitteet ovat niin juurtuneita, että niiden käyttö vain tekee vision tekstistä ymmärrettävämpää." Ongelmallista funktionalismissa ajattelutapana (ei siis tyylisuuntana, josta myös kirjoitat) on se, ettei ole mahdollista "seurata" funktiota tai toimintaa, eli tehdä fyysistä ympäristöä "vastaamaan" tätä toimintaa. Toki on jo valmiiksi olemassa olevaa toimintaa, mutta se on aina jo jossain fyysisessä ympäristössä. Voimme toki ennakoida ihmisten reaktioita vertaamalla suunnitelmaamme toteutuneisiin kohteisiin, mutta se ei toimi suunniteltaessa uutta. Funktionalistisen ajattelun vaihtoehto on systeeminen ajattelu, jossa suunnittelu ja rakentaminen nähdään interventiona valmiiksi olemassa olevaan kaupunkisysteemiin. Silloin on otettava huomioon myös ne sosiaaliset, kulttuuriset, medioituneet ja ideologiset tekijät, jotka funktionalistisessa kaupunkisuunnittelussa pääsääntöisesti sivuutetaan. Toimintojen sekoittaminen ei siis ole vielä siirtymistä funktionalistisesta ajattelusta eteenpäin, se on nimensä mukaisesti vain toimintojen sekoittamista. Esimerkiksi asumisen ja työpaikkojen sijoittaminen vierekkäin ei enää tarkoita fordistisesti sitä, että "työntekijät asuisivat lähellä tehdasta"; päinvastoin niin asunto- kuin työmarkkinat ovat vähintäänkin seudullisia, osin jopa yliseudullisia tai ylikansallisia. Ihmisiä ei voi enää "asuttaa".
VastaaPoistaLopetuksesi on hauska: jos modernistit tuhosivat katukuilun eli tilallisesti rajatut katu- ja toritilat, nyt niitä ollaan taas palauttamassa - ja jos modernisteille ratkaisuna olivat kaupunkirakennetta halkovat (tai sen päälle nostetut) moottoritiet, nyt niitä ollaan muuttamassa takaisin kaduiksi. "...altering major circulation routes" voi siis todella saada monia merkityksiä.
Yleisin asia mitä kuulen kritisoitavan arkkitehtuurissa, on se, miksi ”kaikesta” täytyy tehdä niin epäkäytännöllistä ja toimimatonta vain että jokin asia saataisiin näyttämään hyvältä. Voisi siis ajatella että nämä ihmiset kannattaisivat funktionalistista arkkitehtuuria, kaikki asiat suunniteltaisiin vain täyttämään tiettyä tehtävää. Näinhän se ei kuitenkaan kovinkaan usein mene. Luulenpa että aika moni kadunmies pitää enemmän koristeellisesta, näyttävästä ja koreilevasta arkkitehtuurista verrattuna funktionalistiseen arkkitehtuuriin. Lähes kaikkeen liittyy nykyään jonkinlaista estetiikkaa, jos siihen vain suinkin on varaa. Kaiken halutaan näyttävän ulospäin mahdollisimman hyvältä. Antamasi viinilasi vertaus oli erinomainen esimerkki muotoilun merkityksestä ihmisten arkeen ja jokapäiväiseen elämään. Kuulemma kuitenkin jopa viinilasin muodon takana on jonkinlainen tarkoitusperä. Jalka ei suinkaan ole suojaamassa kättä kuumalta viiniltä, vaan käden ei haluta lämmittävän viiniä. Myöskin viinin oikeaoppinen ”huljuttelu” sujuu kätevämmin viinilasin jalasta kiinni pitäen.
VastaaPoistaJos alkaa miettiä arkipäiväisten esineiden muotoja ja ulkonäköä, en keksi kovinkaan monesta, miksi mikäkin on tietyn muotoinen. Tai jos keksin, syy on jollain tavalla asian käyttöön ja tarkoitukseen liittyvä. Uskoisin että alun perin jotakin esinettä kehittäessä on mietitty vain tämän funktiota ja estetiikka on tullut jälkeenpäin. Se mikä toimii hyvin, alkaa myös näyttää hyvältä ja miellyttävältä ja tätä toimivaa muotoa suositaan jatkossakin, kuten myös esitit vaihtoehtona kirjoituksessasi.
Tarkoituksenmukaisen kaupunkirakentamisen kyseenalaistus on mielestäni osuvaa. Sen sijaan että eri alueille keinotekoisesti kaavoituksella ja päätöksillä muodostetaan erilaisia toimintoja, tulisi miettiä, kuinka ihmisten asuinpaikat, asunnot ja palvelut muodostuisivat ja sijoittuisivat luonnollisesti nyky-ympäristössään. Nykyään on kuitenkin esimerkiksi asuinpaikan valinnalla erilaiset tarkoitusperät kuin ennen.
Juho Piikki
En tiedä mistä tuo arkkitehtuurikritiikki on kotoisin, mutta en usko että funktionaalisuuden ja estetiikan erottaminen tuolla tavalla on mahdollista. Jos jatketaan lasiesimerkkiä, yksi suomalaisen designin klassikko on Kaj Franckin Kartio, joka on äärimmäisen yksinkertainen ja toimiva, mutta silti esteettisesti "täydellinen". Kulttuurieliitti tunnistaa sen, tietää suunnittelijan ja on valmis maksamaan siitä 12€, vaikka Ikeasta saisi melkein samanlaisen 1,99€:lla. Suunnittelijana vain on Anna Nilsson, ja mittasuhteet ovat "väärät" (vaikka suunnittelija liikkuu jopa plagioinnin rajoilla). Kyse on kyvystä esteettiseen arviointiin mutta myös halusta erottautua ja tunnistaa toisensa: kun kutsutaan ystäviä kylään, katetaan mieluummin Franckit kuin Nilssonit. En suinkaan tarkoittanut, että viinilasin funktiota ei voisi edelleen analysoida, mutta viime kädessä palataan aina kulttuuriin. Esimerkiksi juoman viileänä pysyminen on yhtä tärkeää maidolle ja piimälle, mutta niiden kaataminen viinilasiin tuntuisi "väärältä"; ilmeisesti siksi, että ne ovat liian arkisia juomia (ja arki ja juhla ovat kulttuurisia kategorioita). Siksi en myöskään innostuisi pitämään asuntojen ja palveluiden sijoittamista "luonnollisena": kulttuuri ja luonto ovat eri asioita, joskin poliittisia ja kulttuurisia valintoja markkinoidaan usein "luonnollisina".
PoistaEn täysin hahmota Lapintien halua haudata funktionalismia muotoilullisena periaatteena. Lasivertaus herätti huomioni ensimmäisenä enkä tätä edeltäviä kommentteja luettuani edelleenkään ymmärrä, miksi näin perustavanlaatuista muotoilullista syyn ja seurauksen suhdetta pitäisi lähteä kumoamaan. Maito, piimä ja viini ovat keskenään hyvin erilaisia juomia, mikään niistä ei käyttäydy täysin samalla tavalla. Maito ja piimä tuskin kärsivät lämpenemisestä niin kuin viini. Niitä ympäröivän lasin puhtaus on toki tärkeää mutta en koe sen olevan samantasoinen kysymys kuin viinilasin kohdalla. Laseista puhuttaessa kyseessä on ehkä pieni vertaus, mutta suuri aihe.
VastaaPoistaKaupunkisuunnitteluun viitatessakin Lapintiellä tuntuu olevan kitkainen suhde funktionalismiin. Yhdyskuntatoimintojen saumaton yhteispeli on ilmeisesti hyvä suunnitella funktionalismin periaatteiden mukaisesti. Jos kulttuurilliseen koodistoon kuuluva käyttäytyminen ei ole luonnollista, mikä on? Onko suihkussa käyminen? Onko käveleskeminen puistossa? Tuntuu kuin kirjoittajalla olisi jotain kulttuurillisia tapoja vastaan ja ne pitää kumota argumentilla niiden luonnottomuudesta. Toisaalta funktionalismi seuraa mahdollisimman luontaisia ja koristelemattomia reittejä muotoilussa, mikä siinä siis on vialla?
Maankäytön suunnittelussa kyseenalaistetaan käyttötarkoituksen mukainen suunnittelu, vaikka ilman funktionalistista taustaa ja suunnittelun tapaa alueiden käyttö olisi tehotonta ja näin ollen epäekologista. Ympäristö muokkautuu ihmisten mukana ja mahdollisimman tarkoituksenmukainen käyttö säästää sitä tehokkaammin kuin vähemmän tehokkaita suunnitteluperiaatteita noudattaen.
Nyt et oikein pääse kiinni jutun argumentaatioon, ja sen seurauksena esität joukon ns. olkinukkeja eli kyseenalaistat väitteitä, joita en ole esittänyt. Ehkä sinun ei kannata niinkään pohtia kirjoittajan "halua haudata funktionalismia" tai "kitkaista suhdetta funktionalismiin"; tällaiset henkilökohtaistukset (argumentum ad hominenm) kun ovat täysin irrelevantteja tämän keskustelun kannalta. Kirjoituksessa ei suinkaan pyritty hautaamaan fuktionalismia, vaan toisaalta todettiin sen sitkeys osana suunnitteluajattelua, toisaalta sen teoreettinen ongelmallisuus. Lasivertaus, samoin kuin sitä seuraava kaupunkiasunto-moottoritie-auto-loma-asunto-argumentti olivat tapoja pohtia funktionalistisen ajattelun teoreettista ongelmallisuutta. Kuten kirjoitin, lasien muotojen pohtimista voidaan jatkaa, mutta joudutaan loputtomiin selityskierroksiin, jos yritetään sivuuttaa muotoiluun, arkkitehtuuriin ja kaupunkisuunnitteluun liittyvä kulttuurinen merkityksellisyys. Kyllä maito ja piimäkin juodaan mielellään kylmänä, mutta niiden kaatamista viinilasiin pidetään yleensä "vääränä", koska ne ovat arkisia juomia - ja arki ja juhla taas ovat kulttuurisia kategorioita. Toisaalta viinilaseja on lukemattomia eri malleja, eikä niiden välistä eroa voi millään selittää toiminnallisuudella. Funktionalismin teoreettinen ongelmallisuus liittyy yleisemmin siihen, että toiminta on mahdollista vain fyysisissä puitteissa; kun puitteet vaihdetaan, toiminnalle avautuu uusia mahdollisuuksia, ja jotkut toiset sulkeutuvat. Suunnittelu ei siis voi "seurata" funktiota, koska tällaista abstraktia funktiota ei ole. Tähän liittyy myös kritiikkini luonnollisuuden käyttämisestä ideologisena perusteluna. Meillä on biologinen tarve juoda ja pysyä lämpimänä, mutta se, miten sen teemme, on kulttuurista. Funktionalismille vaihtoehtoinen ajattelu on systeeminen ajattelu, jossa lähtökohtana on jo toimiva kulttuurinen kaupunkisysteemi, johon suunnittelu tuo oman inputtinsa. Kun suunnitellaan esimerkiksi uusi liikenneväylä, se ei vastaa "ilmassa" olevaan liikkumisen tarpeeseen tai funktioon, vaan se muodostaa uuden tilanteen eri paikkojen saavutettavuudessa, jota kaupungissa liikkuvat hyödyntävät - tai myös kärsivät siitä ja kaventavat elinpiiriään uuden estevaikutuksen vuoksi. Ei siis ole dikotomista erottelua toiminnallisuuden ja ei-toiminnalllisuuden välillä, vain vaikeutta ajatella uudella tavalla.
PoistaLapintie tuo esille tarpeen uudenlaiseen, post-funktionalistiseen kaupunkisuunnitteluun. Kirjoitus on vakuuttava, ja olen itse samaa mieltä siitä, että funktionalistinen suunnittelu kaupunkitilan luomisessa on ongelmallista. Yhteiskuntatieteelliset alat poikkeavat perinteisistä luonnontieteistä siten, että niiden tukimuksen ja muokkauksen kohteena on ihmisten luoma todellisuus – yhteiskunta. Luonnontieteiden kohteena on sen sijaan ”maailma, joka on jo siellä”. Nämä kaksi tieteensuuntaa ovat siksi niin vaikeasti verrattaessa, että toisaalla mitään valmista ei ole ja toisaalla kaikki on jo olemassa, mutta lopullista vastausta kysymyksiin on vaikea, miltei mahdoton löytää.
VastaaPoistaTässä mielessä vertaisin kaupunkisuunnittelua voimakkaasti yhteiskuntatieteellisiin aloihin. Kuten Lapintie toteaa: ihmiset luovat elämäntapaansa alati, joten funktionalistisen kaupungin on tehokkaasti mahdotonta seurata sellaista, jota ollaan vasta luomassa. Funktionalistinen kaupunki onkin mielestäni osittain oikeilla jäljillä, mutta aina auttamatta myöhässä.
Lapintie käy läpi, kuinka perinteisesti funktionalismia on käytetty arvostettuna välineenä niin tuote- kuin kaupunkisuunnittelussakin. Uskon, että koska yhteiskunta muodostaa perimmiltään itseään alati muokkaavan ja luovan kokonaisuuden, jonka kokonaisvaltainen käsittäminen on ihmisille edelleen vaikeaa ja jopa mahdotonta, ollaan funktionalismi nähty helppona ratkaisuna. Kun eri toiminnot käsitellään yksittäisinä kokonaisuuksina, jotka ovat linkittyneinä ja vuorovaikutuksessa keskenään pikemmin kuin yhtenä orgaanisena kokonaisuutena, suunnitelmia on helpompi käsitellä ja toteuttaa. Ongelmana tässä on, että osaset jäävät helposti erillisiksi ja trendit muovaavat voimakkaasti sitä, mitä alueita, joiden suunnittelua panostetaan. Vaarana on siis lyhytkatseisuus ja pitkän aikavälin kokonaisvaltaisen toimivuuden sekä ihmisyyden kompleksisuuden unohtaminen.
Lapintie toteaa, että tapahtumassa on jo paluuta pois funktionalismin arvoista, joka näkyy esimerkiksi moottoriteiden bulevardisointisuunnitelmissa. Hän kyseenalaistaa, onko tämä kuitenkaan mitää muuta kuin paluuta – mitä vaatisi siirtyminen eteenpäin ja post-funktionalistinen kaupunkisuunnittelu? Mielestäni post-funktionalistisuuden tavoittamiseen kaupunkisuunnittelussa on vielä matkaa, mutta alkuun voitaisiin päästä esimerkiksi monipuolisesti alueiden asukkaita kuuntelemalla. Lisäksi laaja analyysityö suunnitelmien perustana ja tutustuminen alueiden historialliseen kontekstiin, auttavat hahmottamaan pitkän aikavälin kehityskulkuja.
Mielestäni voimme hakea inspiraatiota luonnosta, jossa funktionalismi on läsnä, mutta kokonaisvaltaisesti. Kaikella luonnossa on jokin funktio, eikä mikään ole turhaa, mutta mikään ei ole myöskään irrallaan muista. Mielestäni tämänkaltasen vuorovaikutteisen mallin hakeminen luonnosta kaupunkisuunnitteluun voisi olla hedelmällistä.
Laura Puikkonen
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEsille tuomasi funktionalismin paradoksi on mielenkiintoinen. Funktionalistisen kaupunkisuunnittelun myötä on menetetty kaupunkien ”monifunktionaalisuus”, eli esimerkiksi kadut ovat pyhitetty liikenteelle, eivätkä enää yhteiseksi sosiaaliseksi tilaksi, jossa lapsetkin voivat leikkiä. Sosiaalisen tilan vähäisyys kaupungeissa onkin harmillista, mutta 1900-luvun alussa autoliikennettä olikin niin vähän, että kadut olivat vielä suhteellisen turvallisia. Nykyään lasten vanhemmat tuskin päästäisivät lapsiaan leikkimään teiden varsille, oli se kuinka sosiaalista tilaa tahansa. Voidaan toki pohtia, onko juuri funktionaalinen kaupunkisuunnittelu aiheuttanut nykyisen varovaisemman käyttäytymismallin.
VastaaPoistaOn kuitenkin turhaa jossitella, minkälainen kaupunkimme voisi olla ilman funktionalismin kultakauden siihen tuomia muutoksia. Vaikka historian tunteminen on tärkeää, kaupunkisuunnittelussa täytyy mielestäni keskittyä nykytilanteeseen. Jokainen kaupunkitilan suunnitelma heijastaa aikansa ilmapiiriä ja toteutuu käytettävissä olevan rahamäärän mukaisesti. Väitteesi siitä, että maankäytön suunnittelua ei voi perustella funktionalismilla on todellisuudesta irtautunut: useimmat kaupungit ovat saaneet alkunsa ennen funktionalismin käsitteen rantautumista kaupunkisuunnitteluun. Sen vuoksi niillä on lähtökohdat asettava rakenne, ja kaupunkien eri toimintojen sijoittamiselle on olemassa käytännöllisempia ja epäkäytännöllisempiä vaihtoehtoja.
Kaupungeissa on monenlaisia asukkaita, joten kaupunkeihin tarvitaan monenlaisia asumisympäristöjä. Lapsiperheet kaipaavat ehkä funktionalismin tuomaa valoisaa ja ilmavaa tilaa, mutta post-funktionalistinen sosiaalinen ja monifunktionaalinen tila voisi elävöittää keskusta-alueita ja houkutella nuoria kaupunkilaisia. Näiden erityyppisten alueiden sijainneille on mielestäni myös mahdollista löytää tarkoituksenmukaiset alueet.
Mari Pieniniemi
Kaupungin systeemiluonne on mielenkiintoinen juuri kuvaamassasi tapauksessa: kun lapset siirrettiin pihoille ja leikkipuistoihin, ja jalankulkijat ja pyöräilijät omille väylilleen, autoliikenteen nopeus kasvoi, ja niinpä vanhemmat eivät päästä lapsiaan enää kadulle. Shared space on tavallaan tämän prosessin kääntämistä tietoisesti taaksepäin: kun kukaan ei "omista" tilaa, autoilijakin vähentää tutkitusti nopeuttaan. Tuota "todellisuudesta irtautumista" en nyt kyllä ymmärtänyt, mitä tekemistä kaupunkien historiallisuudella on funktionalismi-kritiikkini kanssa? Tiivistäen siis: ei ole olemassa "ilmassa olevaa" funktiota, käyttöä, jota kaupunkisuunnittelu voisi seurata. Kun suunnitellaan ja rakennetaan, ihmiset seuraavat sitä - joskus ennakoidusti, joskus yllätyksellisesti. Näin on ollut kautta kaupunkien historian.
PoistaVäite ”Helsingin uuden yleiskaavavision moottoriteiden bulevardisointi, edustavat pitkälti paluuta siihen perinteiseen kaupunkiin, jonka funktionalistinen kaupunkisuunnittelu onnistui kyseenalaistamaan.”, herätti huomioni, sillä on mielenkiintoista yleistää yhden bulevardisoinnin perusteella kokonaisen tyylisuunnan ja ajattelutavan paluuta ja funktionalismin hylkäämistä. Lisäksi tekstin perusteella tulee tunnelma, että koko Helsinki olisi tähän mennessä rakennettu funktionalistista näkökulmaa silmällä pitäen. Eikö olisi mahdollista, että Helsingin keskusta on vain käynyt liian pieneksi, jotta sinne mahtuisi sekä moottoriajoneuvoja, että jalankulkijoita, joten se on muutettava vain toisille sopivaksi, tässä luonnollisesti jalankulkijat ovat etusijalla. Kirjoituksessa kirjoittajan päämäärä jää hieman hämäräksi, mutta ilmeisestikin funktionalistinen ajattelu ei kirjoittajan mielestä ole suotavaa. Kirjoituksessa ei kuitenkaan esitetä kuinka kaupunkisuunnittelua ja muuta suunnittelua ja muotoilua pitäisi lähestyä. Mielestäni on mahdotonta lähestyä pelkästään esteettisistä näkökulmista rakentamista ja muotoilua: silloin saadaan kauniita ja epäkäytännöllisiä tuotteita, joilla ei ole minkäänlaista käyttöarvoa vaan ne ovat vain kauniita, sitäkö haetaan? Lisäksi, että tällaisesta näkökulmasta syntyy käyttämättömiä asioita, asiat tulevat lisäksi kalliiksi. Kun suunnittelu- ja rakennuskohteita lähestytään käytettävyyden näkökulmasta joka kerralla, muodostuu toistuva ja yhtenäinen sekä niiden kautta tehokas lähestymistapa, jolloin suunnittelu ja rakentaminen tehostuvat (nopeampaa, edullisempaa). Näin vältytään myös tekemästä samoja virheitä, mitä aiemmin on tehty, sillä samalla tavalla lähestyttäessä tällainen virhehistoria on jo syntynyt ja virheet siis voidaan välttää. Esteettiset rakenteet ovat kalleuden lisäksi myös usein hankala tai mahdotonta toteuttaa kestävyyden ja lujuuden kannalta. Funktionalismi siis tältä kannalta katsottuna on jossain määrin hyvä asia.
VastaaPoistaLainataanpa tuo lause kuitenkin kokonaan: "Paradoksaalista onkin, että radikaaleimmat ideat nykyisessä kaupunkisuunnittelussa, kuten Helsingin uuden yleiskaavavision moottoriteiden bulevardisointi, edustavat pitkälti paluuta siihen perinteiseen kaupunkiin, jonka funktionalistinen kaupunkisuunnittelu onnistui kyseenalaistamaan." Helsingin uusi yleiskaavavisio on rohkea ja uusi verrattuna aikaisempiin yleiskaavoihin, ja siinä mielessä sitä voi pitää radikaalina, myös anti-modernismissaan (bulevardien ja kadunvarren liiketilojen paluu moottoriteiden paikalle). Kyse ei ole minkään tyylisuunnan paluusta vaan kaupunkitypologiasta eikä - kuten nimenomaan kirjoitin - se merkitse funktionalismin hylkäämistä. Päinvastoin funktionalismi pitää pintansa ajattelutapana, koska on aina vaikeaa ajatella toisin kuin on oppinut. Kirjoitat, että tekstin perusteella tulee "tunnelma, että koko Helsinki..." Ei ehkä kannata tunnelmoida, kun mitään tällaista tekstissä ei esitetä. Kirjoituksen päämäärä jää sinulle myös hämäräksi. Se ei ole sellaisen mielipiteen esittäminen, että funktionalismi ei ole suotavaa (ylipäätään ei kannata spekuloida mielipiteillä vaan lukea, mitä tekstissä sanotaan ja miten se perustellaan). Tekstin päämääränä oli osoittaa toisaalta funktionalismin näennäinen yksinkertaisuus, toisaalta sen teoreettinen ongelmallisuus (kun mietitään vähän pitemmälle), ja lopulta funktionalistisen ajattelun sitkeys, niin että sen erottaa jopa uudesta yleiskaavavisiosta. Funktionalismin ja estetiikan vastakkainasettelu johtaa myös harhaan, ja kirjoituksesi loppuosa on tyypillistä argumentointia funktionalistisen ajattelutavan sisällä. Kaipaamasi esitys vaihtoehtoiseksi tavaksi ajatella (jota voidaan kuvata systeemiseksi ajattelutavaksi), meni siis näin: "kun ympäristössä tehdään muutoksia esimerkiksi rakentamalla, ihmiset sovittautuvat näihin muutoksiin, ottavat niiden avaamia mahdollisuuksia (kuten asumista) käyttöönsä. Suunnitelmia ei siis voi perustella sillä, että ne ovat "tarkoituksenmukaisia" - kuten yhä usein tehdään. Mitään tällaista tarkoitusta ei ole. Kaupungilla, asukkailla, maanomistajilla ja rakennuttajilla voi toki olla erilaisia tarkoituksia."
Poista“Function follows form”, oli mielenkiintoinen havainnollistus nykysuuntauksesta jossa heitetään päälaelleen oppimamme tuttu käsite siitä, miten muoto seuraisi toiminnoista. Tämä kolahti: Kumpi tulee edellä, muodonanto vai toiminnallisuus? Tulee mieleen se, miten toisinaan alueita suunnitellaan asukkaiden ehdoilla, toisinaan asukkaat joutuvat mukautumaan uuteen rakenteeseen. Silloin function follows form, mistä asukkaat eivät ole aina innoissaan. Kaavoitus määrittelee asukkaiden puolesta, miten heidän tulee elää ja liikkua. Eipä ihme, että kaavoitus herättää vahvoja mielipiteitä ja että politiikka on voimakkaasti kaavoituksessa mukana. Erityisesti haastetta tuottaa jo rakennetuilla alueilla toimiminen. Miten sovittaa yhteen vanha ja uusi, toiminnot sopusoinnussa.
VastaaPoistaSuomessa funktionalismin ideat lankesivat aikoinaan otolliseen maaperään: kaikkia koskettavan hyvinvoinnin, kuten myös tehokkuuden ihanteet ovat olleet luontevia, ja meillä karu ja koreilematon ovat aina olleet kunniassa, kaikenlainen “konstailu” epäilyttävää. Meillä funktionalismin perintönä koristeellisuudesta, kodikkuudesta ja pienimuotoisuudesta onkin tullut ehkä kirosana. Haettaessa väljyyttä ja eleettömyyttä ollaan kuitenkin sivuutettu samalla mahdollisesti ihmisen tarpeet kodikkuudelle ja elämisen sosiaaliselle puolelle.
Siksi ehkä jälleen kaivataan tiivimpiä kortteleita ja enemmän yhteisöllisyyttä postfunktionalisessa kaupungissa.
Elina R e n k o n e n
Väitän todellakin, että kaupunkilaiset joutuvat väistämättä aina mukautumaan rakennettuun ympäristöön, usein tavoilla joita he eivät itsekään osaa ennakoida. Näin ollen näkisin, että sellaiset ilmaisut kuin "asukkaiden ehdoilla" ovat ideologisia, joilla pyritään markkinoimaan suunnittelun ihmislähtöisyyttä. Asukas kun ei oikeasti voi asettaa mitään ehtoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei asukkaiden ja muiden osallisten kanssa kannattaisi - tai tulisi - kommunikoida ja pyrkiä eri intressien yhteensovittamiseen. Taitava suunnittelija ymmärtää sekä tietonsa että vuorovaikutuksen kautta, miten hänen suunnittelemansa muutos ympäristössä muuttaa kaupungin toimintaa. Kaavoitus ei kuitenkaan määrittele ihmisten puolesta, miten heidän tulee elää ja liikkua, se vain rakentaa mahdollisuuksia elää ja liikkua. Ihmiset itse päättävät ottaa ne käyttöön - tai ehkä muuttavat muualle, jos ympäristö ei enää sovi heidän omaan elämäntapaansa.
VastaaPoista